Nepalissa on juuri Dashain.
Me emme sitä vietä.
Emme ole kovin surkeina, vietämmehän vallan mukavaa aikaa näinkin (viisumipakolaisina) ja pääsemmehän taas toivottavasti Tihariksi takaisin kotiin. Silti on erilaista reissailla maailmalla silloin, kun se on odotettua ja kaikilla on siihen valtavasti intoa ja energiaa, kuin silloin, kun se on kuitenkin vähän pakon sanelemaa.
Mistäkö on kyse?
Ajattelin, että tässä kohtaa voisin mainostaa Lähetysseuran Ystävärengas-systeemiä, jossa voi tukea tiettyjä työntekijöitä ja saada heidän uutiskirjeensä neljä kertaa vuodessa. Meidän viimeisimpään uutiskirjeeseemme kirjoittelin nimittäin juuri tilanteestamme. Lyhyesti: Lähetysseuran ja Nepalin valtion välinen projektisopimus (joka on edellytys työn tekemiselle) on viivästynyt, ja siten myös työviisumimme Nepaliin ovat viivästyneet. Viisumiaikamme alkaa kulua umpeen tämän vuoden osalta ja siksi olemme nyt poissa Nepalista. Meillä on vielä muutamia viikkoja viisumiaikaa jäljellä, mutta sijoitimme poissaolomme juuri Dashainiksi - ja lasten koulun loma-ajaksi.
Joutuu muuten moni nepalikin viettämään Dashainia erilaisissa olosuhteissa. Intian asettama saarto on ja pysyy vieläkin (hetkinen - melkein kuukauden jo!) eikä Nepaliin juurikaan tule välttämättömiä tavarantoimituksia Intiasta. Polttoaine, ruuanlaittoon tarvittava kaasu, lääkkeet ym. alkavat olla loppu. Intian mielestä tuhoisa maanjäristys ei ollut pikkuveljelle tarpeeksi?
**
Minulla on muuten ystäviä, jotka osaavat lähettää minulle aina silloin tällöin juuri oikeita kirjoja! Nytkin päivää ennen lähtöä sain mm. runokirjoja (ahh) sekä muutaman muun kirjan (kiitos!). Kuinka ollakaan, aika monessa käsitellään pakolaisuutta - myös sitä oikeaa, kuten Pohjois-Korean ihmisistä kertovassa kirjassa, mutta myös tällaista viisumipakolaisuutta. (En missään tapauksessa halua, että meidän hyvinvoivien ihmisten tilannetta verrataan pakolaisuuteen. Ehkä pitäisi käyttää jotakin toista ilmaisua, mutta en tiedä, mitä.) Mutta tässä ote Elizabeth Gilbertiltä:
"En voi väittää, että maanpakolaisuutemme olisi ollut kärsimystä (emmehän herran tähden olleet nälkää näkeviä poliittisia pakolaisia), mutta oli se äärimmäisen vieras ja jännittynyt tapa elää etenkin, kun epävarmuus lopputuloksesta vain korosti vierautta ja jännittyneisyyttä."
Meillähän on kaikki aivan hyvin (ja paremminkin, kuten allaolevista kuvista näkyy). Tilanne on silti vieras ja olin jälleen ilahtunut saadessani tukea ajatuksilleni kirjoista, vaikka en sitä odottanutkaan.
**
Ensimmäisenä kuva koululta. Kaikki lapsemme - myös Keskimmäinen, vaikka hän ei ollutkaan tuolloin paikalla palkintoa noutamassa - palkittiin kauden urheilutähtinä. Palkinnon saajia luonnehdittiin sellaisiksi, jotka "aina yrittävät parhaansa, tekevät kovasti töitä ja ovat hienoja esimerkkejä muille". Kyllä saimme taas olla ylpeitä vanhempia!
Kuala Lumpur, Malesia:
Aasian miljoonakaupungit ovat aina niin hengästyttävän täynnä kaikkea mahdollista. Materialismi on jotakin sellaista, jonka nauttimisesta kokee aina syyllisyyttä, mutta Kathmandun-elämän jälkeen ajattelee nauttimisen olevan myös oikeutettua. En tiedä - en ole löytänyt tähän oikeaa suhtautumistapaa, muuta kuin sen perinteisen, että yrittää kuitenkin omilla valinnoillaan kunnioittaa ekologisia arvoja. (Mutta totuus on, että ekologisuus tuntuu näissä kaupungeissa hyvin kaukaiselta.)
Tämä sushibaari oli meille uusi ja hauska kokemus! Ravintolassa kulki liukuhihna täynnä erilaisia annoksia. Liukuhihnalta sai kerätä ja valita haluamansa annokset.
Jätän seuraavan maan kuvat seuraavaan kertaan, pysykää siis kuulolla! :)
Me emme sitä vietä.
Emme ole kovin surkeina, vietämmehän vallan mukavaa aikaa näinkin (viisumipakolaisina) ja pääsemmehän taas toivottavasti Tihariksi takaisin kotiin. Silti on erilaista reissailla maailmalla silloin, kun se on odotettua ja kaikilla on siihen valtavasti intoa ja energiaa, kuin silloin, kun se on kuitenkin vähän pakon sanelemaa.
Mistäkö on kyse?
