Hansu!

Olemme kotona taas.

Oli kiva palata tänne. Heti lentokentällä virkailija oli innoissaan, kun lapsemme puhuivat nepalia ja hän taputti heitä kaikkia tuttavallisesti päähän toivottaen samalla ”Tervetuloa takaisin!”. Itsekin puhuin heti virkailijalle kaikenlaista vain siitä innosta, että pääsi taas puhumaan nepalia. Ashok-kuljettajamme (hän on siis Lähetysseuran kuski, ei meillä sentään omaa kuljettajaa ole, eikä autoakaan) oli meitä vastassa iloisena niinkuin aina ja hän heti kertoi meille tuoreimmat uutiset: ”Täällä on kylmä ja poliittinen tilanne on taas askelta epävakaampi, mutta kaikki hyvin.” Kotona koirat ja Krishna odottivat meitä. Lasten kanssa heti riisuimme joulukuusen ja muutkin joulukoristeet. Heikki lähti Siirin kanssa kauppaan ja tuli iloisena takaisin: ”Olipa taas helppoa olla kaupassa, kun kaupat ovat mukavan pieniä ja kun tietää, mitä löytyy mistäkin, ja iloiset ihmiset olivat vastassa.”

Arki alkoi siis mukavissa tunnelmissa, vaikka toki kouluun meno pitkän loman jälkeen taas vähän jännitti ja Siiri jäi hieman vastahakoisesti yksin kotiin. Siiri on kuitenkin nyt yleisesti ottaen alkanut pärjätä todella mukavasti Dilun ja Deborahin kanssa ja usein vielä iltaisin, kun on jo Dilun ja Deborahin kotiinlähdön aika, Siiri vain tahtoisi leikkiä heidän kanssaan. Siiri on muuten ruokatottumuksiltaankin niin nepaliainesta: Thaimaassa hän toivoi aina riisiä ja nyt kotona syö taas ison kulhon riisiä linssikastikkeella lounaaksi. Hän sanoo topakasti, mitä tahtoo: ”Mulle baaht! Ja vähän dahl!” (Mulle riisiä ja vähän linssikastiketta!)

Kylmä täällä on, vaikka ei mitään Suomen paukkupakkasia tietenkään. Päivisin on lämmin (minkä huomaa lähinnä siitä, että turistit kulkevat t-paidoissa). Ehkä sisätilojen kylmyyttä on vaikea käsittää, mutta täällä oleminen tähän aikaan vuodesta on samanlaista, kuin Suomessa alkutalvesta kesämökillä. Kodissamme lämpötila on pysynyt siinä 13-15 asteessa, mutta esimerkiksi kylpyhuoneet ovat jäätävän kylmät. Pesulle ei tekisi yhtään mieli, vaikka lämmintä vettä tulisikin. Toimistomme lämpötila on ollut 6-7 astetta. Emme siis tarvitse erillistä jääkaappia! Toimistolla olemmekin kaikki kahdessa huoneessa somasti vierekkäin, jotta lämpötila pysyisi siedettävänä eikä kaikkia huoneita tarvitse lämmittää. Sähkökatkot luovat tietysti oman tunnelmansa. Vaikka niihinkin olemme ihan hyvin tottuneet, olen tosi iloinen, että sain pestyä lomapyykkimme Bangkokissa, sillä heti sunnuntaina saimme nauttia sähköstä peräti kahden tunnin ajan.

Arkemme ei kuitenkaan alkanut aivan tavallisesti, sillä heti eilen tiistaina saimme luoksemme rakkaan ystävämme Hansun! Tuntui hassulta, että keskellä arki-iltaa lähdimme häntä hakemaan lentokentältä. Ja siinä hän sitten oli – omana ihanana itsenänsä ja kaikki oli yhtäkkiä niin normaalia, ja niin onnellista. Hansu on luonamme kaksi viikkoa ja aiomme nauttia joka sekuntista.  Lapset ovat tosi innoissaan, ja kilpailevat koko ajan Hansun sylissä olemisesta ja huomiosta (Hansu osaakin ihanasti huomioida heidät kaikki koko ajan ja jaksaa leikkiä ja hassutella). Juuri hassuttelemista lapsemme ovatkin kaivanneet ja koko talon on tänään täyttänyt nauru ja ilo!

Meillä on muutenkin syytä juhlaan, sillä juuri ennen joulua Hansusta tuli tohtori! Mahtava suoritus!

