Lomille lompsis..

Viimeinen työpäivä ennen lomia. Vaikka tämä päivä on ollut paikasta toiseen juoksemista, niin nämä viimeiset työpäivät ovat aina mukavia.

Tänään oli myös TBS:n päätösjuhla, jossa myös tuli pikaisesti kesken päivän käytyä. Vaikka paljon porukkaa aina tulee ja menee, oli jotenkin yllättävää nähdä, miten suuri joukko oppilaita ja opettajia oli poistumassa koulustamme. Paljon ystäviä ja tuttavia. Samalla oli myös mukava huomata, että olin iloinen ettei lapsemme vielä olleet lähtevien joukossa. Me saimme hyvästien lisäksi sanoa myös vain näkemiin ja nähdään lomien jälkeen! Mintun luokalta lähtevät olivat jo lähteneet ja Santun luokalta ei poistu kuin yksi, joka ikävä kyllä oli Santun kavereista parhain. Kesällä tulee varmasti uusia lapsia kouluun, joten eiköhän uusia kavereitakin löydy. Ja sitten on Siirinkin koulun aloitus edessä ja hänellä siellä odottavat jo valmiit kaverit!

Lähtijöitä oli iso joukko pidetystä rehtoristamme lähtien.

Mintun opettaja, hyvä ystävämme on lähtijöistä yksi, mutta onneksi hänet näemme vielä lomien jälkeen ja Mintun opettajana hän ei kuitenkaan jatkanut olisikaan :)

On ihana lähteä Suomeen ja nähdä teitä kaikkia. Tunne on outo, koska pitkään olemme olleet poissa emmekä vielä edes ole palaamassa pysyvästi takaisin. Meitä kaikkia jännittää kovin ja vaikka nyt jo tietää hyvästien olevan uudelleen haikeat, tietää myös, että on hyvä tulla takaisin. On ollut mukava huomata monien ystävien tulevan lomilta takaisin, vaikka ystävistä parhaimmat eivät täällä silloin enää olekkaan.

Vielä viimeinen palaveri, nopeat työkaverin läksiäiset, vähän pakkaamista ja lomille lompsis!

Nähdään siis kohta!

Kaarisilta

Jäähyväisiä, viimeisiä tapaamisia ehkä koskaan, läksiäisjuhlia, surua eroista ja edessä olevista eroista... Toisaalta odottamista, kaipuuta päästä johonkin tuttuun ja turvalliseen; tuttujen, rakkaiden ihmisten luo. Niistä on tämä viimeinen viikko ennen lomaa tehty.

Siksi olen viime päivinä miettinyt Aale Tynnin iki-ihanaa Kaarisilta-runoa. Lisäksi Kathmandun yllä on useana päivänä näkynyt hieno ja kirkas sateenkaari, joka myös on vienyt ajatukseni runon tunnelmaan.

K a a r i s i l t a

Ja Jumala sanoi: "Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävää päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee."

Minä sanoin: "He tulevat raskain saappain, multa-anturoin -
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?"

Ja Jumala sanoi: "Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan -
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet."

Aale Tynni

Rukum.

Langtang

Annapurna

Terai

Matkakuumetta!

Juhannuksena pääsimme Suomen Suurlähetystön saunaan. Hyvät oli löylyt mutta parasta oli yökylävieraat (olemme nyt yökyläilleet oikein urakalla Teressan ja Jannen kanssa, jotta kestäisimme edessä olevan eroajan).

Ajatukset alkavat silti olla asioiden järjestelyssä, pakkaamisessa ja Suomessa! Santtu laskee öitä siten, että tänään on jäljellä kuusi Nepalin yötä ja yksi Intian yö, ennenkuin pääsemme Suomeen. Yhteensä vain seitsemän yötä, oho! Meitä kaikkia jännittää ja matkakuume alkaa olla korkea.

Suomen ajalta odotamme ennen kaikkea rakkaiden ihmisten tapaamista ja yhdessäoloa. Ihmisiin luetaan tässä tapauksessa myös Simba-koira. Yhdessäolon lisäksi kaipaamme Suomen metsiä, kesämökkejä, järvessä uimista, mustikoita ja mansikoita, suomalaista ruokaa, puhtautta ja helppoutta. Heikin kanssa kaipaamme sitäkin, että saamme puolentoista vuoden tauon jälkeen nukkua jonkin viikonloppuaamun pitkään mummin tai mamman leikkiessä lastemme kanssa. Minttu kaipaa omia ystäviään ja serkkuja ja haluaisi mm. päästä näkemään, millaisia ovat Suomen koulut, kun on nyt vuoden verran ollut brittikoulussa. Santtu haluaa päästä kummisedän kanssa Särkänniemeen. Siiri sanoi viimeiseksi tänään illalla pussaavansa Jenniä heti poskelle kun saavumme. Täältä tullaan, Suomi, valmiina tai ei!

