lauantai 17. joulukuuta 2011

Huh

Raskas viikko on takana. Viime viikon lopulla kävimme koulutuksessa ja nyt tämä viikko on ollut ulkomaantyöntekijöiden perehdyttämistä. Päivät ovat olleet pitkiä ja tiiviitä ja asia tärkeää. Moni käytännön asia on edennyt, ja toiset toisaalta ottaneet vähän takapakkia. Oma kipukynnys huonoihin muutoksiin tuntuu olevan aika matalalla tällä hetkellä. Mutta onneksi meitä on kaksi: kun toinen ei jaksa eikä muista, toinen voi ottaa ohjat käsiin.

Ihanaa on se, että Lähetysseurassa ollaan iloisia lähdöstämme. Saamme kuulla olevamme odotettuja ja lähtevämme tekemään tärkeää työtä. Saamme kokea työn jatkumoa kun eläkkeelle jäävät Nepalin lähetit siirtävät meille vastuuta. Itse olen edelleen todella innostunut omasta työnkuvastani ja oikein odotan pääseväni tositoimiin! Toisaalta, first things first, eli toivotaan, että löydämme mukavan nepalilaisen lastenhoitajan ja koulut alkavat sujua ja pysymme suht koht terveinä ja... Huolta riittää!

Huumori auttaa jaksamaan. Kuuntelimme Heikin kanssa silmät pyöreinä THL:n tohtorin pitämää luentoa aiheesta: "Pitkäksi ajaksi kehitysmaahan - kuinka pysyn terveenä?" ja jossain vaiheessa Heikki totesi: "Hmm. Ai keltakuumetta ei ole Nepalissa. Keltakuumetta ei ole Nepalissa. Ensimmäinen tauti, jota siellä ei ole! Jee! Tätä ei tartte kuunnella!" Käytännössä kaikki muut maailman taudit ja taudinaiheuttajat siellä sitten ovatkin. Paitsi punkit!



Saimme mahtavan tuliaispaketin Katmandusta. Kiitos Marjo!

Minttu ja Santtu toivovat usein, että leikimme "Nepalin tietovisaa". Tämä tarkoittaa, että teemme kysymyksiä, joihin he sitten vastaavat, ja vastauksesta riippuen huudamme joko "jee" tai "buu". Kysymykset ovat tällaisia kuten: "Saako Nepalissa juoda vettä hanasta?" "Saako Nepalissa koskea koiriin ja kissoihin?" "Miten esittäydytään englanniksi?". Ehkä tammikuun lopussa kruunaamme perheemme Nepalineron!

Sain Lähetysseurasta lastenkirjan "Veikko-vaarin antiloopit" (tekijöinä Reinikainen, Tikka, Inovaara). Ihana kirja! Sisälehdellä kerrotaan kirjasta ja sanotaan mm. seuraavasti: "Kun on aika palata Suomeen, vieraasta on tullut tuttua ja Suomesta vähän vieras. Mutta ehkä olet saanut paremmin näkevät silmät, paremmin kuulevat korvat ja entistä ymmärtäväisemmän sydämen." Voisiko tuota paremmin sanoa.

Luin kirjaa tänään lapsille, välillä itkin, välillä nauroin, enkä olisi lopettanut lukemista ollenkaan. Onko joku seurannut elämäämme kärpäsenä katossa? Niin tutuilta nämä ajatukset tuntuivat! Tässä kirjan ensimmäinen runo:

Nyt sitä mentiin

Vatsassa kiertää perhonen suuri,
eteisen täyttää laatikkomuuri.
Tuleeko minun sänkyni mukaan?
Ei sitä täällä kaipaa kukaan.

Kainalossani matkustaa nalle.
Minne se nyt joutui, pöydänkö alle?
Jännittää koko muuttaminen,
väsyttää loputon pakkaaminen.

Leikkimökki ei mahtunut kyytiin,
netin kautta se vieraille myytiin.
Nuken sänky ja pikkuinen tuoli,
ne isä muuttoautoon huoli.

Äidin kädessä lentolippu,
toisessa paksu passinippu.
Lentokentälle kuljettaa taksi,
laukkuja täynnä takapaksi.

Lupasin laittaa kortin sieltä.
Harjoitukseksi kieputan kieltä:
one, two, three ja lopuksi ten,
kovalla äänellä laskeskelen.

