Työtä - ja muuta

Mitä kaikkea on minun työni pitänyt sisällään viime aikoina? No, hyvin monenlaista. Mutta muunmuassa näitä:

Kirjoittamista.

Kenttämatkoja (ei kuitenkaan monen yön -sellaisia).

Kivenhakkaajakylän nuoret (+ minä ja työparini Laxmi).

Kyllä maistuu daalbaht! :)

Kivenhakkaajakylää.

Näkövammaisten asuntola, jossa tuemme näkövammaisia lapsia kummituen avulla. Kummikirjeessä lisää muunmuassa näistä kahdesta kummilapsestamme!

Palavereita, ja taas palavereita. Olen oppinut erään asian. Asioihin, joihin joudumme ottamaan kantaa ja tekemään päätöksiä (ja usein, joskus tahtomattanikin, minun sanomisiani kuunnellaan, eikä välttämättä siksi, että ne aina olisivat niin viisaita, vaan siksi, että, höh, minä olen se, joka palavereissa istuu rahasäkin päällä. Tämä asetelma ei ole niin kiva.). Niin, piti jatkaa, että asioihin, joista teemme päätöksiä, ei useinkaan ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, vaan asiat voivat olla todella monimutkaisia. Siksi olen oppinut ja ottanut tavakseni sen, että kun meillä on esityslistalla nämä ja nämä asiat, käymme ne kyllä perusteellisesti läpi, mutta teemme niihin liittyvät päätökset vasta seuraavalla kokouskerralla. Tämä ratkaisu on osoittautunut oikein hyväksi ja lisäksi muutkin ovat olleet siihen tyytyväisiä. Hip hei. Viisaita päätöksiä syntyköön.

Viikonloppuun kuului kivoja juttuja, kuten:

Picnic Brittikoululla.

Kutsussa mainittiin hattu pakolliseksi asusteeksi. Tämän hatun sain mummoltani juuri ennen hänen kuolemaansa. Muistan hyvin, miten mummoni sanoi, että katsoo sitten minusta kuvia kun olen Nepalissa tämä hattu päässä! Siksi olenkin aina erityisen voimakas tämä hattu päässäni, sillä minussa virtaa mummoni tomeruutta (ja lisäksi sylissäni istuu mummoni kaima toiselta ja kolmannelta nimeltään). Tämä kuva onkin omistettu vaarilleni. <3

Mitäs me tytöt :)

Etsi kuvasta lentävä muna! Heikki ja Dylan munanheittokilpailussa.

Koko perheen elokuvailta (tämä raina upposi Minttuun, joka olisi siltä istumalta halunnut katsoa Eemelin uudelleen ja minä tietysti rakastan Astrid Lindgreniä) ja purkkapallot, oikein mahtavat sellaiset.

Siiri ja Siirin leikit.

(Salla: muistatko tämän susun nimen? Mulle tulee aina mieleen se päivä, jolloin lapset olivat teillä hoidossa kun me tyhjennettiin taloa Nepaliin muuttoa varten, ja Siiri kantoi koko ajan tätä omaa susuaan mukana. Nimi oli tietenkin Sinikka, ja on edelleen!)

Hiutale-susu potalla.

Retki ratsastuskoululle Juhaninmäkien kanssa ja viikunapuuhun kiivennyt "Sakkeus".

Loppuun kaksi tärkeää uutista:

Mangokausi on alkanut!

Ilokseni Santtukin on alkanut syödä mangoja.

Jakaranda kukkii!

Tässä muuten Kathmandun Champs-Élysées!

35 vuoden odotus

PORIN ÄSSÄT SUOMEN MESTARI 2013

35 vuoden odotus, pidempi kuin oma elinikäni. Mielestäni tämä ansaitsee pienen oman postauksensa tännekin! Oma innostus jääkiekon seurantaan on viime vuosina vain kasvanut ja vaikka mikään fanaatikko en todellakaan ole, keskustelua ja lätkäkierroksia tulee seurattua ja nyt playoffeja todella intensiivisesti. Se alkoi joskus kahdeksankyt luvun lopulla ja muistan vieläkin ekan pelin jonka näin livenä Turun Kupittaalla, jonka ässät voitti Kari Takon vielä ollessa maalissa 3-2. Tammikuun lopussa sijalla 12 ollessa, muistan ajatelleeni, että tämä kausi oli sitten tässä ja vaikka toivoa en osaa koskaan kokonaan menettää, usko alkoi olla heikko. Tästä lähdettiin vieraskiertueelle Jyväskylään ja Kuopioon ja Jyväskylän tappion jälkeen myytiin vielä "ykkös" pelaajamme Venäjälle, jotta edes taloudellisesti kausi ei päättyisi täyteen katastrofiin.