Ainiin, viikko siis vielä.

Tällaisia passikuvia tarvitsee Nepalissa muunmuassa joka virastossa asioidessa. (ps. En ole muuttunut punapääksi.)

Viidellä hengellä riittää mukaanotettavia asiakirjoja (tässä rokotustodistukset) ja passeja. Tein eilen listaa, mitä kaikkea pitää muistaa kysyä lääkäriltä tai ostaa apteekista. Listasta tuli vaatimattoman A4:n pituinen. On kivaa päästä lääkäriin, jossa voi puhua suomea! On kivaa päästä maahan, josta voi taas ostaa kassillisen lääkkeitä mukaan!

Juhannus:

 Siiri tykkää kovasti Belia-vauvasta ja Teressa ja Janne antavatkin ihanan kärsivällisesti Siirin hoitaa Beliaa.

Yhden lastenkotimme pihalla kasvaa tällainen hauska "pallo".

Siiri on alkanut innostua kynäjutuista. Oman nimensä hän kirjoitti siten, että Heikki oli ensin kirjoittanut himmeällä kirjaimet alle. (Heikki huomauttaa, että myös Hello Kittyn rusetti on hänen värittämänsä.)

Minttu perkaa Dilun kanssa maisseja ennen kouluun lähtöä.

Tänään vietimme iltapäivän Dilun kotona. Hän suree, että Siiri ehtii unohtaa hänet seitsemän Suomi-viikon aikana. Vakuutimme, ettei niin pääse käymään. Kuvassa tyypillistä nepalilaista ruokaa, jota Dilu oli valmistanut.

Uutisia

Olen miettinyt, että pitäisi kirjoittaa Nepalista jotakin. Mutta mitäs täällä nyt onkaan tapahtunut... Paitsi että lehmien määrä on jotenkin lisääntynyt, ja asiasta kirjoitettiin jopa ihan sanomalehdessä jokin aikaa sitten. Meillekin kuuluu lauantaiaamuisin ammuntaa ja lehmiä tepastelee portin ohi. Erityisesti ruskea vasikka, jolla on valkoinen merkki otsassa, on hyvin söpö ja usein silittelemme häntä. Santtu haluaisi vasikan omakseen.

Lehmät ovat vähän ongelma. Lehmähän on hinduille pyhä eläin ja lehmän tappaminen on laissa kiellettyä. Kuitenkin vain lehmillä on tuotannollista arvoa ja siksi sonnit jäävätkin usein heitteille Kathmandun kujia kulkemaan. Usein näkee lehmiä, tai sonneja, tonkimassa roskakasoja teiden varsilla. Kathmandussa toimii jonkinlainen "lehmäpoliisi", joka rankkurin tavoin ottaa kiinni irtolehmiä - tai siis useimmiten sonneja - ja vie ne jonnekin laakson reunamille laiduntamaan.

Talomme ohi kulkee siis tätä nykyä lehmiä päivittäin (Siiri sanoi nähneensä Dilun kanssa, että lehmien koti on meidän naapurissamme) ja olen päässyt tarkkailemaan ihmisten käytöstä lehmän kohdatessaan: kyllä, he usein tekevät kunnioittavia merkkejä tai hipaisevat lehmän otsaa ja sen jälkeen omaa otsaansa.

Vakava uutinen Nepaliin liittyen ovat pahat tulvat lännessä. Tilanteen odotetaan pahenevan entisestään, kun sadekausi on vasta alussa. Viime vuoteen verrattuna on kuitenkin meidänkin mielestämme satanut todella paljon.

Poliittisella puolella ei ole uutta: vaaleja puuhataan taas ensi marraskuuksi. Ainiin, uutta oli se, että viime sunnuntaina oli lakko, josta me emme tienneet mitään. Meidän Nepal-elomme aikana tämä oli ensimmäinen lakko, josta emme olleet saaneet etukäteisvaroitusta. Olimme Juhaninmäillä ja Jannen piti kipaista ostamaan aamupalapöytään leipää, mutta eihän se sitten onnistunutkaan. (Emme silti kärsineet nälästä, kiitos amerikkalaisten pannukakkujen!)

No mutta lasten elämään liittyviä tapahtumia on ollut taas paljon!

Mintun uintikilpailut viime perjantaina. Huomaa taas "talot"; Annapurna, Kangchenjunga, Makalu ja Dhaulagiri.

Lämmittelyä...

