Hyvää Joulua!

"Pieni taivaan enkeli valvoi hiljaa yössä. Päälle maan hän katseli ihmisiä työssä. Pimeyden keskellä kirkas valo hohti, pieni taivaan enkeli katsoi sitä kohti. Pieni taivaan enkeli puhui Jumalalle: Tahtoisin niin kertoa koko maailmalle: Nyt on pyhä jouluyö, lapsi syntyi meille! Hän voi taivaan valon tuoda pimeyden teille.

Silloin Isä Jumala lausui: Lapsi lennä, alas kylmään maailmaan sinä saat nyt mennä. Lennä pieni enkeli, huuda kaikkialle: Minä annoin poikani koko maailmalle.

Silloin yhä kirkkaammin loisti suuri tähti, pieni taivaan enkeli alas maahan lähti. Siivin hennoin lensi hän halki avaruuden, kertoi rohkein sydämin sen suuren salaisuuden.

Lapsi meille annettiin, poika Jumalalta. Jokainen nyt lahjan saa, väistyi öinen valta. Hiljaa ylle mustan maan satoi uutta lunta. Sinä yönä valon sai koko luomakunta. Sinä yönä valon sai koko luomakunta."

Kenttämatka Rukumiin

Vähemmän olemme tänne kirjoitelleet mitään töihin liittyvää, joten ajattelin nyt kertoa hieman sanoin ja kuvin 9 päivän kenttämatkastani Rukumiin. Olin mukana tekemässä Rukum Seed Projectin loppu evaluointia. Projekti on UMN:n (United Mission to Nepal) vetämä, jossa Lähetysseura on osa-rahoittajana. Evaluointi tehdään projektin neljävuotiskautena kahdesti ja nyt ensimmäinen kausi projektia siis takana. Kyseinen projekti on siitä mukava, että se on harvinaisen onnistunut ja näkyviä tuloksia on jo nopealla aikataululla saatu hienosti aikaan. Rukum on lääni Länsi-Nepalissa ja oli koko sisällissodan käytännössä kokonaan suljettu ja eristyksissä. Rukum oli yksi Maolaisten voimakkaimmista tukialueista ja tästä syystä Nepalin valtio eristi läänin sodan ajaksi kokonaan. Rukum oli ennen sotia vihannesten siementuotannosta kukoistavaa aluetta ja siemenillä tyydytettiin käytännössä yksin koko Nepalin tarve ja niitä vietiin myös hyvän laadun takia useisiin muihin maihin. Sisällissota kuitenkin romahdutti tuotannon täysin tuhoten myös laadukkaan simenten jalostus- ja tutkimuskeskuksen. Vieläkään läänin pääkaupunkiin ei tule kunnollista koko vuoden käytössä olevaa tietä ja lentokenttä oli kokemisen arvoinen paikka.

Sodan jälkeen toimintaa on käynnistetty uudelleen ja projektin puitteissa viljelijöille on annettu koulutusta, tietoa ja uusia toimintatapoja siementen tuottamiseen. Heitä on myös tuettu ryhmien ja osuuskuntien perustamisessa ja yhteisöiden voimaannuttamisessa. Projektin aikana tuotanto on saatu nostettua 34 tonnista 104 tonniin, viljelijöiden määrä parista sadasta yli tuhanteen. Läänin viranomaiset sitoutettua projektiin ja tukemaan viljelijöitä ja viljelijöiden saama hinta siemenistä on jo viisinkertaistunut. Tämä on mahdollistanut lasten pääsemisen kouluun, kohentuneen elintason, naisten aseman parantumisen ja yleinen ilmapiiri katsoo tulevaisuuteen positiivisesti.

