Lait ja jumalat

Viime sunnuntaina astui voimaan Nepalin perustuslaki.

Hienoa, emme olisi uskoneetkaan! Perustuslaki on ollut valmisteilla kahdeksan vuotta, ja toisen laskentatavan mukaan (jos väliaikaista perustuslakia ei lasketa) jopa 65 vuotta. Vielä lauantai-iltana kiinnitimme huomiota poliisipartioihin ja tiesulkuihin. Sunnuntaiaamuna saimme sitten heti viestiä, että ympäri kaupunkia on löydetty neljä pommia. Ensimmäinen ajatuksemme oli, että tästä tulee levoton ja väkivaltainen päivä, mutta toisin kuitenkin kävi. Päivän kääntyessä iltaan kaikki Kathmandun kadut olivat täynnä juhlivia ja iloitsevia ihmisiä. Kynttilöitä poltettiin joka temppelissä ja Nepalin liput liehuivat. Koko maahan julistettiin kahden päivän vapaa. [Joka ei kylläkään koskenut meitä eikä kumppaneitamme; meillä oli juuri alkuviikosta kirkollisen ja kummityön kumppaneiden koulutus ja konferenssi. Lyhyen jutun voi lukea täältä, skrollaa sivua alas.]

Tätä mielialaa on Nepalissa kaivattu! Juhlivia, iloisia ihmisiä ja me-henkeä. Mekin yhdyimme ilonpitoon ja olimme ylpeitä Nepalista!

(Kuvakaappaus netistä)

Todellisuus on kuitenkin, että oikeastaan vain Kathmandu juhli perustuslakia. Muualla Nepalissa tunnelmat eivät olleet niin hilpeät. Moni ei myöskään voinut juhlia lakkojen, levottomuuksien ja ulkonaliikkumiskieltojen takia. Perustuslaki astui voimaan Kathmandussa samaan aikaan kun monet ihmisryhmät (mm. Madhesit ja Tharut) kapinoivat sitä vastaan Etelä-Nepalissa. Perustuslakiin liittyvissä levottomuuksissa on kuollut tänä syksynä jo 45 ihmistä.

Perustuslaissa on paljon epäselviä kohtia ja moni kokee myös, että laki on hyvä vain "keskiarvoa ja yläkastia edustavalle miehelle". Lakiin on ilmeisesti kirjoitettu hyvältä kuulostavia kohtia mm. naisten, vammaisten ja Dalitien oikeuksista, mutta moni pelkää näiden olevan pelkkää sanahelinää ja vähemmistöjen oikeuksien menevän päinvastoin vain huonompaan suuntaan. Uskonnonvapaus on myös yksi kohta, jonka tulkinta on vähintäänkin kyseenalainen. Äärihindut olisivat halunneet Nepalista hinduvaltion ja vähemmistöuskontojen edustajat puolestaan pelkäävät nykyistä lakia, jossa Nepal on määritelty sekulaariksi valtioksi, mutta siten, että valtio "suojelee vanhoja uskontoja".

Nämä mielipiteet olen varastanut kuulemistani keskusteluista ja kirjoituksista sanomalehdissä. Itse sain kyllä perustuslain englanninkielisen käännöksen käsiini pari päivää sitten (kyseessä ei ole virallinen käännös), mutta en ole vielä aloittanut sen lukemista.

On kai silti hyvä, että laki on nyt saatu kasaan ja se on olemassa. Monen mielestä kuitenkin työ vasta alkaa nyt (lakien muuttaminen ja lobbaaminen tulkintojen hyväksi).

Kuvakaappaus facebookista: tämän kuvan on moni nepaliystäväni jakanut sivullaan viime viikolla.

Isoveli Intia on ilmoittanut paheksuvansa Nepalin perustuslakia ja uhannut mm rajan sulkemisella ja tavarantoimitusten estämisellä. Lehdissä on kuvia rajalla seisovista rekoista, joita ei päästetä liikkumaan. Polttoaineen pelätään loppuvan ensimmäisenä - mutta toisaalta polttoainehan loppuu Nepalista aika ajoin ja kauppiaat myös käyttävät hyväkseen yleistä pelkoa tavaroiden loppumisesta ja nostavat hintoja.

Niitä Nepalin provinsseja, joista loppuun asti kiisteltiin, on perustuslaissa nyt seitsemän.