Sarakkeet kulkevat brittipapereissa aina vaakasuoraan. Mintun nimen voi bongata jokaisen uintilajin ensimmäisestä sarakkeesta poikien joukosta.

Minttu kilpaili siis finaaleissa kahta poikaa vastaan, rinta- ja selkäuinnissa sekä kroolissa.

Ayman, Hugo & meidän Misteli

Minttu tuli kerran toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi. Hienot ruusukkeet hän sai taas kotia koristamaan!

Siiri ja Olivia, joita toisinaan kaksosiksi luullaan, patikoimassa Dhulikhellissa.

Sisko ja sen veli <3

Ystävykset maailman katolla <3

Heikki innostui jututtamaan paikallisia lapsia. Halusin laittaa kuvan tänne malliksi paikallisesta meikkaustyylistä (jos joku muistaa vielä sen Siirin meikkausepisodin).

Pikku patikointiretkemme oli muuten oikein kiva, mutta päätyi kuitenkin taas Ciwec-käyntiin. Teressa astui hyvin jyrkässä rinteessä huonosti, ja hänelle tuli paha jalkavamma, jonka vakavuutta emme kuitenkaan heti tajunneet. Vasta sunnuntaiaamuna, kun jalka turposi eikä sille voinut astua, Teressa lähti lääkäriin.

Meidän piti lähteä sunnuntaina lapsille suunnattuun reggae-konserttiin, joka kuitenkin oli lakon takia peruttu. Niinpä hengasimme muuten vain ja kävimme pizzalla. Pizzaravintola oli uusi ja kehuttu. Alkuun meistä olikin hauskaa katsella pizzojen valmistumista, mutta kun valmistuminen vain kesti ja kesti - raaka-aineita lähdettiin hakemaan kaupasta, uuni ei syttynyt, ja kun syttyi, ja pizzat työnnettiin sinne, kellahtivat ne nurinpäin tullen aivan tuhkaisiksi ja koko homma piti aloittaa alusta - aloimme kyllästyä ja tutkimme lähikauppoja (kuva alla). Kun pizzat eivät tunnin odottamisen jälkeenkään olleet valmiita, lähdin lasten kanssa edeltä kotiin ja Heikki tuli pizzojen kanssa puolen tunnin päästä perässä. Odottaminen on osa nepalilaista kulttuuria! Aina kannattaisi ajatella "tämä hetki tässä on arvokas" -tyyppisesti, ja heittää ajatukset länsimaisesta tehokkuudesta romukoppaan.

Minttu ja Santtu saivat pitkät arvostelut The British Schoolista ja arvostelut ovat kyllä mukavaa luettavaa. Heikin mieltä lämmitti mm. maininta, miten Santtu on luontainen urheilija ja minua taas Mintun arvostelut, miten hän on luokassa arvostettu, avoin, kaikesta kiinnostunut, tekee aina parhaansa jne. Kuvissa vielä palaset todistuksista, vaikkei niistä kovin hyvin saa selvää.

Tästä on hyvä jatkaa!

Supervoimia

Tiistaisin Mintun tanssitunnin jälkeen ostamme usein katumyyjältä Super-Hessun pähkinöitä.

Viime postauksessa listasin lyhyesti joitakin asioita ja ihmisiä, joista olen hyvin onnellinen. Mietin sitten jälkeenpäin, miten paljon jäi sanomatta. Oli tietenkin toisaalta hassua kirjoittaa esimerkiksi rakkaista ystävistä ainoastaan sivulauseellisen verran. Voisin jokaisesta ihanasta ystävästäni kirjoittaa oman postauksen ja se olisi oikeastaan todella antoisaa!

Mietin, miten hauskoja tarinoita saisin esimerkiksi ystävästäni, jonka tapasin ensimmäistä kertaa bussissa matkalla Hakaniemestä Viikkiin. Ystäväni istui siellä kuljettajan takana karttaa lukien ja tiesin heti, että tuo on varmasti menossa samaan paikkaan kuin minäkin. Niin alkoi ystävyys Siirin kummitädin kanssa! Entäs ystävyys Simba-koiramme hoitajan kanssa – ensin oikeastaan ystävystyin hänen isosiskonsa kanssa, sillä kolmen vuoden ikäerohan on alle 10-vuotiaille todella suuri. Tosin tässä tapauksessa ikäero kuroutui äkkiä umpeen ja kaikesta yhdessä kokemastamme voisi melkein kirjoittaa kirjan. Tai ystäväni, jota sain täällä esitellä ystävänäni jo ”high school-ajoista” lähtien ja olen hänestä niin ylpeä. Voisin kertoa myös ystävästä, johon tutustuin muuttaessani uuteen asuntoon. Hän kertoi olevansa raskaana, enkä malttanut olla heti kertomatta, että niin minäkin, peräti viidennellä raskausviikolla! Voi, monia ihania tarinoita ja ystäviä, joita ilman en tulisi toimeen.