Me kävimme 7 päivän aikana haastattelemassa läänin virkamiehiä, valtion tutkimus/tuotantotilan johtajaa, useita viljelijäryhmiä ja osuuskuntia. Vaikka ensimmäinen osa projektia on onnistunut on haasteet seuraavan askeleen ottamisessa isot. Kuten koko Nepalissa, myös Rukumissa liikenne yhteydet ovat erittäin huonot, tuotteiden saatavuus (lannoitteiden, kasvinsuojeluaineiden) erittäin huono ja laatu surkea. Rukumin siementuotannolla on myös muuhun maailmaan nähden 10 vuoden kiinnikurominen ja se on pitkä aika. Tänä aikana jo pelkästään Nepalin markkinat ovat vallanneet Intian ja Kiinan halvat tuotteet ja näitä vastaan taisteleminen 0,5ha keskimääräisellä peltoalalla/viljelijä ilman minkäänlaista koneistusta on vaikeaa. Viljelijät tulevat myös helposti huijatuiksi ja tuen saaminen viljelyyn on edelleen vaikeaa. Hyvänä esimerkkinä parina viime vuotena sipulin tuotantoa vaivannut tauti, josta lähetettiin valtiolliseen tutkimuslaitokseen kaksi näytettä ja tuloksena oli kaksi eri tautia, vieläkään ei siis ole selvää millä viljelijöiden olisi tautia hoidettava. Viljelijät tarvitsevat myös apua markkinoinnissa ja neuvotteluissa siemenyhtiöiden kanssa.

Paljon käveltiin, istuttiin autossa, syötiin daal bhatia ja paleltiin. Ihmiset olivat kaikkialla ystävällisiä, avoimia ja kävimme hyvä keskusteluja.

Kenttämatka oli töiden puolesta onnistunut ja tuli nähtyä upeita paikkoja ja maisemia. Matka oli kuitenkin pitkä ja toivottavasti näitä pystyy tekemään lyhyemmissäkin pätkissä jatkossa. Vielä kun palatessa sai viimeiseen hetkeen asti saa jännittää näkyyky lentokonetta horisontissa, vai jäädäänkö vielä pariksi päiväksi reissuun, niin nämä yhteydet ovat tämän maan heikko puoli. Mekin menimme Rukumiin autolla ja matka oli kaksi päivää aamusta iltaan ajamista ja yhtenä päivänä siirtyminen toiselle alueelle (55km) kesti vaivaiset 8 h (olimme muuten ensimmäinen kylään tullut auto :)

Laitan loppuun, kuvien jälkeen vielä hieman ohjelmaa reissuista.

Viljelijätapaamisia

Naisten ryhmä

Munakois

Khalangi, Rukumin pääkaupunki

Iso kiitos loistavalle kuskillemme, joka ajoi kyllä upeasti ja hoiti myös tiekunnostuksen,

Välillä ajoimme pitkiäkin pätkiä joessa (monsuunikautena tänne ei siis autolla ole asiaa) ja siirtelimme isojakin kiviä "tieltä".

Illan jo alkaessa hämertää sai ja tietä taas kunnostettaessa sai ihailla iltataivaan kauneutta ja kurkien menoa,

Tuli pimeä ja tien kunnostuskin oli jo hankalampaa.

Perillä olimme odotettuja ja meitä vastaan ottamassa oli koko kylän väki!

Aamulla teekupposen ääressä sai ihailla luonnollista kukkotappelua.

Kylähotellin ravintola

Autolla pääsi pitkälle, mutta mukavasti joka päivä sai kävellä raikkaassa ulkoilmassa.

Kylähotelimme

Takaisin tullessa vaihdettiin sitten rengasta kahteen kertaan (toisella kertaa tosiaan vaihdettiin kertaalleen huonoksi todettu takaisin vielä huonomman tilalle).

Heinäseiväs

Khalangin hotellimme keittiö ja ruokasali :) Minulle selvisi, että paikalliset työntekijät joutuvat maksamaan hotellinsakin 12€ päivärahastaan, jolloin tajusin syyn asuinpaikkoihimme (vaikka kyllähän minä näissä makuupussilla ihan hyvin selvisin ja palvelu ja ihmiset olivat mukavia).

Yksi asia mihin täällä ei totu ja ei haluakkaan tottua on paikallinen lihakulttuuri. Tässä "vuohenlihaa", eli pala vuohen nilkkaa (kuulemma erityisen herkullista) luineen ja nahkoineen (lihaa en tässä nähnyt). Loppu reissussa minulle pyrittiin tilaamaan oma liha, jossa olisi edes vähän lihaa. Koko viikkona söin joka päivä kahdesti daal bhatia ja vihanneksia ja joskus yritin tätä lihaa ottaa, mutta kerran oli juhlapäivä, kun ajopäivänä löysin yhdestä kojusta samosoja :) Koko viikon ruuat ja asumiset muuten maksoi n. 30€.

