Elämämme täällä ei kuitenkaan ole aivan pelkkiä swing-hyppyjä kanjoneihin, vaikka välillä arkikin tarjoaa monenlaista eksoottista jännitystä ja vaikka Siiri nyt leikkiikin, että hänen nukkensa hyppäävät benji-hyppyjä (Siiri sitoo nuket Hatin hihnaan, joka sitten sidotaan puuhun, ja huii, niin ne hyppäävät) (Siiri muuten alkoi itkeä lohduttomasti, kun näki isin hyppäävän, ja edelleen hän toistelee, että: ”Isi hyppäsi, isi tuli!”...)
Olemme tosiaan Heikin kanssa aloittaneet työt, minä Felmin ja Heikki Sahaksen toimistolla. Huomenna Heikki lähtee kolmen päivän kenttämatkalle. Mintun ja Santun koulu sujuu hyvin, ja elokuussa he aloittavat sitten British Schoolissa. Niin, Santtukin siis läpäisi testit ja häntä luonnehdittiin pojaksi, joka ”hymyilee kyyneltenkin läpi”... Santtu ei kuitenkaan haluaisi vaihtaa koulua juuri kun nykyinen koulu on alkanut sujua. Tänään oli tutustumispäivä brittikoulussa, ja Santtu teki kyllä kaikkensa, ettei olisi joutunut jäämään yksin luokkaan. Minttua jännitti, mutta hänellä oli sujunut kaikki hyvin. Yritimme yhä saada Mintulle paikkaa alemmalta luokalta, mutta itsepintaisesti britit haluavat hänet kakkoselle. Katsotaan nyt sitten, miten kaikki alkaa syksyllä sujua. Felmin toimisto muuttaa parin viikon aikana aivan brittikoulua vastapäätä, kadun toiselle puolelle, mikä on kaikinpuolin hauskaa, ja minä olen sitten toimistopäivinä ihan Mintun ja Santun vieressä!
Siiri alkaa olla hyvää pataa apulaistemme kanssa ja Dilu sanoo itsekin kokevansa, että nyt Siiri hyväksyy hänet ja että he ovat ystäviä. Tänään seurasin ikkunasta, kun Siiri leikki Dambarin ja Krishnan – päivävartijamme – kanssa. Miehet työntelivät Siirin nukenrattaita Siirin määräysten mukaan milloin mihinkin suuntaan. Dambar ja Krishna olivat muuten Pokharassa ollessamme rakentaneet pihallemme kunnon keinun ja hiekkalaatikon! Viikon päästä saamme vielä kiipeilytelineenkin.
Hatti muuten loukkasi jalkansa viikonloppuna, kun oli rynnännyt linnun perään ja liukastunut pahasti. Tänään kävimme eläinlääkärissä: jalassa todennäköisesti on pieni murtuma, jolle ei nyt tehdä mitään. Hatti sai paljon lääkkeitä ja troppeja luiden eheyttämiseksi. Eläinlääkäri pisti kyllä sellaisen puruhihnan koirallemme ennen tutkimuksia, että en vastaavaa ole nähnyt (itse asiassa muistutti vähän sitä kun hevosilta sidotaan kieli) – oli ehkä varautunut puremaan jos toiseenkin...
Viime viikonloppuna nautiskelimme Hyatt-hotellissa kun vietimme Ilomäen perheen läksiäisiä. Viikonloppu oli mukava, vaikka todella haikein ja surullisin mielin päästämme heidät täältä lähtemään. Viikonloppuna tapahtui myös muuta mukavaa, kuten Mintu kannel-tunti ja monen tunnin skypettely Ellan kanssa, mutta myös Mintun tulevan - todennäköisesti - opettajan 50v.-juhlat, joihin saimme kutsun! Minä vähän mietin, minkähänlaiset juhlat ovat kyseessä – emmehän tunteneet etukäteen juhlista ketään emmekä edes päivänsankaria – mutta loppujen lopuksi luonnehdimme Heikin kanssa juhlia, että ne olivat ”parhaat bileet ikinä”! Ehkä hieman liioitellusti, mutta oli kyllä hauskat bileet; talo täynnä rentoja brittejä – ja me –, lapset touhusivat pihalla ja aikuiset istuivat viiniä siemaillen aurinkovarjon alla. Tätäkin tämä expat-elämä on.
Mutta huomenna taas lapset kouluun, Siiri Dilun syliin ja heipat hänelle, Heikki kenttämatkalle, minä toimistolle. Vähän tulee mieleen se yksi runo, joka menee jotenkin näin: ”Kaikenlaista tapahtuu ja tämä tapahtui kerran: etana kiipesi puun latvaan. Matka kesti viikon verran.” Heh!