Oman postauksensa ansaitsisi monta elämäämme kuuluvaa ihmistä, yhtenä heistä tietysti äitini. Äitini elämästä voisin muutaman lauseen tähän kirjoittaa, sillä itse täytin juuri 33 (jota nyt täälläkin kuulutin). Kun äitini täytti 33, hän oli juuri muuttanut neljän lapsensa kanssa Tansaniasta Suomeen. Isämme oli kuollut tapaturmaisesti Tansaniassa Kilimanjaro-vuorella lähes päivän tarkasti kuukautta aiemmin. Minä ja kaksosveljeni olimme 2,5-vuotiaita, isosiskoni oli pari viikkoa sitten täyttänyt 6 ja isoveljeni oli 8. Miten äitini oikein selvisi kaikesta siitä? En tiedä tähän oikeaa vastausta, mutta luulen, että äitini on niitä ihmisiä, joiden sydämeen on istutettu sellainen rauha, joka voi olla peräisin vain Jumalalta. Sellainen tyyneys, että kaiken hädän keskellä äitini kiitti siitä, mitä oli ollut. Hän ei katkeroitunut, vaan tiesi ja luotti siihen, että Jumala tietää, miksi. Meidän ei tarvitse tietää, miksi isämme otettiin pois luotamme jo niin aikaisin, miksi äitini jätettiin kantamaan yksin huolta meistä lapsista vaikka olimme niin pieniäkin. Suomeen sopeutuminen ei sekään ollut helppoa, meistä jokainen joutui erilaisiin koettelemuksiin. Isoveljeäni kiusattiin todella rankasti. Minä taas kuulemma ikävöin omaa hoitajaani Fridaa Tansaniasta. Suomi oli aika rankka paikka, vaikka tuttu.

Onneksi äidilläni oli paitsi omat vanhempansa, myös monet ystävät auttamassa. Sekin on syy, miksi olen onnellinen omista ystävistäni.

Viime viikonloppuna taas tapasimmekin ihania ystäviä. Juhaninmäet, jotka ovat tulleet meille rakkaiksi, palaavat takaisin Suomeen ensi elokuussa. Olemme surullisia siitä, mutta samalla iloitsemme tietoisuudesta, ettei ystävyys katso rajoja - ei maantieteellisiä eikä ajallisia.

Omat lapsetkin ovat voimavara, valtava sellainen. Äitinikin sanoo, että sai jokaiseen päivään voimaa myös meiltä lapsilta. Minäkin saan voimaa omilta lapsiltani, ja nyt loppuun aionkin taas kehua heitä oikein olan takaa, sillä niin monta hauskaa ja ihanaa asiaa on taas tapahtunut heidän kanssaan! 

Aamupalapöydässä

Talo täynnä elämää - parhautta. (Ps. Siiri on niin ihastunut Belia-vauvaan.)

Etsi kuvasta vauva.

Mintulla oli "tanssijuhlat". Mintun ryhmä ei tosin esittänyt omaa tanssia, vaan esittivät yhdessä muiden ryhmien kanssa, mitä ovat flamencossa harjoitelleet. 

Minttu ja Maradee-opettaja. Minttu oli ryhmän kuvatuin oppilas, eikä ehkä vähiten hienon asiaankuuluvan mekon ansiosta. Veljeni toi kerran Espanjasta flamencoasun siskoni tyttärelle, joka puolestaan toi puvun tänne Mintulle, sillä puku oli jo hänelle liian pieni. Täällä puku on päässyt nyt todelliseen flamenco-käyttöön! Kuva: Mags Yap

Kuva: Mags Yap

Tytöt odottavat kunniakirjoja. (c) Mags Yap

Tytöt odottavat vuoroaan... Dylan oli kanssamme katsomassa esitystä. Jatkoimmekin hänen kanssaan vielä ravintolaan syömään ja sen jälkeen meille istumaan iltaa. Paransimme maailmaa yömyöhään saakka. Hänen kanssaan aina ajattelee, että onneksi maailmassa on vielä hyviä ihmisiä!