Tämä oli vasta kuitenkin joukkueelle kauden alku. Tästä alkoi todellinen urheilun tuhkimotarina, joka keskiviikkona (eilen en vielä kyennyt asiaa paperille laittamaan) sai arvoisensa lopputuloksen. Tammikuun Kuopiosta otetun jatkoaika voiton jälkeen, joukkue hävisi koko loppukautena viisi, VIISI kertaa, joista yksi jatkoajalla ja kaksi viimeisen minuutin aikana. 36 ottelusta (jos nyt ulkomuistista muistan oikein, mitään muutakaan "faktaa" en ole ole tarkistanut, vaan kaikki tulee tunteella) käsittämätön suoritus, joukkueelta joka oli julkisesti jo tuomittu.

Finaalit oli raastavia. Tappara antoi todella upean vastuksen. Monet sanoo, että tunne voitti materiaalin, mutta tätä en allekirjoita. Ässien materiaali oli hyvä, maalivahti loistava, puolustus erittäin tasainen ja hyökkäyksessä riittävästi ratkaisuvoimaa. Lisäksi pelitapa oli todella hyvä. Ässät oli kaikissa Porin matseissa parempi ja Tampereelle, isommassa kaukalossa (jossa Tappara oli hyvä) tuli se yksi ratkaiseva ryöstö (tuo yö olikin pitkä, täällä päästiin nukkumaan vasta klo 2 jälkeen). Tunne oli tietenkin joukkueessa todella hyvä, mutta en usko tunteen olleen Tapparassa paljoa huonompi, tästä hienona esimerkkinä Ville Nieminen (minun aina ihailemani pelaaja, vaikka vastustajan paidassa ärsyttävä onkin).

Viimeisen finaalin tunnetta on vaikea kuvailla. Yleensä napostelemme karkkia ja suklaata kun lapset ovat nukkumassa, mutta nyt en pystynyt. Avasin jo patukan, mutta syömään en pystynyt. Olen aina elänyt urheilussa vahvasti mukana, minulle se on tapa rentoutua ja unohtaa turhat huolet. Mutta tunne, jota elää tilanteessa, mitä ei koskaan uskonut voivansa kokea, oli raju. Peli kun oli vielä todella hankala. Pelin ratkettua tulleita tunteita ei voi kuvailla, koko viikon ollut jännitys laukeaa yhdessä pienessä hetkessä. Pelaajat sanoivat, että eivät voi ymmärtää, mitä tapahtui, niin minä kyllä pystyin :) Ne on juuri niitä hetkiä, joita varten urheilua seurataan ja jolloin siitä eniten nautitaan. Pelaajana tietenkin on vähän eri, mutta näin seuraajana, vaikka tulosta ja ylpeyttä ei koskaan menetä, tunne alkaa laskemaan heti ensimmäisten nukuttujen minuuttien jälkeen.

Me ollaan tosiaan SUOMEN parhaita!

35 vuotta edellisestä mestaruudesta. Olen onnellinen kaikkien muiden fanien puolesta ja seuran. Olen myös onnellinen Santun puolesta, se sai kokea ensimmäisen mestaruutensa jo ensimmäisten fanivuosien aikana, minä olen ehkä seuraavaksi jo lähes 70-vuotias :) Santun kanssa katsoimme lauantaina yhdessä kaksi erää (lähes siis klo 22 asti), ennen kuin Santtu sanoi, että voisi mennä nukkumaan. Kauden aikana siis katselin muutamia pelejä Urho tv:n kautta, mutta kaikki pelit ei ihan kunnolla pyörineet täällä. Sen sijaan finaalit, yhden pelin pätkimistä lukuunottamatta, toimivat Ruutu.fi kautta todella hienosti ja iso kiitos siitä :) Eilen sitten vielä lasten kanssa, kuunneltiin Isomäen legendaa, katsoimme viimeisen pelin ratkaisut ja pokaalin noston, mikä sitten taas Minttua kiinnosti kovin. Anni rakaskin jaksoi pelit hienosti, vaikka olen varmasti kaikkea muuta kuin hauskaa seuraa pelien aikana (kun vielä sitten joka toinen ilta menee nukkuessa univelkoja pois :)

