Väriä elämään

Hämeenlinnassa vuosittain järjestettävät lasten taidefestarit Hippalot ovat aina olleet ihan älyttömän kivat. Kivaa ja touhukasta on ollut tänäkin vuonna. Ohjelmistossamme on ollut mm. nukketeatteria ja tavallista teatteria, konsertteja ja diskoa. Olemme kyllä ehkä lastenkulttuurin suurkuluttajia muutenkin. No, perjantaina tapahtuman juontajat pyysivät kaikkia lapsia valitsemaan vanhemmilleen seuraavan päivän vaatteet, jotta saataisiin aikuisillekin vähän värikästä vaatetta päälle. Mahdollisimman värikkäät, oli siis käsky.

Annoin Mintun ja Santun tehdä työtä käskettyä ja valita koko perheen vaatteet. Minttu tarttui toimeen innoissaan, levitteli vaatteita lattialle, pani niitä eri järjestyksiin ja mietiskeli kovasti. Tuloksena syntyi oikein värikäs perhe - ja onnellinen Minttu - ja tänään ennen Ipanapa-konserttia juontajat mainitsivatkin Mintun ja sen, että hän oli valinnut meidän koko perheen vaatteet. Jee! (Palkinnon tosin vei eräs toinen porukka, höh. Kilpailu oli kovaa.) Huomenna menemme viettämään viimeistä Hippalo-päivää Kirikoun ja Kiljusen herrasväen pariin.

  

Ranttaliperheen yksivuotias baarissa.

Kirjoitan tätä taas skumppalasi toisessa kädessä Helsingin hotellista, tällä kertaa aivan kansallisteatterin vierestä. Onpa ranttaliksi mennyt meidän elämä! (Siis lapset tuhisevat tuossa vieressä, emme sentään ole päässeet kaksin Heikin kanssa tänne karkaamaan.) Kävimme juhlimassa ystävän synttäreitä Alppipuistossa, emmekä malttaneet lähteä kotiin, joten täällä ollaan. Sitä paitsi lomalla kaiken tällaisen hauskuuden täytyy olla mahdollista ja aivan viimeisiä (Heikin) lomapäiviä tässä vietetään.

Mustikkametsässä

Mustikkametsäretken kuvaajana ja kuvatekstien luojana toimi Mimmi.

Sorsa jäi vartioimaan venettä.

Pikkusiskon päikkärit kätevästi mättäällä. (Nukahti jo veneessä.)

Etsi kuvasta poika.

Etsi kuvasta poika.

Etsi kuvasta koira.

Istun äidin lapsuuden "pöytäkivellä". Tässä kuuluu haaveilla.
Äiti oli lapsena haaveillut tummasta ja komeasta miehestä!

Haikeus

Viime päiviin on kuulunut kaikkea mukavaa, kuten leppoisat mökkitalkoot; maistuvat mansikkamaat; vauhdikas, sulkemisaikaan asti vietetty Linnanmäkireissu; tuulinen, ja Mintusta yllättävän kiehtova Suomenlinna; aina positiivisesti yllättävä Korkeasaari; hotelli Torni (tällä kertaa ihan oikea hotelli, ei oma Kallion hotellimme, jota myös voisi kutsua torniksi); raksareissu ystävien luona Inkoossa ja ilta toisten ystävien luona Lohjalla.

Ja vielä on kesää jäljellä!

