"Sinun on itse hoidettava oma kasvamisesi,
oli isoisäsi kuinka pitkä tahansa." -Irlantilainen sanonta
"Life isn't about finding yourself.
Life is about creating yourself." -George Bernard Shaw
Kasvamista ja oman itsen löytämistä ovat kaikki nämä vuodet Nepalissa olleet. Moni asia, jota olen pelännyt, on toteutunutkin. Silti samaan aikaan luottamus elämään on kasvanut. Maailma on minulle kovin erilainen kuin neljä vuotta sitten. Silmilläni ovat erilaiset lasit. Ainakin ne ovat kovin värikkäät (ja joskus tarvitaan niitä Onnellisuuslasejakin). Mustavalkoista ei liene olemassa.
On myös asioita, jotka eivät koskaan ehkä muutu. Yksi niistä on se, miten äitinä haluaisi tasoittaa lasten tiet. Haluaisi poimia jokaisen kiven heidän polkujensa edestä, varmistaa, etteivät he kompastu pieneenkään kiveen. Kantaa heidät jokaisen risukon ja puron yli. Varustaa heidät kaikilla parhailla mahdollisilla varustuksilla elämää varten.
Tällä viikolla olen ottanut käyttöön sen puolen itsestäni, jota en yleensä ulkopuolisille kovasti näytä: hyvin temperamenttisen ja kiivaan. Uskokaa pois, te kaikki minua rauhallisena pitävät, olen rauhallinen vain toisinaan. Siksi oikeastaan päädyin tähän mietiskelyyn siitä, millainen oikeastaan olen ja millainen minun pitäisi olla.
Niin, toisinaan on oikein puuttua epäkohtiin heti, olla mieluummin kiivas kuin harkitseva. Viisautta lienee löytää oikea tapa joka kerralla, niillä aina erilaisilla kerroilla.
Ehkä niitä kertoja juuri kutsutaan elämäksi ja sitä oikean tavan löytämistä kasvamiseksi.
Ehkä lastenkin on ne tavat löydettävä, itselleen ominaiset ja oikeat. En voi löytää niitä heidän puolestaan. Eivätkä he voi niitä tapoja koskaan löytää, jos tielle ei joskus osu kivä, joihin kompastuu.
(Alla kuvia viime päiviltä, kuvat eivät sinänsä liity tekstiini.)
Maastopyöräilyä riisipellolla
Arki
oli isoisäsi kuinka pitkä tahansa." -Irlantilainen sanonta
"Life isn't about finding yourself.
Life is about creating yourself." -George Bernard Shaw
Kasvamista ja oman itsen löytämistä ovat kaikki nämä vuodet Nepalissa olleet. Moni asia, jota olen pelännyt, on toteutunutkin. Silti samaan aikaan luottamus elämään on kasvanut. Maailma on minulle kovin erilainen kuin neljä vuotta sitten. Silmilläni ovat erilaiset lasit. Ainakin ne ovat kovin värikkäät (ja joskus tarvitaan niitä Onnellisuuslasejakin). Mustavalkoista ei liene olemassa.
On myös asioita, jotka eivät koskaan ehkä muutu. Yksi niistä on se, miten äitinä haluaisi tasoittaa lasten tiet. Haluaisi poimia jokaisen kiven heidän polkujensa edestä, varmistaa, etteivät he kompastu pieneenkään kiveen. Kantaa heidät jokaisen risukon ja puron yli. Varustaa heidät kaikilla parhailla mahdollisilla varustuksilla elämää varten.
Tällä viikolla olen ottanut käyttöön sen puolen itsestäni, jota en yleensä ulkopuolisille kovasti näytä: hyvin temperamenttisen ja kiivaan. Uskokaa pois, te kaikki minua rauhallisena pitävät, olen rauhallinen vain toisinaan. Siksi oikeastaan päädyin tähän mietiskelyyn siitä, millainen oikeastaan olen ja millainen minun pitäisi olla.
Niin, toisinaan on oikein puuttua epäkohtiin heti, olla mieluummin kiivas kuin harkitseva. Viisautta lienee löytää oikea tapa joka kerralla, niillä aina erilaisilla kerroilla.
Ehkä niitä kertoja juuri kutsutaan elämäksi ja sitä oikean tavan löytämistä kasvamiseksi.
Ehkä lastenkin on ne tavat löydettävä, itselleen ominaiset ja oikeat. En voi löytää niitä heidän puolestaan. Eivätkä he voi niitä tapoja koskaan löytää, jos tielle ei joskus osu kivä, joihin kompastuu.
(Alla kuvia viime päiviltä, kuvat eivät sinänsä liity tekstiini.)
Maastopyöräilyä riisipellolla
Joulunodotus
Kauneimmat joululaulut lähetystöllä ja meidän Tyypit
Ystävät, tapahtumat, yhdessäolemiset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti