Taloa ja talon väkeä

Noh, ensin tunnelmaa kielikoulusta. Eikun kirjoittamaan!

Suomalaisten meeting, jossa juuri nukketeatteriesitys. Hauskaa!

Keittiönkaapin hämppis. Jos joku tunnistaa lajin, let us know.

Rebekka (joka tosin juuri tänään ilmoitti, ettei ehkä voikaan jatkaa meillä, mutta emme murehdi asiaa).

Dilu-didi & Siippu

Koko perheen suosikki: Dambar. Mahtava tyyppi.

Dambar ja pihatouhuja, aidalla tällä kertaa vain kaksi uteliasta.

Kotikatu & roskakuski.

Alakerran olkkari (jatkuu tuosta vielä vasemmalle, lumileopardi-sohvamme eivät näy).

Keskikerros.

Mintun huone (ja Ellan skypen kautta valitsemat verhot!).

Santun huone. Mikä tärkeintä; seinän väri sointuu Ässien logoon.

Koko perheen makkari.

Keittiö

"Jennin perheen huone". ("Hansun huoneesta" ei tässä ole kuvaa, se tosin on täynnä vaatteita, sillä meillä ei ole vielä vaatekaappeja.)

Parvekkeita on useita (5), tässä keittiön parveke.

Katto

Tämä nyt toistaiseksi on kotimme.

Suihku

Lapset nukkuvat. Olisi mukava päästä itse suihkuun pesemään päivän pölyt pois. Todella aurinkoistakin on tänään ollut, ja aika vähän olemme lämmintä vettä käyttäneet, joten luulisi lämmintä vettä tulevan. Riisuudun ja pakottaudun jääkylmään kylppäriin. Lasken vettä hanasta ja katson mittaria, joka ei millään nouse yli 20 asteen. Kääks, en halua niin viileää suihkua. Huudan, kenelles muullekaan kuin Heikille ja pyydän häntä kiipeämään katolle laittamaan kaasusuihkun päälle (tiedän, kuulostaa hirveältä tuo "kaasusuihku"). Itse siirryn takaisin makuuhuoneeseen kaasulämmittimen eteen lämmittelemään. Kohta kaasusuihku on päällä ja avaan taas hanan. Tällä kertaa lukema nousee heti 60 asteeseen. Mitä ihmettä! En haluaisi paistuakaan. Huudan Heikin avuksi. Hän saapuu kiltisti paikalle, ihmettelee, vääntelee nappuloita. Ei tapahdu mitään. Kohta suihku hiipuu ja on enää pieni liru vain. Vesi loppui. Minä siirryn taas lämmittimen eteen ja Heikki puolestaan laskeutuu alakertaan painamaan vesipumpun päälle. Huudan hänen peräänsä, että tarkistaisi samalla, onko yövahtimme paikalla ja mahdollisesti jopa hereillä.

Lapset kääntävät kylkeä. Yritän uudelleen suihkuun menemistä ja tällä kertaa saan kaiken toimimaan jotenkuten: vesi pysyy suunnilleen sopivan lämpöisenä, mutta sitä tulee niin pienenä suihkuna, että tuskin saan hiuksiani kasteltua. Mutta vettä kuitenkin tulee. Alan miettiä uusia asioita, kuten kaasusuihkun asentamisen takia avoimena olevaa ikkunaamme ja sitä, mahtaako joku nyt nähdä minut ikkunasta. En olisi yllättynyt, vaikka tuonkin pienen ikkunan takaa joku voisi minua tirkistellä, sillä viimeksi eilen tajusin taas yhden uuden naapurin talostamme katsottuna hassussa paikassa. Santtu oli huomannut eräällä lukuisista räystäistämme kaksi pulun munaa, joita ihmettelimme ja kurkottelimme katoltamme alas nähdäksemme ne. Yrittäessäni löytää katseellani Santun tarkoittamat pulun munat, huomasin jonkun muun tuijottavan minua. Ahaa, joku asuu siis tuollakin alla, siis ihminen, nainen. Selvä se. Hymyilin ja toivotin "namaste" ja jatkoin munien katselemista. Nainen näytti siltä kuin kohta nyrjäyttäisi niskansa meitä tuijottaessaan.

Yhtenä päivänä samaisella katolla oleskellessaan Minttu ja Santtu huomasivat naapurin pihalla rottia. Minttu piirsi todistusaineistoksi kuvankin rotista. En kuitenkaan ollut uskoa silmiäni, kun itse näin rotat: isoja, lihavia, laiskasti liikkuvia rottia! Kääk! Minun oli pakko kysyä Rebekalta, kasvattavatko naapurimme rottia syötäväksi, niin laiskanpulskeilta ne näyttivät. Kuulemma eivät, ihan villirottia ne ovat. Uh. Tai sitten Rebekka ei halunnut myöntää, että joku voisi kasvattaa rottia.

Pulunmunia katolla, rottia naapurissa ja hämähäkkejä keittiönkaapissa - keittiönkaapissamme tosiaan asustelee mukavan kokoisia hämähäkkejä, sellaisia likipitäen vanupuikon mittaisia halkaisijaltaan (siis jalat mukaan laskettuna). Ruskean värisiä, ihan ystävällisen näköisiä, vähän ujonoloisia.

Suihkuun palatakseni, sain lopulta suihkuttelut kunnialla suoritettua. Oloni nyt ei ole niin suihkunraikas kuin sen kuuluisi olla, mutta melko puhdas kai kuitenkin.

[Asiasta toiseen: ilmeisesti aika moni on lähettänyt meille postia tänne. Emme kuitenkaan ole saaneet kuin muutaman lähetyksen perille; kiitämme kyllä lähettäjiä kun jotakin saamme. Kaikki viestit ja lähetykset ovat ilahduttaneet meitä kovasti. Posti ilmeisesti kestää kauan tulla tänne, kahteen viikkoon saa hyvinkin varautua. Lisäksi posteja saatetaan avata, eli kannattaa esimerkiksi teipata lähetykset niin hyvin, että varmasti niistä huomaamme, jos joku kolmas osapuoli on ne avannut. Itse emme ole vielä saaneet montaa kirjettä täältä lähetettyä, sillä postitoimistoon matkaaminen tuntuu tässä vaiheessa työläältä. Ovatkohan muutamat lähettämämme kortit tulleet kuitenkin perille?]

Tuokio

Santtu pelaa naapurin pojan kanssa sählyä pihalla, Siiri kastelee kukkia Dambarin kanssa. Minttu ja minä teimme Kulkurikoulusta saatua esikoululaisen kirjaa, mutta ahkerointimme keskeytyi, kun naapurin tyttö tuli luoksemme Mintun kanssa leikkimään. Yhteinen leikki ei vielä niin suju, mutta tytöt ihmettelevät toisiaan ja toistensa leluja.

Näin tilaisuuden tullen minun piti avata ”käppyrävihkoni”, eli olisin harjoitellut aakkosten ja helppojen sanojen kirjoittamista, mutta tietokoneen avaaminen tuntui houkuttelevammalta.

Eilen päivitin tilannettamme, ja selvennän vielä muutamaa asiaa. Terveytemme on tällä hetkellä OK ja saimme Suomesta lääkäreiltä tiedon, että tuskin tässä nyt vielä mistään allergiasta on kyse.  Ei allergiaa noin vain kurkkuun katsomalla todeta ja lisäksi meillä kaikilla on ollut kova flunssa (itse epäilen influenssaa), joten ei ehkä paras hetki allergian toteamiselle. Toisaalta pöly ja saasteet täällä ovat niin kouriintuntuvia, eli kaikki lääkärit ovat olleet sitä mieltä, että asumisen shteen mahdollisimman raikas ja ilmanlaadullisesti hyvä paikka olisi meille löydettävä.

Tässä onkin sitten monta asiaa mietittävänä. Olemme toisaalta asettuneet tähän ja tuntuu hauskalta, kun naapuritkin alkavat olla tuttuja. Suurin osa suomalaisista täällä Kathmandussa elää korkeiden muurien ympäröiminä ja meidän kohdallamme toteutettiin nyt erilaista ratkaisua: asumme täysin nepaleiden joukossa. Tässä on varmasti omat hyvät ja huonot puolensa. On mahtavaa päästä tutustumaan paikallisten elämään ja päästä osalliseksi sitä, mutta esim. hätätilanteessa on vain niin paljon helpompaa pyytää apua toiselta länkkäriltä. Meillä ei ole päivävartijaa tms, joka yleensä kaikilla muilla on. Kaikki on tähän asti sujunut hyvin, mutta tietenkin eilinen pommiuhkakin taas pisti miettimään, mikä tämän maan turvallisuustilanne oikein on.  Onko kristittyjen vieläkään turvallista elää täällä. Ei ole monta vuotta siitä, kun kristinusko oli kiellettyä ja sen tunnustamisesta joutui vankilaan.