Mutta tänään mieleni valtasi haikeus. Aamulla siivoilin kotiamme näyttökuntoon, sillä kiinteistönvälittäjä kävi tänään ottamassa kuvat kodistamme, joka menee nyt sitten oikeasti myyntiin. Voih! Vaikka en ole koskaan pitänyt itseäni paikkoihin kiintyvänä ihmisenä, eikä tämä mikään unelmien koti ole ollut, on silti haikeaa luopua tästä kodistamme, jota yleensä aina kuvaillaan sanoilla "pesäkolo" tai "herrankukkaro", Sellainen tämä juuri on! Niin meidän näköisemme, puutteineen kaikkineen. Kiinteistönvälittäjän käynnin jälkeen Heikki lähti isojen kanssa yleisurheilukisoihin ja minä jäin Sirpun kanssa kaksin kotiin. (Tämäkin on hauskaa aikaa lasten kanssa, kun heidän kanssaan voi harrastaa kaikkia itsellekin kivoja juttuja, kuten Heikki, joka vie lapsiamme yleisurheilukisoihin ja osallistuu niihin itsekin tai minä, joka vien lapset ratsastamaan tai teatteriin tai metsäretkille... Viimeksi olimme muuten katsomassa Riihimäen kesäteatterissa näytelmän Ella ja jättipotti, oli hieno esitys!) Kauaa ei oltu kaksistaan Siirin kanssa, kun mummo ja vaari (Siirin iso- sellaiset) ja äiti tulivat käymään meillä mansikanhakumatkallaan. Minulla on kyllä maailman parhaat mummo ja vaari! Vielä 90-vuotiainakin ovat kiinnostuneita kaikesta ja jaksavat tulla käymäänkin. He istuivat terassillamme, puhuttiin, juotiin mehua ja syötiin herneitä ja minä ripustin pyykkejä kuivumaan Siirin avustuksella. Me kaikki, neljä sukupolvea. Vieraiden lähdettyä kaappasin Sirpun syliini ja kävelin hiljaa pihaamme ympäri. Huomasin, että kirsikkapuussa on paljon vaaleanpunaisia kirsikoita, punaiset viinimarjat ovat kohta jo kypsiä, mustat eivät vielä alkuunkaan. Tyrnimarjoja ei tule tänäkään vuonna. Kasvimaamme on aivan hunningolla. Pionit ovat jo tältä kesältä kukkineet. Mutta kuistin edessä olevat keltaiset kukat, joiden nimeä en tiedä, kukkivat varmaan kohta. Ne ovat kukassa aina elokuussa.

"Jätä huomisen huolet, anna murheiden mennä! Huominen huolen pitää itsestään! Saamme oppia uutta, pyhää huolettomuutta: ei isä hylkää hetkeksikään." (EtCetera)

Kesä, mökki ja Lähetysseura

Jotain mitä tulee varmasti ikävä. Ihanan loman ihana ensimmäinen viikko takana. Tiesin sen jo ennenkin, mutta nyt tiedän varmemmin, että mökkiä/mökkejä tulee kyllä vielä ikävä. Tässä on tapahtunut kaiken laista pientä ja pitäisi kai nyt jo pahoitella, että tätä blogia ei joka päivä kirjoitella. Vain hauskasta juhannuksesta toipumiseen meni kokonainen viikko ja tuona viikkona ei iltaisin ylimääräistä energiaa oikeen tahtonut löytyä. No Somerniemen mökillä auttoi asiaa käsittämättömän huono yhteys, joko kyllä myöskin esti kirjoittamista :) Kesä on ihanaa aikaa ja on ihana nauttia siitä eri tavoin. Kuvia on tullut otettua ja ne kaikki voisi laittaa tänne, niin ja muuten on ollut vähän periaatteena, ettei lapsista laiteta nettiin kuvia, mutta kuuluuko tämä siihen osioon???? Ei kai, kun tietää jo nyt, että nämä pikkuiset ovat parhaita kuvauskohteita. Vaikka tätä kaikkea tulee ikävä, niin ajatus pitkästä lämpimästä kaudesta Nepalissa on ihana. Ja vaikka on ikävää, ettei meiän Mimmi pääse luistelemaan (mistä pitää kauheasti) vähään aikaan, niin en usko että talvea ainakaan minun tulee ikävä missään vaiheessa.

Takaisin asiaan siis ihanaa lomaa mökillä ystävien, sukulaisten, lasten ja mahtavan ilman kanssa.