Tänään oli hauska kun Hansu oli kotonamme meidän ollessa töissä ja Mintun ja Santun koulussa ja Hansu oli siten voinut tarkkailla Siirin kotona olemista. Iltapäivällä Dilu sitten käveli Hansun ja Siirin kanssa toimistollemme. Hansu kertoi nauraen, että Siiri on ihan nepali! Onhan Siirin päivät aika erikoisia ja ainutlaatuisia kun hän on kolmen aikuisen (Dilu, Deborah ja Krishna tai SunBahadur) kanssa yhdessä koko päivän. Hansu sanoi, että aikuiset olivat melkein kilpailleet Siirin kanssa olemisesta ja Siiri se vaan oli puhunut kaikkea heille iloisella suomen, englannin ja nepalin sekoituksella. Hansua huvitti myös se, miten monta suomen sanaa Dilu on kanssamme oppinut. Dilu ja Siiri olivatkin sitten heti opettaneet Hansulle tärkeimpiä nepalisanoja, kuten koira ja maito – heh!

Ps. Tätä kirjoittaessani sain kuulla, että Ben oli päivällä mitannut toimistomme sisälämpötilan: 12 ja ulkolämpötilan auringonpaisteessa: 40! 

Ps. 2. Meillä oli tänään oikein pikkujoulut täällä – saimme Hansun tuliaisten lisäksi avata vielä joulupakettejakin! Kiitos ihanista lahjoista Laura & Antti, Jenni & Mikko ja Riitta-Leena & Markku! 

Mummo lumessa

Bangkokissa taas.

Muutamat terveiset vielä merituulen ääreltä:

By: Santtu

Viimeisinä päivinä tutustuimme mukavaan suomalaisperheeseen. Täsmälleen samanikäisillä (ja -kokoisilla!) Mintulla ja Jamilla oli tosi kivat leikit. Tuohon perheeseen varmaan yritämme pitää yhteyksiä yllä. Tässä kaivetaan kuoppaa, mukana myös toisen suomalaisperheen Lauri-poika.

Bangkok on kyllä niin läkähdyttävä kaupunki! Läkähdyttävän kuuma, mutta myös läkähdyttävän täynnä kaikkea. Bangkokissa on toinen toistaan hienompia ostoskeskuksia kymmenittäin, on mahdollista tehdä ja kokea vaikka mitä, on ravintoloita ja ruokia joka maailman kolkasta... Heti uudelleen tänne päästyämme kokeilimme luistelemista, ja niin kivaahan se oli.

Siiri hellemekossa ja hieman liian suurissa sinisissä kaunareissa muistutti... Mummoa lumessa !

Sujuuko vielä makkarat, miettii Minttu.

Tuntuihan se tietysti vähän hassulta luistella hellevaatteissa ja diskomusiikin pauhatessa. Heikki oli siinä hilkulla, ettei ärsyyntynyt ystävällisille thai-pojille, jotka tarkistivat lastemme luistinten kireyden, heti nostivat heidät maahan, jos kaatuivat ja muutenkin opettivat luistelua. Hei, me ollaan sentään suomalaisia, tää on meiän juttu!, meinasi Heikki sanoa, mutta hyvin pojat opettivat ja pitivät lapsista huolta - ja vetivät luistimetkin tarpeeksi kireälle.

Seuraavana päivänä oli vuorossa Siam park city - alue, jossa on huvipuisto, vesimaailma ja "sen sellaista".

Siam park cityssä oli myös jurassic park-tyylinen dinosaurusmaailma sekä Afrikka-maailma, mutta teemme niistä omat postaukset, jos ehdimme. Afrikka-maailmassa oli mm. tiikereitä sekä länkkäreitä roviolla paistavia afrikkalaisa! En tiennyt itkeäkö vai nauraa, mutta Minttu oli vähän kauhuissaan. Näitä kummallisuuksia lukuunottamatta maailmat olivat ihan hienosti toteutettuja, ja varsinkin Santtu, joka on kovin kiinnostunut tietämään, mitä eläimiä missäkin maanosassa asuu, oli tosi innoissaan. 

Ostoskeskuksista vielä, että ne ovat kyllä sanalla sanoen valtavia. Tänäänkin etsimme askartelutarvikkeita yhdestä sellaisesta, ja monta tuntia seikkailimme etsiessämme yhtä kauppaa. Huh. Että jos Kathmandussa menee asioiden hoitamiseen kovin paljon aikaa, koska mikään ei suju kovin sutjakasti, menee aikaa myös täällä, koska kaikki on jo liian suurta ja hienoa!