Etsimme nyt uutta kotia, mutta meille on myös tarjottu mahdollisuutta muuttaa turvalliseen ja kaikinpuolin hyvään taloon ensi heinäkuussa, kun talon nykyiset suomalaiset asukkaat muuttavat takaisin Suomeen. Tuo talo on hyvä ja toimiva, ja hyvällä paikalla, mutta myös jotenkin muista eristäytyneenä korkeiden muurien ympäröimänä.

Vaikeita päätöksiä ja asioita siis, ja tuntuu, että kaikki tänne asettautuminen vain olisi niin paljon helpompaa, jos tämä taloasia olisi selvempi. Nykyistä taloamme ei ole turvallisuusluokiteltu maanjäristyksen varalta ja tottakai sekin asia tuntuu kurjalta. Pahimpien kauhuskenaarioiden mukaan olemme vielä mahdollisimman huonossa paikassa maanjäristyksenkin kannalta, kun asumme täällä ”kuopassa”. Täältä on hankala kiivetä pois, jos talot ympäriltä ovat luhistuneet... Maanjäristysuhka pelottaa minua aktiivisesti ja joka ilta tarkistan, että go-back –reppumme on valmiina (go-back repussa on mm. pilli, taskulamput, vettä, passikopiot jne). Milloin lakkaan pelkäämästä maanjäristyksiä? Milloin lakkaan pekäämästä, että ilmansaasteet kehittävät jollekin meistä astman tai vastaavan?

Haluaisin pystyä vain elämään ja olemaan, antamaan asioiden ja tunteiden mennä ja tulla ja nauttia kaikista näistä hyvistä hetkistä.

”Kato äiti, vuoret näkyy!”, Santtu huusi juuri. Minttu ja naapurintyttö juoksevat paljain jaloin sisään ja ulos ja kikattavat, pojat ovat vaihtaneet pelaamisen jalkapalloksi. Poikein lukumäärä on kasvanut, kun toisestakin naapurista poika on pihallamme. Heikki pelaa poikien kanssa. Siiri ihmettelee portin takana näkyviä kulkukoiria. Aurinko on laskenut, hämärtää. Kohta laitan Dilun valmistaman omenapiirakan uuniin, kun sähköt palaavat. Ihana tuokio. Tietokoneeni on jo aivan pölyinen kun olen tässä ulkona kirjoittanut. Terveisiä Nepalista!

Kuvia

Nagarkotiin!

Joku huipuista on Mt. Everest (ei taida näkyä juuri tässä).

 

Hannaleena & Mimmi

Paistettua riisiä, punaista kasviscurrya, momoja...

Takaisin Kathmanduun (saastepilveen).

A/C paikat

Kukkuu!

Tauko ECEC:n edessä.

Language school.

Prava-opettajamme.

Huomatkaa, että kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla kuvaa.

Maanantai

Nettimme ei toiminut taas kolmeen päivään, krääh. Nyt on taas onnellinen olo, kun netti toimii. Tuntuu, että te kaikki olette taas lähellä meitä!

Perjantaina saimme suomalaisia vieraita (muita kuin Felmiläisiä) ja lapset olivat innoissaan; he selvästi mukisematta hyväksyvät täällä kaikki suomalaiset aivan tuttuina ihmisinä (vaikka Suomessa ehkä olisivat varautuneempia tai ainakin vieraskoreita). Mutta täällä kaikki suomalaiset ovat siskoja ja veljiä keskenään, ainakin lasten mielestä. Arja ja Arto jaksoivatkin touhuta lasten kanssa - Arto pelasi jääkiekkoa Santun kanssa ja Arja soitti Mintun kanssa kannelta. Minttu saikin nyt oman kanteleensoiton opettajan myös täältä, uskomatonta, mutta totta! Lisäksi saimme taas aimo annoksen Nepalin vinkkejä ja tuliaisina mm. todella hyvää ruisleipää (täältä ostettua), joten kiitos vain vielä vierailusta, A & A!

