Hiiriä ja ihmisiä

Uudessa talossamme ei ainakaan toistaiseksi ole juurikaan ollut torakoita, mistä olen onnellinen. Sen sijaan hämähäkkejä löytyy, sellaisia isoja ja melko kamalia kahdeksansilmäisiä otuksia. Ei kiva. Mutta pahinta on, että nyt olemme saaneet riesaksemme uuden lajin: hiiret. Kyseessä ei ole aivan tavallinen siimahäntä, vaan vähän sellainen pitkänokkainen. Joka tapauksessa ei mikään sisätiloihin kuuluva otus. Kahden viimeisen päivän aikana olemme pyydystäneet kolme hiirtä keittiöstämme... En aio kertoa pyydystystavasta, sillä en tiedä, näenkö enemmän painajaisia siitä, että hiiret löytävät tien makuuhuoneeseemme vai siitä, miten sisältä löytyneet hiiret on pyydystetty.

Ihmisiäkin riittää. Pihallemme rakennetaan uutta muuria sortuneen tilalle. Sekalainen työntekijäporukka saapuu työmaalleen - pihallemme - joka ikinen aamu kuuden jälkeen ja poistuvat illalla kuuden maissa. He sitten vaeltelevat pihallamme milloin sementtiä, hiekkaa tai kiviä hakien ja kantaen (kantavat niitä korissa otsanauhan avulla) ja milloin vettä hakien tai vessassa käyden... Ei voi mitään, mutta omalle mukavuusalueelleni on tunkeuduttu. En kestä näitä ihmisiä pihallani! En kestä heidän kiinnostustaan meidän tekemisiämme kohtaan. Kaiken huipuksi hehän siis eivät aluksi voineet käyttää ulkovessaamme. Lopputulema oli... No, jonnekinhan tarpeet on tehtävä, työpäivänkin aikana. Näin tämän ja annoin heille luvan käyttää vessaa ja peseytyä vedellämme. Tässä muurintekijäporukassa on mukana kolme naista ja vaihdellen 4-6 miestä. Kerran yritin jututtaa naisia. He ovat ystävällisiä, mutta en oikein ymmärtänyt heidän vastauksiaan, joten juttelu jäi lyhyeen. Sen ymmärsin, että he haluaisivat tulla minun kotimaahani. Kysyin Himalilta, kuinka paljon hän epäilee heidän saavan palkkaa; ehkä noin 3 euroa lähes 12 tunnin työpäivästä.

Olen kyllä itsekin tehnyt kovin pitkiä työpäiviä. Toivon, että työkalenterini alkaisi tästä vähän tasoittua, mutta ehkä se on turha toivo...

Mintun ja Santun koulussa on ollut ongelmanratkaisuviikko. Olemme ratkoneet ongelmia vielä kotonakin, ja yhteen ongelmaan sain apua Venäjältä asti (jossa se siis heti ratkaistiin, kun minä olin pähkäillyt sitä koko iltapäivän)! Minttu ja Santtu ovat mm ryhmissä pähkäilleet, miten kananmunan voi pudottaa portaikosta alas ilman, että se menee rikki. Täältä löytyy muutamia kuvia. Mintun ryhmä oli ilmeisesti pärjännyt aika hyvin tässä kilpailussa. Hauskaa, että muuten aika tiukassa brittikoulussa järjestetään kaikkea tällaista! Mintun opettajasta olemme yhä iloisia. Jos en päivittäin tapaa häntä, niin kirjoitamme toisillemme pitkiä kirjeitä. Hän on mahtava!

Ja huomenna lähdemme trek trek trekkaamaan! Joten ei yhdet hiiret paljoa paina negatiivisten asioiden vaakakupissa :)

Shanta, Sunlachi ja Sarmila

Tässä sitä muuria syntyy...

Pihalle ilmestyneistä hiekkakasoista riittää toisille työtä, toisille iloa...

Ainiin, Siiri on oppinut pyöräilemään (appareilla toki). Edelleen hän muistelee, miten sai Lukaksen vanhan pyörän.

Siiri puussa (kuva: Minttu).

Santtu pellavapää (kuva: Minttu)

Yksi lukuisista Mintun ottamista kukkakuvista.

Choco by Minttu

Hatti hiekkanenä by Minttu

Lähetysseura tukee paikallisen kumppanin kautta mm tätä vammaisten naisten käsityöryhmää, jossa naiset oppivat tekemään mm erilaisia huopatöitä ja saavat niistä tuloja.

Meille kotiin lähti monen monta eläintä!

Mandira postituspuuhissa...

Mandiran, Mian ja minun työhuone

Mun työpöytä!

Hansuleena (lapsemme tosiaan sanovat Hannaleenaa Hansuleenaksi. Taitaa olla kova ikävä "oikeaa Hansua"! <3)