Käärmepuistossakin ehdittiin käydä.

Mutta nyt on mentävä nukkumaan, sillä huomenna aamulla käännämme nokat taas kotia kohti! 

Tämä päivä

Tämä päivä oli tehty aamu-uinnista, sivuvaunullisesta skootterista, naurusta (Santtu äidille, joka piti hädissään kiinni kaikista lapsista ja kaikista mahdollisista tangoista: "Hymyä huuleen nyt äiti!"), kylästä, hiljaisesta hiekkarannasta, kimaltelevasta merestä, uimapatjasta, kalaravintolasta, kiukuttelevasta ainoastaan skootterin kyytiin haluavasta Siiristä, lautapelistä, rasvaisista pannukakuista, jalkapallosta, ilta-ajelusta, rapupäivällisestä, naurusta (isi Siirille, joka söi karjalanpaistilta maistuvaa mureaa lihaa: "Syö nyt, tää on ihan kuin mamman lihaa!" (Tarkoitti tietenkin mamman valmistamaa lihaa, toim. huom.)

Sitten vakavampi kertomus. Saimme sivuvaunullisen skootterin vuokran yhteydessä kaksi kypärää, kun erikseen yritimme pyytää kaikille omia kypäröitä. Miten jakaa kaksi kypärää viiden hengen kesken? Päätimme, että lapset vuorottelevat kypäröistä ja alkuun Santtu ja Siiri saivat kypärät päähänsä. Sitten meidät pysäytti poliisi, joka vaati kuljettajaa käyttämään kypärää. Mua ei oikein naurattanut, ja sanoin, että no ei tämä nyt mikään itsestäänselvyys ole, kun on viisi henkeä ja vain kaksi kypärää. Sutkautus ei naurattanut poliisiakaan, vaan hän pyysi minua olemaan tyytyväinen, että selviämme pelkällä varoituksella. Loppupäivän sitten lapset vuorottelivat yhtä kypärää. Mutta jos olisimme tyypillinen nepaliperhe, olisimme hyvin todennäköisesti jakaneet kypärävuorot täysin toisella tavalla: Nepalissa lapsilla ei ole samanlaista arvoa kuin länsimaissa. Toki lapsia arvostetaan työvoimana jne, mutta ajatellaan myös, että lapsiahan saa aina lisää. Tämän ajattelutavan näkee heti kotimme ulkopuolella, jossa aikuiset kävelevät kadulla lasten kanssa siten, että lapsi on aina tien puolella ja aikuinen kulkee turvallisesti reunassa. Kokenut Nepalin-työntekijä kertoi myös käyneensä nepaleiden kanssa perinteisen keskustelun uppoavasta laivasta ja siitä, kuka tulisi pelastaa laivasta ensin. Nepalit olivat olleet kaikki sitä mieltä, että vanhukset ja aikuiset ensin. Mehän taas ajattelemme juuri päin vastoin: lapset ensin.

Lapset ensin, on kyllä ollut meidän lomammekin motto, ja niin sen kuuluukin olla. Kysyin kuitenkin juuri Heikiltä, ollaanko me nyt yhtään levänneitä tämän loman jälkeen. No ollaanhan me, vähän, mutta kyllä sitä myös odottaa, että lapset kasvavat ja tämä tietynlainen koko ajan valppaanaolemisvaihe menisi ohi. Minttu - ja Santtukin - ovat jo rennommalla puolella! (Tiedän, tiedän; sitten alkaa se uudenlainen murehtimisjakso.)

Joulua ja lomaa

Perheemme joulu Kathmandussa sujui kovin mukavasti. Niin jouluaattomme kulku kuin joulupöytämme noudattivat pitkälle suomalaisia perinteitä, mutta nepalisävyttein tietenkin. Nepalissa asuvat suomalaiset ystävämme Teressa, Janne ja Siirin ikäinen Olivia tulivat meille puoliltapäivin syömään riisipuuroa ja mustikkakeittoa. Siitä aatto jatkui sitten rennon yhdessäolon merkeissä. Suomen joulurauhan julistusta seurasimme netistä samalla kun söimme – kellohan oli silloin täällä jo noin neljä – ja joulusaunankin lämmitimme (tosin miehet saunoivat niin kauan, että mietojen löylyjen aikaansaama hiki haihtui Kathmandun kattojen yllä istuessa, eivätkä miehet mielestään tarvinneet loppujen lopuksi suihkua ollenkaan). Ja joulupöytämme oli niin hieno! Olimme Heikin kanssa valmistaneet porkkana- ja ”lanttu”laatikkoa, salaattia ja ostaneet juustoja ja Teressa ja Janne toivat mukanaan ehta aidon kinkun sekä lohta. Kyllä maistui!

