Muutamia kohokohtia

Isänpäivä. Olimme juuri palanneet Kambodzhasta, mutta ehdimmepä silti leipoa kinuskikakunkin. Meidän iskä kun ei oikein tunnista merkkipäiviään ilman kinuskikakkua. <3 (Siinä sivussa minäkin olen melkein oppinut valmistamaan kinuskia tarvittaessa ilman kermaa tai sokeria.) 

Tihar, tuo lempijuhlani Nepalissa.

Pihapuumme täynnä mausambeja, namskis.

Itsetehdyt "neekerinsuukot".

Jumalanpalvelus suomeksi.

Kathmandun kadut, kuten koko elämä Nepalissa - aina yllätyksiä täynnä.

Pääsee täälläkin vähän kiipeilemään.

Mansikka-aika!

Aamukahvi Sydänkäpy-mukista.

Keskimmäisen kahden yön luokkaretki ja erityisesti siltä paluu!

Arjen rutiinit.

Työ, jossa saa myös kokea ilonhetkiä. Juhlimme vammaisia kumminuoriamme sekä lastenkotinuoriamme, jotka pääsivät peruskoulun päättävästä kokeesta läpi. Asenteet vammaisia kohtaan ovat yhä usein kielteisiä, mutta me haluamme siihen muutoksen ja se muutos olemme me!

Kambodzha, viimeinen osa

Kampotin jälkeen vietimme vielä viikon maan pääkaupungissa Phnom Penhissä. Tykkäsimme Phnom Penhistä oikein kovasti. Parasta antia oli kuitenkin kollegojemme tapaamiset ja heidän kanssaan vietetty aika (miten kiva on kuulla ja nähdä oman järjestön työtä toisessa maassa ja verrata sitä meidän täällä Nepalissa tekemäämme työhön!) sekä australialais-thaimaalais-ystäväperheemme kanssa vietetty aika. Viimeksimainittu perhe muutti täältä Nepalista noin vuosi sitten Kambodzhaan. Heidän läksiäistensä takia jätimme mm. viime vuoden itsenäisyyspäivän juhlat väliin! Mutta ne olivatkin ihan mahtavat läksiäiset.

Reissaajamme <3

Auringonlasku Phnom Penhin yllä.

Tapani ja Ari, hyvät hetket yhdessä. (He ovat nyt ainoat kollegamme, jotka tulivat kuvatuiksi.)

Kuljimme joka paikkaan tuk tukilla.

Esikoinen ja rakas ystävä, joka kuulemma kaipaa kovasti takaisin Nepaliin. Tämä kaksikko on muuten muutaman vuoden ajan kasvanut pituutta täsmälleen samaa tahtia.

Phnon Penhissä voi myös tehdä kaikenlaista, kuten luistella ja kiipeillä seinillä. Seinäkiipeily on laji, jota emme ole juurikaan harrastaneet, mutta nyt puri seinäkiipeilykärpänen meitä kaikkia ja aivan erityisesti Ässiä! Livahdimme seinäkiipeilemään joka välissä. Ekana kertana nauroimme, että jos voisimme käydä täällä säännöllisesti, voisimme ottaa haasteeksi selvittää paikan joka seinän. Mutta niin vain kävi, että neljän kerran jälkeen Keskimmäinen oli jo selvittänyt lähes kaikki seinät - Heikki ylsi vain pikkuisen parempaan tulokseen. (Noniin, mainittakoon, että minä jäin tässä lajissa perheemme viimeiseksi. Kestän tappioni joten kuten.)

Isä ja poika

Keskimmäinen

Esikoinen

Kuopus

No hyvä on, hyvä on. Minähän se siellä huipulla.

Nämä pylväät Heikki selvitti ainoana meistä loppuun asti.

