Sain tänään olla hetkisen Mintun kanssa aivan kahdestaan. Kysyin, mitä tehtäisiin. Mintun vastaus oli: keitetään teetä ja luetaan Tinttiä. Hän oli juuri tuonut koulun kirjastosta taas uuden Tintti-kirjan.
Näin tehtiin.
Tästä kirjasta tosin puuttui minun lempihahmoni Captain Haddock.
Näin tehtiin.
Tästä kirjasta tosin puuttui minun lempihahmoni Captain Haddock.
![]() |
| Kuva täältä |

Tuollaiset hetket on niin parhaita! Se on jännä, miten lapset monesti haluaa niin paljon arkisempia ja yksinkertaisempia hetkiä kuin mitä itse ajattelisi. (Ainakin mä huomaan monesti sen meidän lasten kanssa.)
VastaaPoistaMutta, ihanalle Mintulle ja koko muulle ihanalle perheelle paljon terkkuja! Ikävä teitä ja Nepalia kohtaan on kova. Kirjoittelen sulle tässä joku päivä enemmän kuulumisia.
Niinpä! Onnellisiin hetkiin ei tosiaan välttämättä tarvita suuria juttuja. Yhdessäolo on parasta ja jakamaton huomio (ainakin meillä kun kolme joutuu kuitenkin jossakin määrin koko ajan kilpailemaan vanhempien huomiosta). Juuri luin teidän hymynaamoista - ihana Opsu! Meillä on kans ollut vastaava, mutta musta tuntui, että kolmen kesken se meni liialliseksi kilpailuksi, kuka kerää eniten. :) (Ennenkuulumatonta kilpailuhenkeä meidän talossa, eh..) ;)
PoistaVoi, meilläkin on ikävä teitä!! Ja varmasti koko Nepal kaipaa teitä takaisin! Kerro teille päin kans paljon terkkuja <3 <3 Jään odottamaan viestiä! <3