On muuten todella kätevää, kun on tuo oma apulainen. Sanoin Dilulle perjantaina, että meille on illalla tulossa vieraita, ja hän sitten valmisti suuremman satsin päivällistä: daahl batia, kasviskeittoa, kanapaloja, pinaattia, hmm, mitäs kaikkea meillä olikaan. Ainiin, hedelmäsalaattia, jota unohdin tarjota vieraille (äidilleni aina käy niin, että hän unohtaa tarjota jotakin valmistamaansa ruokalajia vierailleen ja näköjään tämä sama tapahtuu nyt minulle ja siskollenikin) ja suklaakakkua. Suklaakakku oli tosin Dilun mielestä epäonnistunut, ja hän pahoitteli asiaa toistamalla "next time, next time", mutta meistä suklaakakku oli ihan hyvää, vähän sitkeää, mutta eihän tuo suklaakakussa haittaa. Itselleni jäi siis vain tiskaaminen. Kätevää!

Lauantaina nappasimme kurssikaverimme Hannaleenan mukaamme ja ajoimme Nagarkotiin, noin 35km päähän Kathmandusta. Oli kirkas taivas ja vuoret näkyivät mahtavasti. Tosin ne näkyivät hienosti Kathmandussakin. Tänään on taas ollut pilvisempää ja saasteisempaa, eivätkä vuoret ole näkyneet niin hyvin. Nagarkotin reissu oli oikein virkistävä ja oli todella mukavaa päästä kurkistamaan vähän Kathmandun ulkopuolelle. Nagarkotista säntäsimme "tulevalle talollemme", johon tehtiin maanjäristysturvallisuuskartoitus (onkohan tuo yhdyssana?). Niin, löysimme siis viime viikolla oikein lupaavan talon mukavalta paikalta, ja lauantaina taloon tehtiin tuo kartoitus. Olimme talosta innoissamme ja koko ajan ajattelimme muuttavamme siihen (talo oli ylhäällä, raittiimmassa ilmassa, mutta kuitenkin täällä keskustassa, päättyvän tien viimeinen talo, ja ympärillä vielä pelikenttä lapsille, naapurissa myös länkkäreitä (tällä hetkellähän meillä on ainoastaan paikallisia naapureina), lähempänä muita Felmin työntekijöitä jne... Pienempi talo kuin nykyisemme, mutta siis meille aivan passeli.) Tänään kuitenkin selvisi, että talo ei ole maanjäristysturvallinen, joten se siitä talosta sitten. Ja etsintä alkaa alusta. Emme jaksaisi tätä taloruljanssia. Olisi ihanaa päästä nyt asettautumaan omaan kotiin...

Lauantai-illan kruunasi (silloinhan vielä iloitsimme löytämästämme mahtavasta talosta, emmekä tienneet tämän turvallisuuskartoituksen tulosta) matkanvarrelta löytämämme ranskalaistyyppinen ohukaiskahvila, josta saa sekä suolaisia että makeita ohukaisia (me tilasimme luonnollisesti ainoastaan makeita, namskis).

Sunnuntaina suuntasimme kansainväliseen jumalanpalvelukseen, joka oli hyvin amerikkalaistyyppinen. Ihmettelimme länkkäreiden määrää, sillä kaduilla kulkiessa täällä harvoin törmää toisiin valkoihoisiin. Lapsille oli oma pyhäkoulu ja Minttu varsinkin oli ihastunut päästessään vähän kuin "kerhoryhmään" mukaan. Olin pyhäkoulussa mukana ja päivän aiheena oli raamatunkohta, jossa opetuslapset pelkäävät myrskyssä ja Jeesus kävelee veden päällä. Opettaja kirjoitti taululle sanat: For God has said: I will never leave you. I will never abandon you. Sitten lapset saivat pyyhkiä lauseista sanoja pois yksi kerrallaan, ja aina jokaisen sanan pyyhkimisen jälkeen lause toistettiin yhdessä uudelleen. Näin kaikki opimme sen ulkoa. Itse mietin, että tämä pyhäkoulu oli ihan hyvä minullekin.

Sunnuntaina teimme vähän ostoksia ja olimme aikeissa lähteä Virran perheen kanssa tutustumaan yhteen suureen temppeliin Kathmandun puolelle - siihen, jonka kuva on aina joka Nepalin turistioppaan kannessa -, mutta päätimme kuitenkin jäädä vain kotiin ja olla perheen kesken (osittain siksikin, että netin korjaajan piti olla tulossa, vaikka hän ei sitten tullutkaan) (ja osittain siksi, että mummin kanssa voimme sitten kierrellä kaikki temppelit läpi). :)

Iltaisin usein istumme katollamme ja ihastelemme vuorten taakse laskevaa aurinkoa ja sen jälkeen esille tulevaa kuuta, joka nyt, kun on kuunsirppi, on aivan kuin vene taivaalla.