Viimeisenä päivänä valmistauduimme kotiinpaluuseen ostamalla sähköisen induktiolieden sekä uuden vedenkeittimen. Intian Nepalille asettama saarto jatkuu yhä, eikä ruuanlaittoon tarvittavaa kaasua ole saatavilla. (Sähkökatkot eivät ole loppuneet, mutta meidän mielestämme sähköä on kuitenkin nyt ollut enemmän kuin yleensä tähän aikaan vuodesta.) Saarto on kestänyt jo yli kaksi kuukautta! Sen vaikutukset alkavat olla todella kouriintuntuvat. Kaikesta on pulaa - aivan erityisesti kaasusta ja polttoaineesta ja lääkkeistä - ja hinnat ovat nousseet tuntuvasti. Monet koulut ovat kiinni tilanteen takia, kun esim. koulubussit eivät pysty liikennöimään.

Minä esimerkiksi kävin eilen eräässä paikassa, jonne taksimatka on yleensä maksanut noin 10e. Nyt maksoin siitä 40e. Tämä nyt kuitenkin on pientä verrattuna tilanteeseen, ettei saisi tarvittavaa lääkitystä ja hoitoa tai ettei pystyisi valmistamaan perheelleen ruokaa. Eivätkä lapset pääsisi kouluun. Tai että olisi menettänyt kotinsa maanjäristyksessä eikä nyt tämän tilanteen takia pystyisi rakentamaan uutta. Ja tämä kaikki on totta monen nepalin kohdalla juuri nyt.

Viimeisen illan uinnit ja tanssiesitykset ystävien kanssa.

Ja taas matkaan, aamiaisboksien kera.

Kotona odotti ihana yllätys ystäviltä (samassa kutsu aamiaiselle). <3

Hyvä olla kotona taas.

Kambodza, osa II

Kampot.

Lämpimän meriveden ja leppoisan merituulen, valkoisen hiekan, värikkäiden simpukoiden ja piiloon puikkelehtivien rapujen jälkeen jatkoimme matkaa joen varteen, Kampotiin. Kampotissa viihdyimme niin hyvin, että teimme kaikenlaisia toteamuksia itsestämme, kuten:
1. Olemme makeanveden ihmisiä.
2. Pidämme eläimistä. Pidämme lisäksi kaikenikäisistä ihmisistä.
3. Pidämme siitä, että kaikenikäiset ihmiset voivat olla yhdessä. Kaikenlainen erilaisuus rikastuttaa.
4. Emme pidä karsinoista ja rajoista.
5. Kuitenkin joskus huomaamme pitävämme rajoista, ainakin jos vertaa niihin ihmisiin, joille kaikki rajat on tehty rikottaviksi. Rajansa kaikella.
6. Pidämme aamupaloista. Etenkin joenvarressa. Etenkin kivoista astioista tarjottuina.
7. Meillä on jokaisella eri maku sen suhteen, miten pannukakku tulee nauttia.

Ja niin edelleen. Aika, joka on käytetty listojen ja toteamusten tekemiseen, ei koskaan ole hukkaan heitettyä aikaa. (Eräs M:llä alkava ystäväni on joskus muinoin innoittanut minut listoihin, terveiset hänelle.)

(Paljastan, että tein myös Ihan Oikeita Listoja, esimerkiksi otsikolla: Mikä minulle on elämässä tärkeää. Mutta jätettäköön ne listat nyt pöytälaatikkoon.) (Tässä postauksessa teen yhden paljastuksen itsestäni, mutta se ei oikeastaan liity listoihin.)

Liitänpä tähän jonkinlaisen kartan Kambodzasta. Tästä löytää lähes kaikki mainitsemani paikat - paitsi Kampotia. Se sijaitsee kuitenkin aika lailla Kepin vieressä.

Kuva kaapattu täältä.

Kampotin-kotimme:

Parvekkeella oli mukava pelata pelejä, joita majoituspaikan respassa oli lukuisia lainattavana. Tämäkin laivanrakennuspeli oli yksinkertainen, mutta hyvin koukuttava!