 

Matkaohjelma Rukum 9-17.12

9-10.12 KTM to Rukum by car

Siirtyminen autolla Kathmandusta Khalangaan, Rukumin pääkaupunkiin.

11.12

9.00 Orientaatio Evaluation tavoitteista UMN:n henkilökunnalle

12.30 Tapaaminen läänin kehitysysteistyö johtajan kanssa

13.30 Tapaaminen läänin maatalousjohtajan kanssa

15.30 Hallituksen omistuksessa oleva tila, joka tuottaa foundeisson siemenen tiloille. (visit in goverment farm)

11.12 Khalangan ympäristössä

13.00 Tapaaminen siementuottajien osuuskunnan kanssa (viljelijöiden kanssa käydyistä keskusteluista enemmän raportin lopussa, koska viesti oli eli ryhmistä käytännössä sama). Osuuskunnassa 30 jäsentä, paikalla 25 (11 naista, 14 miestä).

15.30 Tapaminen toisen siementuottajien osuuskunnan kanssa. Osuuskunnssa 90 jäsentä, paikalla 30 (20 naista, 10 miestä).

12.12 Siirtyminen Simliin
11.30 tapaaminen siementuottajien osuuskunnan kanssa 77 jäsentä, joista paikalla 24 (14 naista, 10 miestä).
14.30 tapaaminen naisten ryhmän kanssa, paikalla 11 naista.

13.12 Siirtyminen Kotjahariin 55km 8h, perillä 19.30.

10.30 Visiitti valtion omistamilla pelloilla, jossa tuotetaan siemenviljaa

12.00 Visiitti Simlin kerran tai kahdesti vuodessa järjestetyllä tilaisuudessa, jossa alueen asukkaat pääsevät tutustumaan valtion toimistojen tekemisiin, alueensa tuleviin hankkeisiin sekä saavat tarvittavia todistuksia ja papereita.

14.12
8.30 Tapaaminen siementuottaja ryhmän kanssa. Ryhmässä 17 virallista jäsentä ja tapaamisessa paikalla 25 henkilöä (13 naista, 12 miestä).

12.00 Tapaaminen alueen siementuottaja osuuskunnan kanssa. Osuuskunnassa 200 jäsentä, paikalla 39 (8 naista, 31 miestä)

14.00 Yleinen kyselytunti, jossa siementuottajat saivat kysellä asioita ja saivat koulutusta siementuotannosta, valtion siementilan johtajalta ja osavaltion maataloutoiminnan johtajalta.

15.12 paluu Khalangaan, perillä 18.00

9.00 tapaaminen siementuottajien ryhmän kanssa. Ryhmässä 16 jäsentä, paikalla 15 (11 miestä, 4 naista).

10.30 tapaaminen alueen osuuskunnan kanssa, jossa 60 jäsentä

16.12 paluu lentämällä Kathmanduun 16.30

 

Jouluvalmisteluja

Olemme saaneet valmistautua joulun viettoon. Heti aamulla Heikki alkoi keittää porkkanoita ja mula-juureksia, joista valmistimme porkkana- ja "lanttu"laatikot. Lasten kanssa teimme pipareita, jotka tosin saimme vasta illalla uuniin sähköjen palattua kahdeksi tunniksi. Kahdeksi tunniksi! Laatikot siis yhä odottavat paistumistaan, vaikka jo aamulla ne valmistimme. Aikataulun mukaan saamme sähköt taloon tasan klo 24 yöllä. Lapsia sähköttömyys ei haittaa. Pimeään aikaan he ovat ottaneet tavaksi ottaa taskulamput esiin ja sitten he kaikin keinoin yrittävät säikytellä toisiaan.

Heikki keitti meille maailman parasta riisipuuroa. En ollut tiennyt hänen olevan varsinainen puuromestari. Oli melkein yhtä hyvää kuin äitinsä, mamman tekemä. Mamman kanssa tehtäviä jouluvalmisteluja olen kyllä kaivannut ja tänään olen hänen taitojansa ja reseptejänsä monta kertaa miettinyt.

Porkkanaa ja mulaa

Joulukortteja. Kiitos vielä kaikille! Oikealla maailman kaunein kummityttöni <3

Rullaluistelu tuo vähän lohtua talven kaipuuseen. Siiri leikkii hiihtävänsä :)

Santtu rullistelee huolehtivaisen opettajan avulla.

Siiristä on sukeutunut super-fillaroija. Jo taittuu ylämäet ja tiukat kurvitkin (toki yleensä kypärä päässä).

Kuvat taas hyppivät, pah. Tässä kuitenkin vielä aamuista juuresten keittelyä.

Ensimmäiset jouluvieraat toivat joulun tullessaan.

En tainnut kertoa, että on tässä välissä epäonnistuneitakin leipomuksia ehditty tehdä. Heikin ollessa kenttämatkalla tein oikein ison piparitaikinan lasten kanssa. Taikina meni kyllä niin piloille kuin mennä voi, sitä ei kerta kaikkiaan pystynyt leipomaan, vaikka eri päivinä koetimme kaikkien eri temppujen kera. Dilu sitten tiesi kertoa, että olin käyttänyt vääriä vehnäjauhoja. Höh! Tehdäänhän Suomessakin ruispipareita ja vaikka mitä! Tästä lähin olen kyllä tarkkana jauhojen kanssa.

Kuva-arvoitus :)

Takan sytytimme ensimmäistä kertaa. Ihan hyvä muuten, mutta puista lähti outo haju. Haiseeko nepalilaiset puut jotenkin erilaiselta?

Lisää kuvateksti

Viimeisessä kuvassa on minun joululahjani äidiltä. Olen jo muutaman sivun lukenut ja odotan, milloin pääsen jatkamaan. Olen siis availlut jo tänne tulleita joululähetyksiä - hyvästä syystä, ehm -, mutta en suinkaan yhtään paketoitua lahjaa. Kiitos paketeista Minna & Anssi, Mirkku & Late, Jouni & Terhi, mummi, mamma ja muutamat seurakunnat! Sekä te, joiden paketit tai kortit ovat vielä matkalla.

Puna-apinapeppu + 4 muuta

Huh hei.

En saanut koko viikkoon päivitettyä blogia. Heikki lähti Rukumiin, Länsi-Nepaliin yhdeksän päivän työmatkalle ja minä yritin pitää kaikkia arjen lankoja omissa kätösissäni. Alkuun emme tienneet, kuinka pitkäksi Heikin työmatka lopulta venyy, ja jännitystä riitti loppuun saakka. Eilen päivällä Heikki laittoi Rukumin lentokentältä viestiä, että kone on kolme tuntia myöhässä (puhelinyhteytemme ei muuten yhdeksän päivän aikana pääsääntöisesti toiminut). Soitin toimistollemme Mukundalle, että kone on myöhässä, johon hän totesi: "No ei se sitten tule ollenkaan. Olen varma, että lento on peruutettu." Minä en mitenkään voinut sulattaa tätä ajatusta, ja totesin, että tämän hetkisen tiedon mukaan lento kuitenkin tulee ja sinä lähetät jonkun lentokentälle Heikkiä vastaan. Puhelun loputtua mietin kuitenkin, mitä tapahtuu, jos lento todella peruutetaan. Seuraava lento tulisi aikaisintaan viikon päästä ja bussilla tms matka Rukumista Kathmanduun kestää vähintään pari, kolme päivää. Uuh.

Niin kone oli kuitenkin matkannut ensin Bajurasta Rukumiin ja sieltä sitten Kathmanduun. Saimme Heikin onnellisesti takaisin kotiin.