ISOMÄEN LEGENDA

Kiitos kaikille jo tulleista onnitteluista! Isoveljen kanssa jo tässä ollaan mietitty minkälaista pelipaitaa sitä pitäisi laittaa tilaukseen. Nimeä mietittiin kanssa, mutta mietittiin, että ei siihen kyllä oikein voi kaikesta huolimatta muuta laittaa kuin TAKKO.

Sydän sykkii, mutta nyt on aika palata taas arkeen....

Keltainen mies

Meidän perheellämme on oma salakieli. En tarkoita sellaista oikeaa salakieltä, joita lapsena ystävien kanssa loimme. Niissä oli ihan omat sanat ja omat kirjaimetkin niin, että pystyimme lähettämään koulupäivän aikana toisillemme viestejä ilman, että kukaan muu pystyi niitä ymmärtämään. Tällaista salakieltä en ole enää aikuisiällä kehitellyt, mutta perheessämme on monilla ihmisillä ja asioilla omat salanimensä, mikä välillä hauskuuttaa elämäämme suuresti.

Yksi näistä on keltainen mies. "Keltainen mies" on ihkaelävä naapurissamme asuva mies, hän:

Hän kävelee usein aamuisin meitä vastaan, tervehtii ja puhua höpöttää vaikka kuinka paljon, vaikka en ymmärrä puheesta juuri mitään. Käsittääkseni hän on hindumunkki, mies, joka on saavuttanut sen tilan, että pääsee vihdoin pois uudestisyntymisen kierrosta Nirvanaan. Voin olla väärässäkin. Hindulaisuus on nimittäin hyvin hankala uskonto todella ymmärtää. Vaikka kysyisi hartaalta hindulta selityksiä mm. uudestisyntymiseen liittyen, voi vastaus olla epävarma ja erilainen, mitä on juuri lukenut kirjasta.

Aluksi keltainen mies oli Mintusta ja Santusta hieman pelottava. Nykyään jo odotamme, tuleeko hän tänä aamuna meitä vastaan. Santtu kysyi kerran hänet ohitettuamme, että: "Äiti, jos hindut kerran uskovat syntyvänsä aina uudelleen, niin voiko hindu syntyä vaikka suomalaiseksi poroksi, joka elää Lapissa?". Voikohan?

Apulaisillemme meillä on omat salanimet, sillä jos puhumme suomeksi, en halua, että he kuulevat nimiään toistettavan keskustelussamme. Hauskin salanimistä lienee SunBahadurin Sumppis. Dilu on nimittäin tylsästi vain Dee Ii. Eräs puolituttumme on salanimeltään Kiukkupussi ja hänen touhujaan tarkkailemme uteliaina. Koulupäivän jälkeen Minttu ja Santtu saattavat raportoida Kiukkupussin tehneen sitä ja tätä. Santun apuopettaja puolestaan on salanimeltään Sitruuna, sillä hän on joka aamu aivan sitruunan nielleen näköinen. Alkuun tämä lempinimi helpotti kouluunmenoa jännittävää Santtua, sillä tämä neiti Sitruuna ottaa aamuisin aina lapset vastaan. Minua suorastaan ärsytti hänen happamuutensa, sillä kyllä nyt tuossa ammatissa täytyisi perusominaisuutena olla ystävällisyys ja iloisuuskin (olkoon vaikka teennäinen!). Surin Santun puolesta, että hänet otetaan aina happamasti kouluun vastaan. Keksimme sitten alkaa kutsua tätä tätiä Sitruunaksi. Aamulla yhdessä mietimme, onkohan hän syönyt tänä aamuna montakin sitruunaa ennen töihin tuloaan. Tietysti kun vielä saatoimme sitten jäähyväisten aikana supatella keskenämme suomeksi, että no oli syönyt taas niin ja niin monta sitruuna, vapautui tunnelma ja aamuinen kouluunlähtö alkoi tältäkin osin olla Santulle vähän hauskempaa.