Pyöräily. Saimme käyttöömme omat pyörät, joilla kelpasi hilpaista niin aamupalalle joenvarteen kuin kaupungillekin. Olemme aina pyöräilleet paljon, mutta koskaan se ei ole tuntunut vielä niin hauskalta kuin Kampotissa! Oma tunnelmansa oli myös pyöräillä joenvarressa pimeässä, lämpimässä yössä tulikärpästen valossa. (Tulikärpäsiä meillä on täällä Nepalissakin; muistatteko, miten Keskimmäinen kerran pyydysti niitä pieneen läpinäkyvään kangaspussiin meille yövaloksi. Pussi todella hehkui valoa. Aamulla kärpäset pääsivät takaisin vapauteen.)

Täytyy mainita, että ainoa asia, joka hieman hidasti pyöräilyämme, oli kuumuus. Lääh puuh.

Koiravanhukset ja kissanpennut.

Kuopus tekee tehtäväkirjaa ja vartioi kissanpennun unta. Pentu nukkui hyvin Kuopuksen reiden päällä. Tämä kuva taitaa olla ainoa todistusaineisto siitä, että tosiaan teimme reissun aikana myös töitä ja kotiläksyjä!

Lauta- ja muut pelit..

Kuopus (myös Esikoinen) lyöttäytyy aina tutuiksi kaikkien kanssa. Ei rajoja.

Kanootit. Kävimme hyvin mukavilla melontaretkillä, mutta niistä tuli kuvia ainoastaan Keskimmäisen kännykkään. Kuopus kävi välillä kanootista pulikoimassakin. Toistanko nyt jotenkin itseäni, kun sanon, että oli niin mukavaa.

Hypyt jokeen. Köyden varassa ja ilman.

Aamut.

 Ja illat.

Pyykinpesu.

Pyykinpesu - erityisesti puhtaan pyykin ripustaminen narulle - on ollut minulle aina rauhaa ja lohtua tuova hengähdys arjessa. Ja juhlassa. Hetkeen, jolloin saa ripustaa puhdasta pyykkiä narulle, tiivistyy jotakin levollista. Ajatus siitä, että tämä hetki on arvokas. Jotakin tapahtuu, mutta ei paljoa. Pyykki on puhdasta, vaatteet huolellisesti ripustettuja. Kaikki järjestyy. Koti on tässä.

Siitä lähtien, kun olen pessyt pyykkini itse, olen kokenut tätä levollista tyytyväisyyttä pyykinpesusta. Kun perheessämme oli vauvoja ja pieniä lapsia, hetkeen liittyi (ainakin toisinaan) myös oma rauha ja tilaisuus voida ajatella ajatuksia loppuun. Sittemmin siihen on liittynyt tunne siitä, että kaiken on oltava aika hyvin, kun pystyn pesemään pyykkiä, ripustamaan puhtaita vaatteita narulle. Vaikka koti-ikävä on raastanut (hassua sekin, että näin kirjoittaessani ajattelen mielessäni hetkiä Suomessa, jolloin olen kokenut oman kodin ikävää ja koti-ikävää Nepaliin), olen voinut hoitaa perhettäni, pestä pyykkiä. Kyllä kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Tässäkin blogissa olen useaan otteeseen pohtinut sitä, missä on koti ja voiko se olla useassa paikassa. Nyt olen tullut tähän tulokseen: Koti on siellä, missä pesen pyykit. Siellä, missä olen pessyt meidän pyykkiä, olen tuntenut olevani kotonani.

Pyykinpesun tuoman levollisuuden toinen puoli on kiitollisuus siitä, että voi kokea mielenrauhaa arkisista asioista. En tarvitse joogaa, jos saan pestä pyykkiä.

Niinpä nämä Kampotin-kodissa pestyt pyykit ansaitsivat tulla kuvatuiksi. Elämä oli taas hyvää, kaikki järjestyi, minä pystyin ja voin.