Tanssijoille oli omat muffinssit. (c) Mags Yap

British Schoolilla on myös ollut paljon kaikkea ohjelmaa. Mintulla ja Santulla on ollut kahden viikon uintiohjelma, jonka puitteissa he ovat käyneet joka aamu uimassa. Minttu oli ensimmäisen kerran jälkeen siirretty poikien ryhmään uimaan, ja nyt hän on uinut poikien kanssa ja väittää päihittävänsä heidätkin kaikki - kaikki muut paitsi Aymanin. Ayman ja Minttu ovat ystävystyneet keskenään, ja on tosi surullista, että Ayman lähtee nyt pois. Heidän perheensä muuttaa Dar es Salaamiin. Huomenna koululla on uintigaala, ja lajeina on kuulemma rinta- ja selkäuinti ja krooli. Nurserylaiset eivät tosin osallistu gaalaan, mikä Santtua vähän harmittaa.

Siirikin muun muassa sukeltaa esineitä (sukellusleluja) pohjasta noin metrin syvyydestä.

Ja ui sukelluslelun kanssa reunalle.

Muuta ohjelmaa brittikoululla on muunmuassa ollut Mintun vierailu ranskalaiseen kouluun sekä naamiaiset Ihmemaa Ozin tapaan. He ovat katsoneet Ihmemaa Ozin videolta (koska Dylan on kotoisin Kansasista, josta myös Ihmemaa Oz!). Minttu pukeutui tietysti Dorothyksi, mutta valitettavasti Dorothysta sinisine mekkoineen, punaisine kenkineen ja Toto-terriereineen ei tullut otettua valokuvaa. Santulla oli retkipäivä aaseja ja lampaita katsomaan ja Santtu piti päivästä tosi paljon. Siiri puolestaan joutui brittikouluun testattavaksi ja, täytyy myöntää, minä vähän jännitin, mitä tuleman pitää. Mutta läpi meni kirkkaasti! Olin itsekin äimistynyt, miten Siiri osasi noudattaa kaikkia englanniksi annettuja tehtäviä ja ohjeita. Wau! Siirille on todella kivaa, että hänen kanssaan nurseryssa aloittaa monta tuttua ystävää, ja parhaimpana italialais-kanadalainen Naila.

Siirin testauksen yhteydessä pääsin juttelemaan brittikoulun huippumukavan rehtorin kanssa. Hän lähtee nyt 19 vuoden jälkeen pois, mistä olemme pahoillamme. Olemme kyllä jo tavanneet uuden rehtorin ja mukavalta hänkin vaikuttaa. No, rehtori, Mrs. Wilderspin, katseli Siiriä ja sanoi, ettei ole ollenkaan huolissaan Siirin pärjäämisestä, kun hyvin näyttää jo pärjäävän ja kun lapset oppivat uudet kielet niin nopeasti. Aloin sitten puhua Santusta, ja sanoin, että Santulla kuitenkin meni puoli vuotta ja ylikin, ennenkuin alkoi puhua englantia. Mrs. Wilderspin katsoi minua ja sanoi: "Tiedätkö mistä se johtuu?" "Asia on näissä tilanteissa yksinkertaisesti niin, että mitä fiksumpi lapsi, sitä kauemmin kestää ennenkuin hän alkaa puhua uutta, vierasta kieltä. Sillä nämä lapset avaavat suunsa vasta kun osaavat ja tietävät, mitä sanovat." Tämän jälkeen hän ylisti Santun älyä, luonnetta ja charmia, ja kutsui Santun luokseen - joka tuli innoissaan hymyillen - ja kujeillen teki tälle laskutehtäviä. "Katso nyt!" Mrs. Wilderspin sanoi Santun ladellessa vastauksia. En voinut olla nauramatta. Lisäksi olen jo Santun puheista huomannut, että Santtu todella pitää Mrs. Wilderspinistä, joka opettaa nurserylaisille draamaa. "Poikasi on myös luontainen näyttelijänalku", sain kuulla lopuksi.

[Toki lapset oppivat eri tavalla, eikä sillä ole välttämättä älykkyyden kanssa mitään tekemistä. Oli kuitenkin kiva kuulla nämä sanat, sillä Mrs. Wilderspin on varmasti ehinyt nähdä paljon erilaisia lapsia.]

Ässät kakuntäyttöpuuhissa, sillä...

Maanantainakin saimme tuvan täyteen porukkaa!

Vietimme Mintun ja Arja-open kannel-soiton päättäjäisiä. Kyllä oli hieno tilaisuus!

Kiitos Arjalle, joka on ehtinyt lähes vuoden verran pitää Mintulle kannel-tunteja!

Omena-, suklaa-, banaani- ja kinuskikakkua.

Siiri leipoo Dilun kanssa samosoita - vaikka hassuttelun puolelle taisi leipominen mennä.

Tässä näkyy osa kodista ja eläinsuojasta, jotka tytöt saivat lahjaksi.