(Kuvakaappaus netistä)

Torstai-iltana havahduimme siihen, ettei meillä ollut ollut sähköä moneen tuntiin. Meillähän on toki sähköä keräävä varasysteemi, mutta se ei ole riittävän tehokas esimerkiksi veden pumppaamiseen katolle, uunin, pesukoneen tai pölynimurin käyttämiseen. Myös jääkaappimme ja pakastimemme toimivat vain "oikealla" sähköllä, eivät varasähköllä. Yleensä tämä ei ole ongelma, sillä talvisin, jolloin sähköä on vähiten, on niin kylmä, että jääkaappituotteet voi valehtelematta halutessaan jättää yöksi ruokapöydälle ilman että ne pilaantuvat. Toisin on näin lämpimään aikaan.

Syy sähköttömyydelle oli sateenjumala, Rato Machindranath, jota keväisin aina juhlitaan ja kuljetetaan ympäri kaupunkia. Nyt maanjäristyksen takia oli juhla siirretty syksyyn. Ja kuinka ollakaan, kerran 12 vuodessa tämä pyörillä kulkeva jumalankuvahökötys - jota seuraa valtava ihmisjoukko - kulkee hyvin läheltä meidän kotiamme. Ja nyt oli se vuosi! Koska hökötys on niin suuri ja korkea, ei se mahdu sähköjohtojen ali. Niinpä - ah, tämä voi tapahtua vain Nepalissa - sähköjohdot leikataan poikki, nips, jumalan tieltä. Asiat tärkeysjärjestykseen.

Perjantaina liikenne oli myös täysi kaaos, sillä ihmiset eivät päässeet liikkumaan normaaleja reittejä pitkin ja koska tätä liikkuvaa jumalaa seurasi valtava määrä ihmisiä.

(Ystäväni jakama kuva facebookissa)

Meidän perheemme söi perjantaiaamuna mangojäätelöä aamupalaksi, sillä kaikki pakasteemme alkoivat sulaa. Koululla parikin ystäväämme valitteli sitä, ettei ollut päässyt suihkuun (jos vettä ei ollut pumpattuna katolle hetkenä, jona sähköt menivät). Nettikään ei toiminut.

Mutta myöhään perjantaina sähköt taas palasivat.

Meitä tämä tapaus lähinnä nauratti. Lasten kanssa mietimme vastaavaa tilannetta Suomeen: täältä tulee Jumala, väistykää kaikki, sähkölinjoista viis! Seuratkaa sankoin joukoin, ei teillä ole tärkeämpää puuhaa, uskokaa se!

Eikö tätä ajattelutapaa voisi hiukkasen tuoda sinne meillekin. ;) En ehkä tykkää sähkölinjojen katkaisemisesta mutta tykkään siitä, ettei ketään haittaa se, että ne katkaistaan. Tykkään siitä ajatusmaailmasta.

Sieltä se tulee!

Nyt on jo kiire katkoa sähköjohtoja jumalan tieltä. (Voitte kuvitella, että Heikillä oli hauskaa näitä kuvia ottaessaan.)

Norsukin pääsi jaloittelemaan juhlahumuun. (Hakemaan ruokansa.)

Päätän tämän postauksen kuviin ÄRRÄkakusta. Meidän perheessämme osaavat nyt kaikki päräyttää ilmoille niin hienot ärrät että ässät voi pistää vaikka taskuun. Leivoimme yhdessä sitruuna-marenkipiirakan, johon vielä lisättiin turkinpippurirouhetta. Nams!

Teekupin äärellä

Japanilaista vihreää teetä ja suomalaista suklaata, taustalla viiden eri kansallisuuden värittämä puheensorina. Hetkeksi vaivuin omiin ajatuksiini. Mieleni valtasi paitsi kiitollisuus, myös vahva ajatus siitä, miten elämässä on hyvä kuunnella omaa sisintään, hyvä pyrkiä rauhaan ja anteeksiantoon, hyvä tehdä asioita, joita pitää tärkeinä, hyvä osata ajatella, että vaikeatkin asiat ovat loppujen lopuksi oppimista, kasvamista, elämässä eteenpäin menemistä. Aina voi kasvaa ja kehittyä ja se mahdollisuus on sallittava myös toisille.

