Huh

Raskas viikko on takana. Viime viikon lopulla kävimme koulutuksessa ja nyt tämä viikko on ollut ulkomaantyöntekijöiden perehdyttämistä. Päivät ovat olleet pitkiä ja tiiviitä ja asia tärkeää. Moni käytännön asia on edennyt, ja toiset toisaalta ottaneet vähän takapakkia. Oma kipukynnys huonoihin muutoksiin tuntuu olevan aika matalalla tällä hetkellä. Mutta onneksi meitä on kaksi: kun toinen ei jaksa eikä muista, toinen voi ottaa ohjat käsiin.

Ihanaa on se, että Lähetysseurassa ollaan iloisia lähdöstämme. Saamme kuulla olevamme odotettuja ja lähtevämme tekemään tärkeää työtä. Saamme kokea työn jatkumoa kun eläkkeelle jäävät Nepalin lähetit siirtävät meille vastuuta. Itse olen edelleen todella innostunut omasta työnkuvastani ja oikein odotan pääseväni tositoimiin! Toisaalta, first things first, eli toivotaan, että löydämme mukavan nepalilaisen lastenhoitajan ja koulut alkavat sujua ja pysymme suht koht terveinä ja... Huolta riittää!

Huumori auttaa jaksamaan. Kuuntelimme Heikin kanssa silmät pyöreinä THL:n tohtorin pitämää luentoa aiheesta: "Pitkäksi ajaksi kehitysmaahan - kuinka pysyn terveenä?" ja jossain vaiheessa Heikki totesi: "Hmm. Ai keltakuumetta ei ole Nepalissa. Keltakuumetta ei ole Nepalissa. Ensimmäinen tauti, jota siellä ei ole! Jee! Tätä ei tartte kuunnella!" Käytännössä kaikki muut maailman taudit ja taudinaiheuttajat siellä sitten ovatkin. Paitsi punkit!




Saimme mahtavan tuliaispaketin Katmandusta. Kiitos Marjo!


Minttu ja Santtu toivovat usein, että leikimme "Nepalin tietovisaa". Tämä tarkoittaa, että teemme kysymyksiä, joihin he sitten vastaavat, ja vastauksesta riippuen huudamme joko "jee" tai "buu". Kysymykset ovat tällaisia kuten: "Saako Nepalissa juoda vettä hanasta?" "Saako Nepalissa koskea koiriin ja kissoihin?" "Miten esittäydytään englanniksi?". Ehkä tammikuun lopussa kruunaamme perheemme Nepalineron!

Sain Lähetysseurasta lastenkirjan "Veikko-vaarin antiloopit" (tekijöinä Reinikainen, Tikka, Inovaara). Ihana kirja! Sisälehdellä kerrotaan kirjasta ja sanotaan mm. seuraavasti: "Kun on aika palata Suomeen, vieraasta on tullut tuttua ja Suomesta vähän vieras. Mutta ehkä olet saanut paremmin näkevät silmät, paremmin kuulevat korvat ja entistä ymmärtäväisemmän sydämen." Voisiko tuota paremmin sanoa.

Luin kirjaa tänään lapsille, välillä itkin, välillä nauroin, enkä olisi lopettanut lukemista ollenkaan. Onko joku seurannut elämäämme kärpäsenä katossa? Niin tutuilta nämä ajatukset tuntuivat! Tässä kirjan ensimmäinen runo:

Nyt sitä mentiin

Vatsassa kiertää perhonen suuri,
eteisen täyttää laatikkomuuri.
Tuleeko minun sänkyni mukaan?
Ei sitä täällä kaipaa kukaan.

Kainalossani matkustaa nalle.
Minne se nyt joutui, pöydänkö alle?
Jännittää koko muuttaminen,
väsyttää loputon pakkaaminen.

Leikkimökki ei mahtunut kyytiin,
netin kautta se vieraille myytiin.
Nuken sänky ja pikkuinen tuoli,
ne isä muuttoautoon huoli.

Äidin kädessä lentolippu,
toisessa paksu passinippu.
Lentokentälle kuljettaa taksi,
laukkuja täynnä takapaksi.

Lupasin laittaa kortin sieltä.
Harjoitukseksi kieputan kieltä:
one, two, three ja lopuksi ten,
kovalla äänellä laskeskelen.

Osaan sanoa hi ja good bye,
menihän oikein, kyllä kai.
Aika suunnata maailmalle,
portille jää naapurin Kalle.

Ei oo kiva! Tästä talosta on jo viety kaikki sohvat ja mä saan nukkua rahin päällä, höh.

Meillon jo kuusikin. Koristeltukin jo useampaan otteeseen...