Ajattelin, että tässä kohtaa voisin mainostaa Lähetysseuran Ystävärengas-systeemiä, jossa voi tukea tiettyjä työntekijöitä ja saada heidän uutiskirjeensä neljä kertaa vuodessa. Meidän viimeisimpään uutiskirjeeseemme kirjoittelin nimittäin juuri tilanteestamme. Lyhyesti: Lähetysseuran ja Nepalin valtion välinen projektisopimus (joka on edellytys työn tekemiselle) on viivästynyt, ja siten myös työviisumimme Nepaliin ovat viivästyneet. Viisumiaikamme alkaa kulua umpeen tämän vuoden osalta ja siksi olemme nyt poissa Nepalista. Meillä on vielä muutamia viikkoja viisumiaikaa jäljellä, mutta sijoitimme poissaolomme juuri Dashainiksi - ja lasten koulun loma-ajaksi.
Joutuu muuten moni nepalikin viettämään Dashainia erilaisissa olosuhteissa. Intian asettama saarto on ja pysyy vieläkin (hetkinen - melkein kuukauden jo!) eikä Nepaliin juurikaan tule välttämättömiä tavarantoimituksia Intiasta. Polttoaine, ruuanlaittoon tarvittava kaasu, lääkkeet ym. alkavat olla loppu. Intian mielestä tuhoisa maanjäristys ei ollut pikkuveljelle tarpeeksi?
**
Minulla on muuten ystäviä, jotka osaavat lähettää minulle aina silloin tällöin juuri oikeita kirjoja! Nytkin päivää ennen lähtöä sain mm. runokirjoja (ahh) sekä muutaman muun kirjan (kiitos!). Kuinka ollakaan, aika monessa käsitellään pakolaisuutta - myös sitä oikeaa, kuten Pohjois-Korean ihmisistä kertovassa kirjassa, mutta myös tällaista viisumipakolaisuutta. (En missään tapauksessa halua, että meidän hyvinvoivien ihmisten tilannetta verrataan pakolaisuuteen. Ehkä pitäisi käyttää jotakin toista ilmaisua, mutta en tiedä, mitä.) Mutta tässä ote Elizabeth Gilbertiltä:
"En voi väittää, että maanpakolaisuutemme olisi ollut kärsimystä (emmehän herran tähden olleet nälkää näkeviä poliittisia pakolaisia), mutta oli se äärimmäisen vieras ja jännittynyt tapa elää etenkin, kun epävarmuus lopputuloksesta vain korosti vierautta ja jännittyneisyyttä."
Meillähän on kaikki aivan hyvin (ja paremminkin, kuten allaolevista kuvista näkyy). Tilanne on silti vieras ja olin jälleen ilahtunut saadessani tukea ajatuksilleni kirjoista, vaikka en sitä odottanutkaan.
**
Ensimmäisenä kuva koululta. Kaikki lapsemme - myös Keskimmäinen, vaikka hän ei ollutkaan tuolloin paikalla palkintoa noutamassa - palkittiin kauden urheilutähtinä. Palkinnon saajia luonnehdittiin sellaisiksi, jotka "aina yrittävät parhaansa, tekevät kovasti töitä ja ovat hienoja esimerkkejä muille". Kyllä saimme taas olla ylpeitä vanhempia!
 |
| (Kuva: TBS Twitter) |
Kuala Lumpur, Malesia:
Aasian miljoonakaupungit ovat aina niin hengästyttävän täynnä kaikkea mahdollista. Materialismi on jotakin sellaista, jonka nauttimisesta kokee aina syyllisyyttä, mutta Kathmandun-elämän jälkeen ajattelee nauttimisen olevan myös oikeutettua. En tiedä - en ole löytänyt tähän oikeaa suhtautumistapaa, muuta kuin sen perinteisen, että yrittää kuitenkin omilla valinnoillaan kunnioittaa ekologisia arvoja. (Mutta totuus on, että ekologisuus tuntuu näissä kaupungeissa hyvin kaukaiselta.)
Tämä sushibaari oli meille uusi ja hauska kokemus! Ravintolassa kulki liukuhihna täynnä erilaisia annoksia. Liukuhihnalta sai kerätä ja valita haluamansa annokset.
 |
| Hmm, aika monta annosta söimme! |
 |
| Keskimmäinen haluaa selfien strutsinmunan kanssa! |
 |
| Ihana iso leikkipuisto, joka ei ollut niin mahdottoman fancy. |
 |
| Aasian ostoskeskuksista löytää mitä tahansa. Vaikka huvipuiston vuoristoratoineen. |
 |
| (Esikoinen poseeraa mallinuken kanssa.) Minulla oli mielessä kirjoittaa enemmän islaminuskosta ja hunnutetuista naisista - oikeastaan siitä, miten vähän heidän elämänkatsomuksestaan tiedän - mutta en taida nyt jaksaa. Joka tapauksessa kaikki kohtaamamme muslimit Malesiassa olivat kovin mukavia! |
 |
| Aasia. Yksi syy, miksi sitä rakastan. |
 |
| Uintia pilvenpiirtäjien keskellä. |
 |
| Minne seuraavaksi? |
Jätän seuraavan maan kuvat seuraavaan kertaan, pysykää siis kuulolla! :)