Meillä täällä kotona reilu viikko sujui vauhdikkaasti. Brittikoulussa riitti ohjelmaa lähes joka päivälle: oli viestijuoksu, Mintun luokkatapaaminen, joululaulutapahtuma ja joulujuhlat joka luokassa. Viestijuoksussa Minttu ja Santtu oli siis molemmat valittu edustamaan omia "talojaan". Kaikki koulun oppilaat on nimittäin jaettu neljään eri taloon ja näiden talojen sisällä oppilaat keräävät "house pointeja", talopisteitä. Pisteitä saa kaikenlaisista asioista. Pisteitä voi saada siitä, jos on kirjoittanut jonkin lauseen kaikkein nopeimmin tai parhaimmalla käsialalla, mutta myös esim. hyvästä käytöksestä tai joskus vaikka siitä, kun on tullut kouluun kävellen tai pyörällä. Kun omat house pointit saa täyteen, joutuu odottamaan, että jokin tietty osuus myös muista oman talon oppilaista saa pisteet täyteen ennekuin saa itse palkinnon. En tiedä systeemiä tarkkaan, mutta kuulemma Harry Potterissa on samanlainen palkitsemissysteemi! Minttu ja Santtu kuuluvat molemmat siniseen taloon. No, Siirin kanssa olimme katsomassa viestijuoksua ja kyllähän ne meidän lapsoset hurjaa vauhtia kiisivät voittaen omat sarjansa. Sininen joukkue ei kuitenkaan voittanut kokonaiskilpailua. Tunnelma viestijuoksussa oli kuin jossakin brittiläisessä poolo-pelissä (jollaisessa en kyllä ole koskaan ollut). Niin lapset kuin aikuisetkin kannustivat kovaan ääneen, eivät vain omia joukkueitaan, vaan kaikkia. Tämän huomasin ilahtuneena. Minulle tuli kolme opettajaa jälkeenpäin kysymään, miten molemmat lapsemme ovat niin kovia juoksemaan - vastasin tietysti, että ne on ne geenit, nääs. (Hehe, no en vastannut.) (Juoksumatka oli aika pitkä, ja Minttu erityisesti on omillaan pitkissä matkoissa.)

Minttu juoksee tässä jo toista kierrosta.

Santelipuu säntää :)

Mintun luokkakokoontumisessa kokkailtiin.

Deborah ja Siiri

Viikkoon kuului myös lastenkotien joulujuhlat, jotka olivat kovin onnistuneita. Olin tosi iloinen juhlista ja koin, että olimme onnistuneet hyvin suunnittelemaan ne Mandiran ja vapaaehtoisten kanssa. Itse tosin en sitten kaikkiin osallistunut, sillä loppuviikosta Siiri sairastui mahatautiin. Kaksi yötä meni hänen kanssaan valvoessa, mutta ei Siiri missään vaiheessa mennyt kovin heikkoon kuntoon. Tavallaan minulle oli myös rentouttavaa olla Siirin kanssa kotona kaksi päivää. Sain kerrankin jutella apulaistemme kanssa rauhassa kaikesta - useinhan arkisin näen heitä verrattaen aika vähän. Mintulla oli myös kaverisynttärit ja Siirin koulussa joulujuhlat, mutta viikonloppuna myös vain olimme kotona, emmekä tehneet mitään. Sekin oli mukavaa, ja lapsille tarpeen. Nythän heillä alkoi kuukauden pituinen joululoma koulu(i)sta.

Morning Star-lastenkodista (joulujuhlakuvani epäonnistuivat. Käytin Mintun kameraa enkä saanut valaistusta kohdalleen...)

Siirin joulujuhlasta, Siirin opettajan kanssa.

Eiliset Felmin joulujuhlat. Kuvassa Ben & Mia, vapaaehtoiset, Mandira, Meenu perheineen, Mukunda perheineen, Markus, Ashok-autonkuljettaja vaimonsa kanssa, Janghba-kuski, Shanta-porttivahti perheineen + me.

