Mukavaa viikkoa!

Tiedän kyllä sen
joskus pelkään
   epävarmuutta yksinäisyyttä pimeää ihmisiä onnettomuuksia
murehdin ja huolehdin

Jos ei aina käy hyvin,
kannattaako riski?
Jos kaikki kuitenkin päättyy jotenkin,
miksi ponnistelen?

Silloin ei kannata katsoa kauas
     vaan lähelle
Huomata hiljainen maailma hiekanjyvissä,
pinnan alla - omassa sydämessä

Hengittää.
Iloita.

Ehkä se riittää tähän hetkeen.
Seuraavat hetket tulevat
        vasta kun tulevat.

Elämä ja ohje

Lauantai-ilta. Vein juuri Kuopuksen yökyläsynttäreille. Hän puhkui iloa ja jännitystä. Tein sen jälkeen pienen kävelyn Luckyn kanssa. Täällä on yhä todella kuuma, mutta parina viime päivänä emme ole enää olleet hiestä jatkuvasti aivan likomärkiä. Sää taitaa toivottavasti taas pikkuhiljaa alkaa viiletä.

Aamulla olimme kannustamassa Esikoista ja Keskimmäistä heidän koripallokauden loppuottelussa. Molemmat palkittiin parhaina pelaajina. Pelien ajan Kuopus kiipeili ystäviensä kanssa puussa. 

Eilinen ilta venyi myöhäiseksi koulun Harvest Festissä -sadonkorjuujuhlassa- joka on yksi vuoden kohokohtia. Esikoinen voitti yhdestä kilpailusta kakun, jonka suunnittelimme syövämme tänään aamukahvin kanssa. Koripallopelin vuoksi emme kuitenkaan ehtineet syödä kakkua, vaikka Kuopus kattoi pöydänkin kauniisti. Häntä harmitti: "Miksei meillä voi koskaan olla rentoja aamuja, jolloin ei mennä mihinkään?" Osuva kysymys.

On ollut vähän turhan kiire viime kuukausina. Ensi viikko taitaa olla kahteen kuukauteen ensimmäinen viikko, ettemme kumpikaan (toivottavasti!) matkusta minnekään. Heikki on viime viikot ollut lähes kokonaan poissa; kahteen kertaan matkalla Mauritaniassa ja lisäksi työmatkoilla täällä Senegalissa. Minä reissaan taas ensi viikon jälkeen vajaaksi viikoksi Pohjois-Senegaliin.

Olen viime aikoina pohtinut kovasti elämää ja minuutta. Minä, yleensä niin positiivinen ihminen, olen taipunut negatiivisuuteen ja räjähdellyt vastaantulijoille milloin mistäkin asioista. Kerroin jotakin pohdinnoistani yhdelle rakkaalle ystävälleni Suomessa, ja hän osasi heti sanoittaa ajatukseni ja jatkaa niitä viisaasti. Yksi ystävä täällä, naapurimme, tuo meille lähes joka viikko höyryävän kattilallisen miso-keittoa. Minne joutuisimme ilman ystäviä ja kaikkia rakkaita ihmisiä! Joskus kyllä tarvitaan toista ihmistä palauttamaan oma elämä raiteille. Tai ehkä aina.

Maailma on hyvä.

Esikoinen joutui "vankilaan" yhtenä Harvest Festin ohjelmanumerona.

Kuopuksen jengiä

Keskimmäinen, koripallotähti

Koulun Senegal-päivä

Työpalavereja...

 Kyläelämää:

Ja tässä se lupaamani ohje. Kiitos Ystävälle Suomessa!

Varoitus! Keskipäivällä hiekka voi olla POLTTAVAN kuumaa!

Poltin pari viikkoa sitten jalkapohjani niin pahasti, että sain muutaman rakkulan kantapäihin ja päkiöihin (pienen, kylläkin). Tapahtuneesta tuli mieleeni sanonta ”oppia kantapään kautta”. Opin konkreettisesti kantapään kautta, että hiekka voi täällä Saharan kainalossa olla toisinaan kirjaimellisesti polttavan kuumaa.

Elämä kehitysmaassa on paljon asioiden opettelua ja valmiutta muuttaa totuttuja tapoja. Kehitysmaissa ei useinkaan ole tahoa, josta voisi tiedustella vaikkapa tietyn metsäpolun tai tulvan valtaaman tien turvallisuutta. Paikalliset toki tuntevat esimerkiksi maaston – olkoon vuoristoa taikka autiomaata – parhaiten, mutta heidän käsityksensä turvallisuudesta on usein erilainen kuin meidän länsimaissa kasvaneiden. En ikinä unohda ensimmäistä pitkää vaellustamme Nepalissa. Päädyimme pienten lastemme kanssa alueelle, jossa oli vastikään ollut maanvyöryjä. Olen yhä kiitollinen, että selvisimme siitä hengissä. Taisinpa silloinkin oppia jotakin aivan kantapään kautta.

Samaan aikaan moni länsimaalainen kokee elämänsä laimeaksi. ”Mikään ei tunnu miltään.” Ehkäpä meiltä puuttuu tilaisuudet oppia elämän perusasioita kantapään kautta? Tilaisuudet ottaa ja kantaa vastuu.

Jos ei aina olisi tahoa, joka ilmoittaa jo etukäteen, mitä tapahtuu, jos valitsee tämän tai tuon polun tai jonne valittaa kaikesta elämän toimimattomuudesta, alkaisimmeko ottaa enemmän vastuuta asioista itse? Ajatella, kokeilla, tuntea itse? Löytää se oma tie. Olisiko elämä enemmän ”omaa”, josta olen itse vastuussa?

Minulla ei ole vastausta tähän, sillä totta vie kaipaan toisinaan itsekin kaikkia näitä ”tahoja”, jotka ilmoittavat, mikä kulloinkin on järkevää ja mikä ei. Mutta tätä asiaa jäin kuitenkin jälleen pohtimaan poltettuani jalkapohjani. Pitäisiköhän minun kirjoittaa otsikon varoitus kissankokoisin kirjaimin kylttiin ja viedä kyltti kyseiselle paikalle. Säästyisiköhän sillä yhdet jalkapohjat?