Tänään maanantaina moni asia tuntuu sujuneen mukavasti. Alamme olla terveitä. Siiri alkaa selvästi pikkuhiljaa hyväksyä sekä Dilun että Rebekan. Kielikoulu tuntuu hauskalta (olen kokenut muutamia lukemaanoppimistunteita kun olen jostakin osannut yhtäkkiä lukea jonkun pikku devanagari-aakkosilla kirjoitetun sanan. Lauantaina luin lehdestä sanan "Kathmandu". Hyvä, etten kiljaissut ilosta!). Tänään illalla tapasimme vielä suuren joukon suomalaisia, jotka ovat täällä seurakuntansa järjestämällä retkellä. Oli mukava tilaisuus heidän kanssaan Himalaya-hotellilla. Mutta ei niin hyvää ettei jotain huonoakin: tänään täällä on taas räjähtänyt pommi; kolme kuollutta. Ilmeisesti bensiinin hintojen nousun takia... Lisäksi tänään saimme kuulla, ettemme pääsekään muuttamaan tuohon "mahtavaan taloon" ja siksi olemme olleet nyt allapäin.

Mutta täytyy muistaa ne pyhäkoulussa ulkoaoppimamme sanat ja lisäksi taas kerran muistaa, miten hyvin toisaalta moni asia meillä täällä on! Sitä paitsi täällä alkaa olla nyt lämmin: päivisin pärjää jo kesävaatteilla ja öisinkään ei enää palele! Odotamme malttamattomina uintikauden avausta.

[Heikki latailee parhaillaan joitakin kuvia erilliseen postaukseen.]

Taksimatka

Lähdin aamulla Siirin ja Santun kanssa käymään taas ciwecin
klinikalla, toisella puolella kaupunkia. Santtu sai toisen rabies rokotteen ja
Sirpukalta katsottiin varmuuden vuoksi korvat ja kuunneltiin keuhkot. Sairastelua
tosiaan on riitänyt ja kun Minttu, Santtu ja Anni alkaa olla kunnossa, niin
Siirillä on nyt ollut parina iltana jo yli 39 kuumetta ja raasu nukkuu nytkin
ihanana, mutta lämpöisenä pallona sylissäni. Kaiken muun alkuhässäkän lisäksi
sairastelut turhaan lisäävät taakkaa ja vaikeuttavat varsinkin lasten
kunnollista sopeutumista, kun ei päästä rauhassa touhuilemaan ja tutustumaan
paikkoihin. Toivottavasti vkl päästäisiin jo kukkuloille patikoimaan ja
haukkaamaan raitista ilmaa.

Vaikka klinikalle meno ei koskaan mitenkään mukavaa olekaan, oli meillä Ässien kanssa kuitenkin aika hulvaton taksimatka. Täällä taksit ja kuskit ovat jos jonkinlaisia, mutta
aamuinen oli kyllä kaikessa huvittavuudessaan yliveto. Siirin silloinkin nukkuessa
sylissä, oli meillä Santun kanssa ihmettelemistä, miten oikein perille
pääsemme. Yleisesti täällä kannattaa suosia vanhempia kuskeja, kun ovat monesti
rauhallisempia ja luotettavampia. Tämä kyseinen herra oli siinä viisissä
kymmenissä ja muistutti elävästi Bob Marleyta ilman rastoja. Olin siis hyvin
tyytyväinen onnistuneesta valinnasta ja hintakin oli edullinen (täällä takseissa
on mittarit, mutta niitä ei yleisesti haluta käyttää, kun matka on tällöin
kovin halpa tai sitten niitä on vähän viritelty, joten neuvottelulla kaikki
ovat perillä tyytyväisiä).