Kauppa kotimme kulman takana. Täällä käymme vähintään lauantaiaamuisin ostamassa kananmunia. Siiri käy Dilun kanssa kaupassa lähes päivittäin. Tämä on se paikka, jossa häntä kutsutaan tuttavallisesti Sintuksi.

Heikki tykkää tästä viereisestä kaupasta enemmän, valikoiman takia. Täältä tosiaan saa mm. laadukkaita hedelmiä.

Kerran yksi ystävämme sanoi, että kun menee lomalle Suomeen, on hassu tunne huomata ymmärtävänsä, mitä ihmiset ympärillä puhuvat. Totta, täällä kuitenkin suurin osa nepalinkielisestä (muista kielistä puhumattakaan) puheesta menee ohi, jos sitä ei keskity kuuntelemaan. Toisaalta suomen kielen käyttäminen salakielenä on hauskaa, vaikka siinä piilee omat vaaransa. Varmaan kaikilla maailmalla reissanneilla on kokemuksia siitä, miten on luullut voivansa puhua vapaasti suomea, ilman että kukaan ymmärtää, vain tajutakseen, että oman selän takana seisookin vieras suomalainen.

Mutta kesälomallamme Suomessa meilläpä onkin ihan oma salakieli, jota voimme siellä käyttää, nimittäin nepali. Varokaa vain! :)

Loppuun vielä kuvia viime viikolta:

Juttelin tämän naisen kanssa hetken ja hän antoi lopuksi minulle nipun papuja. Tässä hän kerää viljaa.

Mies ja vuohet. Miehen hymy tosin hyytyi hetken päästä, sillä koiramme säikyttivät vuohet juoksentelemaan ympäriinsä.

Linnut lentävät maiseman yli.

Lauantai-illan vieraat...

Ja sunnuntaiaamun yllätysvieraat!

Olivian ihanat synttärit sisäleikkipuistossa. Kauniista päivänsankarista (tässä Jannen sylissä) jäi tosin oma kuva ottamatta, höh.

Lapset saivat riehua ja touhuta.

Arjen iloihin kuuluu satunnaiset lounastreffit Heikin kanssa. Täällä muuten alkoi lauantaina sade, joka päättyi vasta eilen. Ilma kylmeni huomattavasti. Tänään on kyllä taas aurinko paistanut.

Mintun synttäreihin on aikaa tasan kuukausi, ja valmistelut on jo käynnissä. Minttu aikoo kutsua 11 tyttöä meille! Santun synttäreille kutsutaan 2 poikaa. :) Siiri pitänee synttärit omassa leikkiryhmässään. Lisäksi suunnittelimme pitävämme vielä yhteissynttärit kotona, mutta tajusimme Heikin kanssa, että kutsuisimme niihin lähinnä omia ystäviämme. Katsotaan, kuinka monet synttärit nyt sitten loppujen lopuksi vietämme! Kaikki lapsemme ovat siis syntyneet kahden viikon aikana, ja vielä minä mukaan lukien.

Maissi kasvaa!

Pihallamme kasvavat maissit ovat kasvaneet vauhdilla. Satoa odotellessamme syömme katukojuista paahtomaisseja. Naiset paahtavat niitä kadunkulmissa pienen tulen ääressä kyykyssä istuen. Nämä Nepalin maissit eivät ole aivan yhtä herkullisia kuin Janakkalan Iso-Hiiden kartanon sokerimaissit, mutta kelpaavat kyllä.

Kuvissa tytöt esittelevät perinteistä nepalilaista kantovälinettä - punottua koria. Korissa kannetaan hyvinkin painavia tavaroita ja materiaaleja, kuten hiekkaa tai sementtisäkkejä, otsahihnan avulla. Pihallamme on kaksi kantokoria, mutta ne eivät juurikaan ole käytössä.