Entä miten arvostankaan suomalaisia juuriani. Tiedän, että suomalaisuus tuo silmilleni ikuiset lasit, joiden läpi maailmaa katson. Enkö uskaltaisi luottaa siihen, että juuri sen vuoksi myös lapseni tulevat entistä enemmän arvostamaan ja huomaamaan suomalaisuutensa. Että he osaavat ottaa sen voimavarana, olemalla tietoisesti ylpeitä omista juuristaan samalla arvostaen kaikkia muita maailman ihmisiä, uskontoja, tapoja elää. Uskaltaisin luottaa siihen, että koska olen tehnyt parhaani, he kasvavat itseensä uskoen ja luottaen, uteliaina kaikkea uutta kohtaan. Että se, kun on monta kotia - elämä Skandinaviassa ja elämä Aasiassa - antaa paitsi vahvat siivet, myös syvät juuret. Ei pitkälle kantavien siipien tarvitse tarkoittaa heikkoja juuria.

Ja vaikka minua vähän huvittaakin, että britti-isä murehtii tyttärensä englantia, joka on aksentiltaan muuttunut "kansainvälisen koulun englanniksi", voin itse huoletta pitää hölmöiltä kuulostavia suomalaisia asioita itselleni tärkeinä. Eivät ne ole hölmöjä. Ne ovat osa identiteettiä, joka kasvaa vain vahvemmaksi, kun sitä peilaa muihin - erilaisiin. Voin jättää asiat, jotka koen taakaksi ja voin valita ne, jotka antavat minulle voimaa. Riippakiviä ei tarvitse kantaa mukanaan tavan vuoksi.

Ja kuitenkin loppujen lopuksi elämä kiertyy rakkauden ja ihmisten, toisista välittämisen ympärille. Jos ne työntää syrjään, ei jää jäljelle mitään, minkä varassa elää kovin pitkälle.

Varustaudumme

Varustaudumme talveen

kaikin tavoin, mutta:

pakastitko palan poutataivasta

pääskysten lentoratoja,

purkititko koivunlehtien varjoleikkejä

talon seinustalla,

rantakiven lämmön,

aaltojen aurinkohopean,

nekö suolasit sisimpääsi?

Älä syksyllä

sure lehdettömyyttä

huomaa myös se,

miten paljon enemmän

näet muuta maisemaa.

Puolukkametsässä

painan pääni

lähelle

maan mätästä,

kuiskaan sille salaisuuden:

kaukana kävin

kuitenkin niin lähellä,

että polun pään vielä muistin

tien takaisin osasin.

             - Laila Venetpalo

Kathmandu. Koti.

Erikoinen ollut tämä alkusyksy. Huonoa uutista tuntuu pukkaavan, paitsi Nepalin ja Suomen valtioilta, vähän joka puolelta maailmaa. Itse olen menettänyt uskoni meihin ihmisiin olentoina, jotka lähtökohtaisesti haluaisivat kaikille hyvää. Usein mietin sitäkin, mitä asiaa en itse omassa toiminnassani näe. Niinkuin ystäväni kirjoitti osuvasti blogissaan: "Paheksumme kovasti mm. Nepalissa voimassa ollutta ja edelleen vaikuttavaa kastijärjestelmää, jossa syntymäkoti määrää tulevaisuuden. Kuinka kummassa me olemmekaan valmiit hyväksymään saman omalta kohdaltamme koko maailman tasolla - vai olemmeko?" Tätä lukiessa tunsin pistoksen siitä syystä, että asiat on niin helppo nähdä pikku paloina, mutta ei kokonaisuutena. Toisen silmässä on helppo nähdä roska, eikä huomata omassa silmässä olevaa tukkia.

Lisäksi olen taas joutunut miettimään sitä, ymmärsinkö maailmalle lähtiessäni sittenkään yhtään, mihin soppaan lusikkani työnsin? Seikkailua meille nyt nimittäin tarjotaan riittämiin. Mikä vuosi tämäkin on ollut, maanjäristyksineen ja evakuointeineen kaikkineen. Eikä tässä vielä kaikki! Kolmen viikon päästä perheemme pakkaa taas laukut ja reissaa, syynä Nepalin viisumit, joita ei näytä irtoavan. Lähdemme nyt, jotta lapsilta jäisi mahdollisimman vähän koulua väliin (Nepalissa kun on kohta taas pitkä dashain-loma) ja palaamme marraskuussa.

Myös Nepalin poliittinen tilanne menee päivä päivältä hullummaksi. Etelässä lakot, mielenosoitukset ja jopa ulkonaliikkumiskiellot jatkuvat, täällä Kathmandussa yrittävät suurimmat puolueet kirjoittaa perustuslakia, idässä taas on kirkkoihin heitetty pommeja.

Että miten se meni? Päivä vain ja hetki kerrallansa, tähän turvaan yhä uudelleen.