Osaan sanoa hi ja good bye,
menihän oikein, kyllä kai.
Aika suunnata maailmalle,
portille jää naapurin Kalle.

Ei oo kiva! Tästä talosta on jo viety kaikki sohvat ja mä saan nukkua rahin päällä, höh.
Meillon jo kuusikin. Koristeltukin jo useampaan otteeseen...

6 kommenttia:

  1. Hei Anni!

    Kivasti kirjoittelet teidän lähtöfiiliksistä. Ja tosi ihana runo!

    Ikävä kuitenkin tuottaa teille pettymys... Nepalissa on punkkeja! Tosin Kathmandun betoniviidakossa punkit tuskin on ensimmäinen huolenaihe. :D Malariaa ei täällä kuitenkaan ole, mikä onkin hyvä asia.

    Ihanaa joulun alusaikaa teille! Nauttikaa kaikista Suomen jouluherkuista! Niitä on täällä vähän ikävä.

    Terv. Kristiina

    VastaaPoista
  2. Moikka!

    O-ou, vai on siellä punkkejakin! Ei vaiskaan, hauskaa kun oot noin tarkkasilmäisesti lukenut ja mä kyllä itse asiassa vähän mietin, kun laitoin nuo punkit, että en kyllä ole varma asiasta... No mutta tosiaan, ne tuskin ovat ensimmäinen huolenaihe. Ja totta, että korkea ilmanala onneksi suojelee monilta taudinaiheuttajilta, kuten malarialta. (Ette ilmeisesti ole ottaneet malarialääkitystä Terain reissuillakaan?)

    Kiitos, me nautitaan joulusta ja jouluherkuista täällä täysin siemauksin, näin "viimeisen" Suomi-joulun kunniaksi. Tosin sää täällä ei ole ollenkaan jouluinen (vettä sataa). On varmaan erilaiset jouluvalmistelut vuoden päästä!

    Ollaan yhteyksissä ja mukavaa joulunaikaa teiän koko perheelle!

    VastaaPoista
  3. ps. Kristiina; tosi ihania postauksia oli sun blogissa (en ollu käyny kurkkaamassa vähään aikaan) - mahtavat joulunäytelmät ja muut. Ja teiän arvovaltaiset vieraat! Tosi hienoa! Se Hautalan vierailu oli otsikoissa täälläkin.

    VastaaPoista
  4. Anni: ihana se "Veikko vaarin antiloopit". Mä luin sen yhdeltä istumalta junamatkalla Hgistä kotiin. Ja se "peli piip" - juttu. Sä olit just siitä blogissa kirjoittanut ja nyt myös kirjassa oli "peli piip". Luin lapsille kotona myös kirjaa ja meillä ihmeteltiin, että mikä antilooppi? Kuulemma sen kuuluisi olla anttilooppi :) Iloa ja valoa tähän kaikkeen säätämiseen.

    Nimimerkki "pitäisikö jo tilata kansainväliset ajokortit"

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anni!
    Tosiaan emme ole ottaneet malarialääkitystä edes Terain alueella.
    Kiva kun käyt kurkkimassa Nepalin kuulumisia meidän blogista!Täällä valmistellaan joulua auringonpaisteessa, lämmintä on noin 20 astetta.

    Jouluisin terveisin
    Kristiina

    VastaaPoista
  6. Ihana "anttilooppi", kiitos päivän nauruista :D Mäkin ihan ällistyin, kun huomasin, et kirjassa on yhen luvun otsikkona "peli piip", kun just olin kirjoittanut tänne sillä teemalla. En oo kyl ehtinyt vielä lukea sitä peli piip-lukua, mutta joku muukin on siis ilmeisesti käyttänyt tuota sanontaa :) (Lisäksi, mun vaarin nimi on myös Veikko, onpa tässä nyt yhtäläisyyksiä :)

    ps. Me ei tilata kans.välisiä ajokortteja, saadaan kai tarvittaessa ihan paikalliset kortit. Mut epäilen vahvasti omia ajohalujani toisaalta kaupungin tungoksessa ja toisaalta kapeilla vuoristoteillä... :/ Paikallinen kuljettaja lienee paras vaihtoehto.

    VastaaPoista