Nepalilaiset käyttävät koreja jatkuvasti. Nämä kuvat nappasin Annapurnan -trekiltämme:

Yli vuoden maassa asuneena on hauska huomata, miten vastaan tulee tuttuja vuodenkiertoon kuuluvia juttuja. Monista hindufestivaaleista voi jo ajatella, että "ainiin, täähän oli se ja se juhla". Tällä viikolla huomasimme, että isoa sateenjumala-patsasta, Rato Machchhindranathia, rakennetaan taas. Törmäsimme siihen Kathmandu Durbar Margilla. Patsasta (tai ei se oikeastaan ole patsas, vaan ennemminkin kärryt, joiden päälle on kyhätty puusta ja oksista iso, 20 metriä korkea torni) rakennetaan ja kuljetetaan ympäri kaupunkia. Tornin keskellä on huone, jossa on hindujumala Shivan patsas ja lisäksi huoneessa viettää aikaansa myös hindupappi. Tämä festivaali kestää kuukauden ajan, ja tarkoituksena on toivoa paljon sateita kun monsuunikausi alkaa.

Tämän kuvan kopsasin netistä:

Hei lukijat!

Minttu sai tänään kotitehtävän, jossa pitää valita omasta maastaan joku tunnettu taiteilija tai keksijä ja pitää pieni esitys kyseisestä henkilöstä koko koululle. (Esitys kuuluu Mintun luokan järjestämään assemblyyn.) Olemme Mintun kanssa jo vähän miettineetkin suomalaisia taiteilijoita, mutta heitän nyt haasteen teille lukijoille: kuka suomalainen taiteilija ansaitsisi tulla esitellyksi? Ja lisäksi, jos on ideaa, miten, niin sekin olisi hauska kuulla!

Tällä hetkellä Minttu on innostunut ajatuksesta kertoa pari lausetta Akseli Gallen-Kallelasta ja näyttää PowerPointissa muutaman Akselin taideteoksen. Mutta pitäisikö kuitenkin esitellä Elias Lönnrot ja lukea pala Kalevalaa? Tai Jean Sibelius ja soittaa Finlandiaa? Runeberg (ja, öhm, lukea runoja tai Maamme-laulun sanoja)? Helene Schjerfbeck, Albert Edelfelt tai Hugo Simberg (ei viimeistä, Haavoittuneesta enkelistä ahdistuu joka kerta)?

Vai hetkonen, olenko ihan jämähtänyt? Voisihan henkilö olla joku hieman nykyaikaisempikin. Kuten vaikka Tove Jansson ja Minttu pukeutuisi Niiskuneidiksi ja ottaisi Siirin mukaan lavalle Pikku Myynä?! Keitäs muita olisi? Ööh... Ei oikein kuitenkaan nykytaiteilijat sovi brittikoulun lavalle suomalaisuuden esikuvina, vai onko mulla asennevamma? Eikä tässä sinänsä esikuvia edes haettu.

No entäs keksijä! Nekin mainittiin tehtävänannossa! Onhan noita suomalaisia keksijöitä... Paitsi että muistan vain yhden, sen, joka keksi AIV-rehun, siis A.I. Virtanen, hip hei! Suomalaisten keksintöjen lista - jonka siis kurkkasin netistä - kuulostaa niin suomalaiselta, vai mitä sanotte tästä: A. I. Virtasen rehun lisäksi Aimo Johannes Lahti keksi Suomi-konepistoolin, Emil Henriksson keksi ABLOY-lukon, ja  sitten on tällaisia uudempia kuten xylitol-purkka (joka voisi olla ihan hauskakin esitellä, mutta sillä ei ole kai varsinaisesti keksijää), sykemittari ja kolesterolia alentava margariini.

Innostuuko joku kommentoimaan?

Tänään Minttu kutsuttiin assemblyssa lavalle pokkaamaan lisäpisteitä Kangchenjungalle (Mintulla oli siis house pointit täynnä):

Minttu oikealla.

Tässä yleisöltä on juuri kysytty, kuinka paljon kukin talo on kerännyt pisteitä. (Taustalla kyseisen assemblyn esiintyjiä.)

Perjantai-iltamme kului hieman erilaisissa tunnelmissa, sillä lapsemme oli kutsuttu kuvauksiin ranskalaisen Happyetin uutta mallistoa varten. Ammattikuvaaja luuli lastemme olevan kokeneitakin malleja, kuulemma niin kotonaan olivat kameran edessä. Erityisesti hän kehui Santtua, joka oli aivan mahtava ja osasi "poseerata luonnollisesti".