Kinkkumestarit

Joulurauhan julistus

Ruuan jälkeen Minttu soitti kannelta ja lauloimme joululauluja. Kuin laulamisen kuulleena koputtikin oikea joulupukki kohta ovellemme! Minttu mietti moneen kertaan, oliko pukki vartijamme vai kuka, ja taisi hän loppujen lopuksi oikein arvatakin. Pukin vierailun jälkeen saapuivat nimittäin Olli ja Sannamari meille iltaa istumaan. Katoimme herkut pöytään ja Sannamari leikki lasten kanssa. Illalla vielä pelasimme lautapelejä ja söimme suomalaista suklaata – kyllä joulupukki olikin sitä huomannut meille paketoida! Minä luin Suomesta tulleita kirjeitä ja olin onnellinen.

Minttu soitti hienosti monta laulua - kiitos Arja-opelle!

Joulupukki löysi tiensä Nepaliinkin, kaikista epäilyksistä huolimatta!

Lastemme kummitädit ovat kaikki niin hyviä ostamaan ihania vaatteita. Siirin ihan yksi mieluisimmista lahjoista oli tämä pehmoinen pupumekko, joka piti heti vetää päälle ja illalla Siiri viikkasi sen kauniisti seuraavaa päivää odottamaan!

Joulupäivänä sain Teressan mukaani Nepalin kristittyjen joulutapahtumaan, jossa oli arviolta ainakin parituhatta osanottajaa. Miehet jäivät kotiin lasten kanssa. Emme olleet tapahtumassa loppuun asti, ja seuraavana päivänä sain Dilulta kuulla, että hänen seurakuntansa joulutapahtuma oli kestänyt 8 tuntia! Vähän eri meininki kuin Suomen aattohartauksissa, jotka usein kestävät 45min.

Oli tosi onnellinen, rento ja stressitön joulu. Koimme, että saimme nauttia yhdessäolosta ja rauhasta, eikä kenelläkään ollut stressiä tarjoiluista tms. On onni omistaa ystäviä, joiden kanssa voi ajatella, että vaikka tarjoilut tai jokin muu käytännön järjestely menisikin aivan pieleen, ei kenenkään joulu tai joulumieli ole sellaisesta pilalla. Juhaninmäet ovat meille kyllä tosi tärkeät ystävät Nepalissa.

Muutamia ihania lahjoja samassa kuvassa... Suuri kiitos vielä kaikille lahjoja lähettäneille! <3

Meidän perheemme joulupäivä jatkui innokkaan pakkaamisen merkeissä. Ennen joulua lapset eivät oikein tienneet, kummasta ovat enemmän innoissaan: tulevasta joulusta vai heti joulun jälkeen edessä olevasta Thaimaan-lomasta. Tapaninpäivänä lähdimme matkaan, suuntana Bangkok ja siellä ihana ystäväperheemme Tenhot! Olimme kaikki niin touhua täynnä lähdössä matkaan. Ainoastaan Siiri kysyi Kathmandun lentokentällä, koska palaamme taas kotiin. Vaikka Siiri muistelee ja puhuu paljon Suomesta ja kaikista sukulaisista, hänelle koti on silti Nepalin-kotimme. Minttu ja Santtu taas puhuvat ”Suomen-kodista” ja ”Nepalin-kodista”. Koneemme kaartoi kierroksen Kathmandun yllä, niinkuin lentokoneet siellä yleensä tekevät, ja hyvin tarkkaan tunnistin kotimme koneen ikkunasta. Sillä hetkellä en voinut olla miettimättä, miksi olimme niin innoissamme lähdössä reissuun: onko kulunut vuosi ollut kaikille meille (liian?) rankka, ja siksi edessä häämöttävä loma edusti jotakin erilaista ja ihanaa. Vai olemmeko kuluneen vuoden aikana saaneet liikaa juhlia läksiäisiä, ja vaikka omastammekaan ei ole edes täyttä vuotta, tuntui helpottavalta ajatus siitä, että nyt on meidän vuoromme päästä hetkeksi täältä kaaoksesta pois. Moni asia varmasti vaikutti. Kulunut vuosi on ollut meille jokaiselle rankka. Ehkä monista lasten kokemista rankoista hetkistä, joita minä kuitenkin äitinä tulen kantamaan sydämessäni lopun elämääni, olen aika vähän kirjoittanut täällä. Meille aikuisille vuosi on myös ollut rankka, ja suurelta osalta siksi, että olemme kaksin kantaneet lastemme surua ja ikävää, valaen heihin uskoa ja luottamusta, vaikka usein on itsestä tuntunut siltä, että helpommallakin tavalla elämän voisi elää.