Kesäherkut parhaimmillaan. PS.Olisi myös kuva ensimmäisestä mustikkapiirakasta, taivaallista.

Ei paha mato-ongella laiturilta. 1,5 kg ja savustettuna erinomainen.

Kesäaamut parhaimmillaa

Yksi vesipedoista

Asiasta toiseen, mua on aina ärsyttänyt liika säntillisyys, joten toivottavasti ketään ei haittaa, mutta minun tekstit voi olla aina silloin tällöin ihan sekaisia ja mitä sattuu :)

Mutta meidän taloamme kävi viime viikolla kattelemassa ensimmäiset ostajaehdokkaat. Kivat ihmiset (mies puolalainen ja nainen ruotsalainen), mutta vaikka innostuivatkin, olivat odottaneet vähän muuta. Niiden pitäisi tällä viikolla ilmoitella, jonka jälkeen sitten laitetaan yleiseen jakeluun. Myytävällä talolla on muuten uusi myyntivaltti, kolme sarvipöllö lasta (enkä siis tarkoita kolmea omaa pöllöäni :)

Sitten on tullut tajuttua ihmisten kanssa jutellessa, että harva todella tietää mitä me olemme lähdössä tekemään ja mikä Suomen Lähetysseura on ja mitä he tekevät. Ja suosittelen kaikkien käyvän tutustumassa Lähetysseuran sivuihin www.mission.fi. Jokaisen Lähetysseuran lähettämän henkilön takana on avunpyyntö paikalliselta järjestöltä. Tämä on mielestäni iso asia, eli meitä ei vain lähetetä, vaan meitä on pyydetty tulemaan. Meidän työ ei myöskään tule olemaan mitään julistustyötä, vaan avustustyötä. Julistamaan meistä ei olisikaan, eikä pappeja kouluttamaan Etiopian savanneilla, mutta toisaalta Lähetysseura on kristillinen järjestö ja se kyllä on osa meitä, sitä mitä me edustamme ja elämässä arvostamme. Ja siis tosiaan Annin työnimike on kummityön koordinaattori ja tiedottaja (tästä varmasti lisää myöhemmin) ja minun kehitysneuvonantaja (tästäkin joskus lisää). Ja lähetysjuhlilla Nepalin alueella tällä hetkellä työskentelevien kanssa keskustellessa, tuli ihana tunne että meitä on odotettu ja meitä (ainakin siis Annia :) todella tarvitaan siellä. Filosofiseksi voidaan aina lähteä ja lähetys/avustustyöstä on varmasti jokaisella oma näkemyksensä (ja oikeutettu sellainen), mutta kaikki voivat myös miettiä mikä on kunkin tämän hetkisen työnsä merkitys ja jälki tulevaisuuteen. Myös itse Nepalin asioista on muuten Lähetysseuran kotisivuilla kaikenlaista, johon kannattaa tutustua.

Piti jo lopettaa, mutta vielä yksi juttu. Moni myös sanoo, että Suomeenhan te sieltä sitten aina lomilla (jos meillä nyt niitä on ja kuinka paljon??) tulette, niin voin sanoa, että ei me kyllä tulla. Meillä siis on kahden vuoden määräaikaisuus, jonka jälkeen molemminpuolisella sopimuksella työsuhde muuttuu pysyväksi. Tänä kahtena vuotena me suuntaamme lomamme muille maille (Itse Nepal, Intia, Malesia ym ym ym). Mutta me sydämestämme toivomme, että te kaikki suuntaatte lomanne meidän maille Nepaliin!!!

Nyt yritys liittää muutama kuva (ollaan parhaillaan lapsuusmaisemissa) ja sitten nukkumaan (kello on muuten oikeesti 00:30 vaikka tuo höpöttää jotain julkaisuajastta 22:50 (tuo oli aloitus aika). Ei onnistunut....

Ja nyt tänään kuvien kera