Kuskimme kuitenkin osoittautui jo alussa ikäisekseen hyvin
eläväiseksi kaveriksi. Ratti vispasi puolelta toiselle kuin mikäkin, vaikka tie
sisänsä oli aivan suora. Santtukin tähän jo heti alkuun toteamaan, että ollaan
kuin vuoristoradalla. Tyyttiä täällä sinänsä käytetään yleisesti ja mielestäni
kuitenkin aika järkevästi, mutta tämä paineli sitä niin jatkuvalla syötöllä,
että olisi kaverin luullut olevan rumpali, komppi vain oli turhan yksipuolinen.
Oli tie vapaa tai ei, sormi paineli koko matkan tyyt tyyt tyyt tyyt tyyt tyyt
tyyt tyyt. Tässä parasta oli se, että tyyttinappula oli toiseltapuolelta rattia
kulunut jo puhki ja toiseltakin oli merkki kadonnut. Kaveri varmaan vaihtaa
autoa (tai rattia) aina sen mukaan miten tyyttinappula kestää. Jatkuvan ratin
vispauksen ja tyytin lisäksi toinen käsi kävi jatkuvasti joskus valkoisena
ollutta lippalakkia suoristamassa, rätillä naamaa pyyhkimässä ja taas takasin
rattiin, rattia vispaamaan.

Reittivalintakin oli eksoottinen ja matkan varrella ehti
monta kertaa miettimään, että olipa tuossa kivan näköinen pikkukauppa, mutta
ainakaan ensimmäiseen vuoteen en tule koskaan tänne löytämään uudelleen.
Jossain vaiheessa matkaa ihmettelin myös molempien käsien yhtäkkistä
irroittamista ratista, käsien yhteenpainamista ja sitten huitomista sinne sun
tänne, ennenkuin tajusin, että tällöin ohitettiin aina hindutemppeli. Syvästi
uskonnollinen kaveri siis ainakin oli ja tuolla ajotavalla en sitä ihmettele.
Matkan edetessä jouduimme sitten pahaan ruuhkaan ja tähän kuski heikolla
englannilla ”bad traffik jam” käsi viittoo vasemmalle ja sinne siis. Heti
pysähdys ”bad bad traffik jam”, tiukka u-käännös ja takaisin bad traffik
jamiin. Pian tämän jälkeen suuntasimme ahtaalle kävelykadulle (ainakaan muita
autoja ei näkynyt mutta ihmisiä oli paljon), kolmosta silmään (täällä harvoin
päästään edes kakkoselle) ja tyytti lauloi. Kaikessa ihmeellisyydessään tämä
oli oikeastaan ainoa hetki kun pelkäsin, enkä niinkään meidän, kuin kaikkien
edeltä pois hyppivien ihmisten puolesta. Perille päästiin ja sympaattinen
kaveri jatkoi vispaavaa matkaansa eteenpäin.

Toivottavasti meiltä olisi nyt hetkeksi lääkärissä käynnit
suoritettu. Iltapäivällä kävimme taas Annin (ja kipeän Siirin jota emme kotiin
raaski tällä hetkellä jättää) kanssa kielikoulussa ja vaikka jotain jo olemme
oppineet ja opettajamme on todella mukava (ikävä kyllä vaihtuu ensi viikolla)
niin onneksi koulua on vielä paljon edessä. Minulle ei kielen oppinen varmastikaan
tule olemaan helppoa. Tosin
devanagari-aakkosten hahmottaminen on minulle ehkä helpompaa (miksi tietyt merkit
tulevat joskus eteen, joskus taakse tai toisinaan alle ja pällekin). Illalla kävin taas katsomassa muutamaa
asuntoa, mutta mitään lähellekään eilisen tapaista ei tullut vastaan. Eilen siis kävimme katsomassa yhtä ja se
vaikutti hyvältä vaihtoehdolta. Hieman eri suunnassa, erittäin rauhallisella paikalla,
päättyvän tien päässä ja vieressä tyhjä tontti, jossa jalkapallomaali ja
koripalloteline. Mutta katsotaan nyt.

Täällä oli tänään poikkeuksellisen kirkas päivä ja lumihuippuisetvuoret
näkyivät todella kauniisti. Niitä katsellessa mieli rauhoittuu ja niiden
mahtavaa kauneutta ei voi kuin ihmetellä. Tämä olisi varmasti todella kaunis
kaupunki, ilman tätä kaikkea saastetta ja epäjärjestystä.

Saimme tänään uuden nettiyhteyden, joka onneksi näyttää
toimivan nyt siten, että Anni onkin saanut laitettua taas vähän kuvia blogiin. Kello
on sen verran, että lisätään niitä tähän huomenna lisää.

Some pics

Ne sukat!

Leipomuksia Dilu-didin kanssa.

Bhaisipatilla.

This is Kathmandu.

Aamupalalla. Kodissamme on keittiö yläkerrassa, 3. kerroksessa.

Pienet muuttajat & tärkeimmät tavarat.