Kaikenlaisia ajatuksia sain rauhassa ajatella lentäessämme vuoristosta merenpinnan tasolle, sillä Siiri nukahti heti koneeseen päästyään ja Minttu ja Santtu alkoivat kumpikin seurata videota tv-ruuduistaan. Helppo oli lento, eikä kestänytkään kuin kolme tuntia. Tuntui hauskalta ajatella, että Thaimaan-ystävämme asuvat vain kolmen tunnin lentomatkan päässä.

Näin sitä mennään taas, jee!

Perillä meitä odotti kuumuus ja Antti. Antti ajoi meidät lentokentältä heidän kotiinsa. Auton vauhti tuntui hurjalta; emmehän ole viimeiseen vuoteen ajaneet autolla edes 80 km:n tuntivauhtia kuin muutaman kerran! Koko Bangkok vaikutti niin modernilta ja hienolta, tietkin olivat tasaisia ja asfaltoituja, heh. Siiri taisi pukea kaikkien meidän ajatukset sanoiksi ja toisteli koko ajan mahtavia valoja tai korkeita pilvenpiirtäjiä nähdessään: ”Hieno! Hieno! Hieno!” Heikin kanssa olemme olleet Bangkokisssa kerran aikaisemmin, yli 9 vuotta sitten häämatkalla, ja oli kyllä kaupunki paljon 
siitä muuttunut. Bangkok on todellinen Aasian metropoli.

Annan ja Antin luona meitä odottivat valmiit sängyt ja iltapalapöytä sekä näkymä Bangkokin kattojen ylle. Luksusta lisäsi lämmin, hyvällä vedenpaineella toimiva suihku. Parasta oli kuitenkin ystävien seura. Myöhään yöhön valvoimme joka ilta Annan ja Antin kanssa miettien ja pohtien kulunutta vuotta. He lähtivät lastensa Helmin (pian 4) ja Arvin (pian 2) kanssa Thaimaahan samaan aikaan kuin me Nepaliin. Kathmandu ja Bangkok ovat kaupunkeina niin erilaisia, että niitä verratessa olisi helpompaa nimetä eroja kuin yhtäläisyyksiä, mutta samaa niissä on kuitenkin se, että ne ovat vieraita ja outoja kaupunkeja sille, joka ulkopuolisena yrittää tulla ja asettua asumaan; sille, joka yrittää kyhätä koko perheensä arjen palaset uudelleen, löytää ihmiset ja verkostot, joihin voi luottaa ja sille, joka yrittää ymmärtää ja oppia tuntemaan uutta vierasta kulttuuria, sen ihmisiä ja tapoja. Niin samanlaisia ovat vuotemme olleet. Niin samanlaisia tunteita ja ajatuksia olemme käyneet läpi. Arjen haasteet ovat olleet erilaisia: kun me olemme etsineet kaasupulloja ja opetelleet sähköaikatauluja, he ovat opetelleet käyttämään ilmajunia ja selviytymään monien tuntien ruuhkissa. Suurin osa kokemuksista on kuitenkin ollut hyvin samanlaisia.

Arvi ja Siiri. Siirillä meni usein sekaisin Arvin ja toisen Aapo-ystävän sekä Alpo-serkun nimet.

Helmi ja Minttu ilmajunassa.

Hui, Siirin kokoinen rapu!