Seuraavaksi sekalaisia kuvia elämästämme.

Rakas ystäväni Jeannine palasi myös taas Nepaliin (hänen perheensä tuli jo aiemmin, täälläkin on ollut heistä mainintoja). Jeannine on se, joka sai perheineen viisi minuuttia aikaa ehtiä evakuointilennolle kolme päivää maanjäristyksen jälkeen. Hän käytti viisi minuuttiaan juoksemalla meille. Oli aikainen aamu, olin vielä teltassa ja ihmettelin, mitä Jeannine hädissään ryskyttää portillamme. Kysyin: Mihin sinulla on noin kova kiire? Ja sen jälkeen vain halasimme ja itkimme. Jeanninen perheen lähtö oli minulle yksi vaikeimmista asioista koko maanjäristyksessä ja sitä seuranneissa päivissä. Silloin hätäännyin, mitä meille oikein käy, ja mitä tässä maassa oikein tapahtuu.

Nyt olemme taas yhdessä ja se tuntuu hyvältä.

Aamiaistreffit rakkaan kanssa.

Oman puutarhan maissit Dilun höyryttäminä. Olen lapsesta saakka rakastanut maisseja!

Koulu ja sen ehtymättömät teemapäivät ja omat koululaisemme. Tässä Supersankaripäivä!

Santtu on Frodo Reppuli, tytöt supertyttöjä

Siirin ope

Välähdys työstä. Itse en ole nyt päässyt kenttämatkoille, mutta työ toki jatkuu myös kentällä. Lisäksi hallinnollisia tehtäviä on ollut paljon. Mm. ensi viikolla on taas iso kumppanikonferenssi. Ja Mandira on onneksi tehnyt kenttämatkoja puolestani. Mandira on käynyt seuraamassa mm. psykososiaalisen tuen koulutuksia, joita olemme kumppanimme kautta järjestäneet kouluissa. Niistä on ollut ilo raportoida teille työn tukijoille! Pienen jutun voi lukea vaikkapa tästä.

Kumppanien kouluttamista. Ryhmäkuva naisista, kuinkas muutenkaan. :)

Ah, takaisin brittikoulun teemapäiviin. Mintulla oli Bake off! -päivä. Olivat parin viikon ajan tutustuneet mittoihin, ohjeisiin, aineen eri olomuotoihin ym leipomalla leipiä ja perjantaina vanhemmat kutsuttiin ostamaan lasten leipomat leivät. (Tuotto menee aina hyväntekeväisyyteen ja kohteitahan täällä Nepalissa riittää.) Mintun ryhmässä leivottiin patonkeja - kuinkas muutenkaan, kun mukana oli ranskalaispoika Hugo. Patonki käärittiin paperiin, jonka lapset olivat koristelleet ja kirjoittaneet "Legandaarinen patonki. Lähtoisin Pariisista, nyt koko maailmassa!"

Mintun luokka ja opettajapariskunta

Photobomb, ylpeä äiti :)

Mintun ope 

(Minulla, opettajalla ja lapsilla ei ole sattumalta kaikilla päällä punaista. Nepalissa on meneillään naistenjuhla Teej, jota juhlittiin myös koulullamme perjantaina. Varsinainen Teej on huomenna.)

Bake off! jatkui Mintun luokan vetämällä assemblylla.

Santtu saapuu juhlasaliin. Kuva tässä siksi, että siinä on Santun ope.

Mintun esiintymistä ei voi kuin ihailla. Hän hymyilee lavalla lähes lakkaamatta! Jotakin samaa lavakarismaa kuin muutamissa serkuissaan.

Tässä assembly jatkui juuri Teejin esittelemisellä.

 Santtukin pääsi lavalle...

Sitten kotiin maistamaan Mintun paistamaa patonkia. Oli hyvää!

Lauantai ja rakas Heikki, joka jaksaa häärätä keittiössä. Tässä valmistuu vieraille erilaisia drinkkikokeiluja.

Sunnuntaiaamu, auringonpaiste ja Dilun valmistama mangojäätelö. Kannatti syntyä. ;)

Summit, kuinkas muutenkaan...

Sunnuntai, Summit, selfiet.

Suomi-koulu, eli Kulkuri-koulu, on myös taas aloitettu. On tässä matskua. Nythän sitten jo Santtukin on virallisesti Kulkurikoululainen. Toin myös Siirille omia tehtäväkirjoja, että hänkin saisi olla mukana meidän Suomi-kouluhetkissämme. Siiri taas yllätti ja teki yhdeltä istumalta koko yhden Oppi ja Ilo-kirjan kannesta kanteen! Ja minä kun olin kuvitellut siinä riittävän haastetta melkein koko syyslukukaudeksi.

