Santtu viisi!

Yhä riittää juhlaa. Viikonloppukin meni Mintun flamenco-bileissä ja ystäviä tavatessa, niistä kuvia myöhemmin. Nyt Santtu! Ihana hymypoikamme mietti tiistaina moneen kertaan, miten se oli hänen viimeinen päivänsä nelivuotiaana koskaan. Onhan se aika rajua!

Santtu peiton alla, tytöt lahjoja tuomassa...

Synttäripäivän aamuna "herätimme" sankarin, joka kyllä oli herännyt porukan ensimmäisenä, mutta kiltisti pysytteli sängyssä. Trampoliinin ja nepalilaisen nukkekodin lisäksi ostimme lapsillemme muutaman ihan omankin lahjan. Ja mikä hellyyttävää: he haluavat myös itse ostaa omilla rahoillaan toisilleen lahjoja. Myös synttärikorttien askartelu on aina suuri tapahtuma. Minttu ja Siiri piirsivät Santun korttiin asioita, joista Santtu tykkää: jalkapalloja, jääkiekkoja, sählymailoja, gorilloja, tiikereitä, käärmeitä, meduusoja, kilpikonnia, mustekaloja, Afrikan maiden lippuja, Afrikan kartta, kaloja, torakoita, laskuvarjoja, hämähäkkejä... Niin santtumainen lista!

Santtu sai lahjaksi oman kaktuksen, ison aidolta näyttävän kilpikonnan ja Kung Fu Panda -dvd:n. Hän oli hyvin tyytyväinen lahjoihinsa. Aamupalan jälkeen lähdettiin poikkeuksellisesti autolla kouluun, sillä Santtu vei sinne tarjottavaksi Dilun leipoman suklaapiirakan. Kirjoitin siihen päälle sokerikuorrutteella "Santtu 5", mutta sokeri levisi suklaaseen. Santtu totesi ihanasti: "Ei haittaa, äiti! Nyt se näyttää ihan hienolta haamulta!" Koulussa Santulle laulettiin ja Santtu sai puhaltaa kynttilät piirakan päältä. Lisäksi Santtu jakoi kaikille hienot tikkarit. Tosin tikkarien jakamisessa kävi niin, etten ollut huomannut laskea luokassa auttavia didejä mukaan, ja kun kaikki opettajia myöden olivat ottaneet omansa, jäi Santtu ilman. Onneksi se ei ollut Santtu haitannut (Santtu ei ole niin sokerin perään kuin me muut perheenjäsenet) mutta minua vähän suretti Santun puolesta, kun kuulin tästä. Jotenkin tämä on hyvin tyypillistä täällä; maassa, jossa kuitenkin kaikki ylimääräinen on luksusta, ja kaikki otetaan, mitä saadaan, käy hyvin usein näin.

"Haamukakku" :)

(Focuksen virkistäytymispäivänä Mandira jäi vahingossa ilman karkkia. Kyllä hän oli pettynyt ja sitten iloinen, kun kaivoin repustani siellä varalla olleen Menthos-patukan hänelle! En uskoisi, että Suomessa koulun opettajat tai muutenkin aikuiset ihmiset pitäisivät niin tärkeänä sitä, että itse saavat tikkarin tai pari paperipäällysteistä hedelmäkarkkia! Mutta olenkin yltäkylläisyyteen tottunut. Siihen, että jos en jotain saa, voin aina itse ostaa.)

Santun juhlat jatkuivat sitten heti koulun jälkeen. Kotiimme tuli suoraan koulusta kolme Santun parasta kaveria: Thom (britti), Julius (saksalainen) ja Phurba (kotoisin Tiibetistä, mutta asunut kai koko elämänsä ajan Nepalissa). Pojat tulivat didiensä kanssa meille. Phurba oli juuri kaksi viikkoa poissa koulusta, ja murehdimme, ettei hän pääse osallistumaan Santun synttäreille, mutta hänpä tuli takaisin kouluun juuri synttäreitä edeltävänä päivänä! Phurban perheestä emme kuitenkaan ole oikein saaneet selvää. Pitkään luulin heidän kuljettajaansa Phurban isäksi. Minusta hän kerran sanoi minulle selvästi olevansa Phurban isä. Heikki sitten nauroi, että kuljettaja hän vain on. Phurballa on myös sisko ja serkku samassa koulussa, mutta minäpä tutustuin myös erääseen toiseen tyttöön, joka kertoi olevansa Phurban sisko. Heikin mielestä hän on vain "työtätekevä sisko". (Niinkuin meidänkin Dilumme on nepaliksi työtätekevä siskomme!) Nepalilaiset puhuvat helposti hyvistä ystävistään siskoinaan ja veljinään, eivätkä oikein ymmärrä kysymystä, puhutaanko nyt oikeista sisaruksista vai ei. Joka tapauksessa, mukavia ihmisiä kaikki, olivat sitten siskoja tai kuljettajia tai isejä. Phurban äidin kyllä tunnen ja hän lienee ihan oikea äiti. :)

Leikimme piilosta, hippaa, cowboyta, tuolileikkiä ja eläinten etsimistä, mutta paras touhu poikien mielestä oli kuitenkin sähly!

Hileputki.

Juhlien jälkeen Heikki puuskahti: "Kyllä me viime vuonna päästiin helpolla, kun järjestettiin vain yhdet yhteiset synttärit!"