Tenhot <3

Keskusteluterapian ohessa pääsimme myös harrastamaan shoppailuterapiaa. Minulle maalaishiirelle – jollaiseksi Kathmandussa vuoden asunut itsensä Bangkokissa kokee – oli elämys päästä Annan opastuksella liikkumaan kaupungilla, kiertelemään kaupoissa ja ihmettelemään sitä elämän menoa. Lastenvaatteita shoppasin tietysti eniten, sillä olihan minun ihan ”pakko” hamstrata vaatteita taas Kathmandussa asumista varten. Päivän päätimme jalkahieronnassa. Miehet ja lapset olivat viettäneet päivän Bangkokin merimaailmassa, joka teki erityisesti Santtuun suuren vaikutuksen.

Bangkokin päivien jälkeen lähdimme yhdessä Siamin lahden rannalle Rayongiin nauttimaan merestä, rannasta, uima-altaista, auringosta, hiekasta, suolaisen lempeästä merituulesta... Perhe Tenho joutui jo palaamaan arkeen Bangkokiin, mutta meidän perheemme lomailu jatkuu vielä melkein viikolla. Olemme nauttineet ja käyneet mm saariretkellä, jossa Minttu on päässyt snorklaamaan. Hän on ollut snorklaamisesta tosi innoissaan. Kiersimme neljä eri saarta, joista yksi oli turistien suosikiksi noussut Koh Samet. Siiri ui jonkin verran jo pää vedenpinnan yläpuolella ja tässä mietimmekin, voiko sen jo laskea uimiseksi, vaikka sukellusvoittoista meno kuitenkin vielä on.

Siiri ja meri.

Rannalla alkaa usein hiekkalinnojen rakentaminen, joka päätyy mun ja Heikin väliseksi "taisteluksi". Tässä Heikin tyylinäyte.

Uuden vuoden aattona saimme seurata thaimaalaisten tapaa lähettää taivaalle meren ylle valosoihtuja, jotka vievät pahan onnen pois, jotta hyvä onni saa tilaa uutena vuotena. Puoliltaöin oli tumma taivas täynnä näitä kauniita soihtuja.

Antti ja Minttu lähettävät soihtua matkaan.

Santtu kaipaa usein poikaseuraa, omien sanojensa mukaan "kujeiluseuraa". Siiristä on kuitenkin kehittynyt oikein sopivaa kujeiluseuraa hänelle. Santtu ja Siiri puuhaavat nykyään paljon yhdessä, mikä on ollut rauhallisemmalle Mintulle vain mukavaa, sillä hän on saanut vähän omaa rauhaa. Siiri on aina valmis taisteluleikkeihin ja vastaaviin... Nämä halihetket ovat vähän harvinaisempia.

Hetket ilta-auringossa ovat ihan parhaita, kun päivän kuumuus jo helpottaa. Koko ajan on kuitenkin lämmin ja merivesi  lämmintä.

Tytöt kynsiä lakkauttamassa.

Lomamme ainoa varjopuoli tähän saakka on ollut Santun ja Siirin flunssat, joiden takia olemme nyt viettäneet muutaman päivän lähinnä aurinkotuolin alla ja myös käyneet lavataksilla Rayongin kaupungissa tutustumassa Thaimaan klinikoiden tasoon. Siiri on kuumeilun takia valvottanut öisin, joten vielä en ole ehtinyt tarttua kirjapinoon, jonka ajattelin lomalla lukaista. Onneksi nyt alkaa flunssa helpottaa, joten toivotaan, että saisimme nauttia vielä loppulomasta täysin siemauksin.

Öh, hieman outo kuvanrajaus, mutta Siiri se nautti merituulesta moottoriveneen kannellakin. Vene kulki  tosi kovaa, niin että mua jo hirvitti. Minttu sen sijaan halusi mennä ihan veneen nokkaan ja kastui aallokosta likomäräksi (mikä oli tietenkin vain mahtavaa).

Heikki & Minttu

Mintulle laitettiin pää täyteen pikkulettejä. Kolme naista letitti Mintun päätä noin tunnin ajan. Siiri sai valita helmiä - ja hän sai myös kymmenen lettiä päähänsä.

Myös Santtu kävi kampaajalla ja on kyllä tyylikäs leikkaus!

1 Kaikella on määrähetkensä,

aikansa joka asialla taivaan alla.

2 Aika on syntyä

ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,

3 aika surmata

ja aika parantaa,
aika on purkaa
ja aika rakentaa,

4 aika itkeä

ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,

5 aika heitellä kiviä

ja aika ne kerätä,
aika on syleillä
ja aika olla erossa,

6 aika etsiä

ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,

7 aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,

8 aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.
Saarnaaja 3:1-8

(Kiitos Johannalle, joka tästä muistutti!)