Kathmandu. Koti.

Jalkapalloturnaus

Brittikoululla ja monilla muilla kansainvälisillä ja paikallisilla kouluilla on omia jalkapallojoukkueita ja täällä, kun harrastetoiminta on muutoin vähäistä, on koulun joukkueilla lapsille iso merkitys. Turnaustasolla kisat alkavat yleensä vasta hieman vanhemmille lapsille, mutta tällä kertaa (ja ilmeisesti tästä eteenpäin) pyrkimyksenä on saada nuoremmillekin lapsille jo omia turnauksia. Eilen olikin sitten alle 8 -vuotiaiden poikien ensimmäinen koulujenvälinen tunaus (isompien poikien turnauksen ohessa), johon myös Brittikoulu ja Santtu pääsi osallistumaan.

Tieto turnauksesta tuli myöhään ja pojille järjestettiinkin sitten viikon tiukka treenijakso, ennen varsinaista turnausta, joka järjestettiin yhdellä Kathmandun nykyisin kymmenistä futsalkentistä. Santtu valittiin jo heti alussa joukkueensa maalivahdiksi ja hänellä oli sitten koko viikon omia harjoitteita muiden harjoittelujen ohessa.

Pojilla oli erittäin tiukka 4 ottelun turnaus, josta sitten kaksi parasta pelasivat vielä finaalin. 

Turnaus ja todelliset pelit olivat kaikille pojille ensimmäiset, joita he ovat pelanneet. Pojat pääsivätkin kokemaan heti ensimmäisissä peleissään koko tunneskaalan, mitä jalkapallo voi pelaajalle tarjota. Ja täytyy myöntää, että niin pääsi isäkin, muiden vanhempien kanssa :) Vähäisestä harjoittelusta huolimatta pojat pelasivat mahtavasti voittaen kaksi ja häviten kaksi peliä maalilla. 

Pojat aloittivat ensimmäisen pelin hienolla 2-1 voitolla, Santun mahtavien torjuntojen avittamana. Toisessa pelissä he sitten hävisivät viime hetken maalilla 2-3. Seuraavaksi he voittivat 4-0, jonka jälkeen oltiin tilanteessa, että viimeisestä pelistä oli tasapelillä mahdollisuus päästä finaaliin. Viimeisessä pelissä pojat olivat 1-0 johdon jälkeen jo nopeasti 1-4 tappiolla, ennen kuin he aloittivat tiukan takaa-ajon. Pojat nousivat hienosti 3-4 tilanteeseen ja vielä viimeisellä sekunneilla Animesh (Santun parhaita luokkakavereita) pääsi läpiajoon ja täytyy myöntää, että vastustajan maalivahti teki hienon torjunnan, jolloin pojat jäivät vaivaisen yhden maalin päähän finaalista. 

Tämä oli pojille tietenkin todella kova paikka hienon ja raskaan päivän jälkeen, mutta oli myös hienoa nähdä, miten poikien ilmeet kirkastuivat kuullessaan, että he tulivat kolmansiksi ja saisivat vielä mitalit ja pokaalin kotiin vietäväksi! 

Alle 8-vuotiaiden joukkueet valmiina!

TBS joukkue.

Valmentaja Ramesh on entinen Nepalin maajoukkueen pelaaja ja tehnyt nuorten kanssa koululla hienoa työtä!

Vielä alkulämmittelyt ja palaverit ennen peliä.

Ensimmäisestä pelistä hieno 2-1 voitto!

Santtu pelasi maalissa todella hienosti ja rohkeasti ja pelasti monta pahaa paikkaa!

Puoliaika.

Santtu eli pelissä voimakkaasti mukana!

Ja viimeisen pelin tappion jälkeen tunteet olivat sen mukaiset...

Pojat tukivat toisiaan koko turnauksen ajan todella hienosti, koska virheitä tässä iässä (ja myöhemminkin) tulee kaikille!

Onneksi pojat saivat hienosta päivästä palkinnon ja hyvän mielen!

Seuraavaa turnausta pojat jo odottavat ja toivottavasti pojat ehtivät saada siihen mennessä toivomansa peliasutkin :)

Vaikka isä ajatusta vielä vähän vastustaakin, voi olla että tästä pojasta tuleekin vielä huippumaalivahti!