Ajattelin, että reilu viikko kotona ilman Heikkiä oli minulle hyvä testi siitä, miten pärjään. Täällä arjessa tulee aina eteen kaikenlaisia yllätyksiä, joihin ei pysty varautumaan. Lisäksi kaikki säätämiset veden, sähköjen, kaasun jne kanssa jää helposti Heikin vastuulle, joten oli hyvä huomata, että minäkin pärjään näissä asioissa. Vartijoiden kanssa tulee aina myös kaikenlaista selvitettävää, ja usein ne ovat "Heikin heiniä". Mutta hyvin sujui meillä kaikki. Eräänä iltana sähköjen taas mentyä hiippailimme lasten kanssa taskulampun valossa yläkertaan. Oli kylmä, niinkuin iltaisin aina, ja sytytin kaasulämmittimen päälle. Minttu, Santtu ja Siiri käpertyivät sen eteen lämmittelemään heikkoon valoon. Kylki kyljessä he siinä istuivat. Päivä oli ollut monenlaista puuhaa ja kokemuksia täynnä. En voinut olla miettimättä, millaisia muistoja nämä kaikki asiat lapsiimme jättävät. Ja miten kaukaiselta kaikki Suomen toimivuus tuntuu - se, että on sähköä, valoa ja lämmintä vettä riittävästi koko ajan.

Asiat, joihin en meinaa täällä tottua, ovat huonot yhteydet (vaikka kännykät toimisivat, linja saattaa olla niin huono, ettei kuule mitään tai puhelu katkeaa jatkuvasti) ja liikenteessä liikkuminen, jos olisi jokin hätä, sillä koskaan ei tiedä, meneekö aivan lyhyeenkin matkaan kymmenen minuuttia vai kaksi tuntia (en liioittele, kokemusta on). Nepalilaiset sanovat, että jos olisi äkkiä päästävä vaikka sairaalaan, on parasta mennä polkupyörällä.

Eräs arjen haaste, vaikka ihan mukava sellainen, mutta hyvin aikaavievä, on myös koulureppujen pakkaaminen. Siitä minun piti oikein napata kuva tänne, mutta en muistanut, ja nyt osa koulutavaroista on loman takia koulussa. Joka aamu on kuitenkin valmistettava ja pakattava lounas- ja välipalarasiat, liikuntakamat, kirjastokassit, reissuvihkot, lukukirjat + kaikki sillä hetkellä tarvittava. Vanhempien keskuudessa yleinen puheenaihe on, miten nämä kaikki asiat voi muistaa. Monet ovat sanoneet kirjoittavansa työkalenteriinsa lapsensa kirjasto-, liikunta- ja muut päivät, jotta pystyisi jotenkin ne muistamaan. Näin se on - koulureppujen pakkaamiseen ja muistamiseen, mitä milloinkin tarvitaan, todella menee paljon aikaa.

Ainiin. Eläintarhassakin ehdin lasten kanssa käydä. Nyt eilisestä lähtien he sitten ovat kaikki kolme olleet Dilun ja Deborahin kanssa kotona. Mietimme etukäteen, mitä kaikkea he voivat puuhata päivisin. (Uusin hitti on Mastermind-peli, jota Santtukin pystyy pelaamaan jos häntä vähän avittaa muistamisessa, mikä merkki vastaa mitäkin. Mastermindista on minulla niin hyviä lapsuusmuistoja!) Eilen tulin töistä kotiin ja löysin lapseni istumassa puista, kukin omassa puussaan. He leikkivät olevansa apinoita. Leikkiin kuului, että apinat kiipeilevät puissa, syövät herneitä ja heittelevät herneenpalot reteesti nurmikolle. En voinut olla nauramatta, he olivat niin vakavia leikissään. Kysyin sitten, mitä apinalajeja mahtavat edustaa. Santtu oli simpanssi (hän ihastui niihin eläintarhassa), Minttu taisi olla makaki ja Siiri huusi: "Mä olen puna-apinapeppu!"

Tästä on hyvä jatkaa. Mieskin on taas talossa. Ja tosiaan herneitä ja mansikoita riittää - ei tosin kovin jouluista, vai mitä.

Markus kävi ja toi mahtavia herkkuja :)

Kiitos kaikille joulumuistamisista, joita olemme saaneet vastaanottaa ilahduttavan paljon! Sain kuitenkin myös kuulla, että posti tänne todella on arvaamatonta: ainakin kolme meille kirjoitettua kirjettä on kadonnut matkan varrella. Jos siis tänne lähetetyistä kirjeistä tai paketeista ei kohtuullisessa ajassa kuulu meiltä mitään kiitosta, kyselkää niiden perään. Kaikki posti on meille tosi tärkeää!