"Mitä roolii sä niinku vedät?"

Olen tällä viikolla pää sauhuten pohtinut erilaisia rooleja. SLS:n työyhteisökouluttaja Janne Hassinen piti meille kolmen päivän koulutuksen ja melkein voisi sanoa, että Janne kyllä teki ihmeitä täällä! Joka tapauksessa, Jannen kanssa mietimme erilaisia rooleja, joissa olemme ja toimimme ja teimme niihin liityviä tosi mielenkiintoisia harjoituksia.  Jo pelkästään oman roolikartan piirtäminen on antoisa tehtävä, ja me veimme harjoitusta vielä pitemmälle draamallisin keinoin. Sain mm. jakaa muille osallistujille omia roolejani ja sitten katsoa ”itseäni” kauempaa. Olin aivan mykistynyt; tuolla estradillahan olen mä!

Tänään huomasin olevani taas erilaisessa roolissa, kun osallistuin The Forest Dialoguen järjestämään seminaariin. En ollut oikein löytää paikkaani, mutta oli ihan virkistävää osallistua taas pitkästä aikaa seminaariin, jossa puhutaan asioista tieteen kannalta. Tajusin ajattelevani asioita enemmän tämän hetken työni lähtökohdista käsin ja tieteisväen tapa jahkata jostakin yksittäisestä asiasta tuntui puuduttavalta. Meinasin keskeyttää ja huutaa: ”Mutta mikä loppujen lopuksi on tärkeää? Sanoista tekoihin, kaverit hei!”. Onneksi oman puheenvuoroni taisin käyttää kutakuinkin viisaasti, enkä päästänyt sammakoita suustani. Sitten meidät jaettiin provosoivasti kolmeen ryhmään: yhdessä ryhmässä miehet, toisessa maapallon ”pohjoiset naiset” ja kolmannessa ”etelän naiset”. Suomalainen toverini sai ryhmässämme puheenjohtajan roolin ja ihaillen ja ylpeänä seurasin hänen työtään, niin hienosti hän osansa hoiti. Mutta minä. No, ihan hyvin kaikki meni, mutta olin kyllä vieras tässä ”pohjoisten naisten” ryhmässä ja aloin vakavasti harkita loikkaamista etelän naisiin. En sitä tehnyt, ja esiintymiseni oli varmaan ihan ookoo, mutta olin silti vähän hukassa roolini kanssa. Ketä tässä edustan? ”Edustakaa itseänne, älkääkä organisaatiotanne, sillä lailla saamme uutta aikaan!”, oli seminaarin puheenjohtaja kehoittanut juuri ennen ryhmiin jakautumistamme.

Onnekseni minulle on oikeastaan aika sama, edustanko FELMiä vai itseäni, sillä suurta ristiriitaa niiden välillä ei ole. Tässä keskustelussa yritin kuitenkin edustaa myös muita tahoja. Kokemus oli kuitenkin hyvä, ja ainakin opin taas jotakin. Ponnisteluni jatkuvat vielä maanantaina, jolloin seminaari jatkuu. Kysyin esimieheltäni luvan, voinko osallistua työpäivänä tähän seminaariin, joka ei kuulu työhöni, ja hän nyökytteli päätään ja piirsi kalenteriinsa päivän kohdalle ison kuusen. Että niin hauska ja ihana esimies mulla!

Tänään lauantai-iltapäivänä sain kuitenkin keskittyä minulle rakkaimpaan rooliin, nimittäin äitinä olemiseen. Lähdimme riisipeltolenkille (koska minä sain päättää). Mietin, että on mahtavaa olla töissä organisaatiossa, joka toimii oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi ja köyhyyden poistamiseksi. On hienoa olla osa sitä. Onhan tiedekin tärkeää. Ehkä joskus vielä teen oman tieteellisen läpimurtoni jollakin alalla, hehe, tai sitten en. (Parhaasta ystävästäni tulee joulukuussa tohtori! Olen niin ylpeä hänestä, ja surullinen kun en pääse väitöstilaisuuteen. Niistä tulee varmasti maailman parhaimmat bileet.)

Maailman parhaimpien bileiden missaamista lukuunottatta nyt on kuitenkin hyvä olla tässä! Maailmassa on paljon asioita, joista en tiedä mitään, ja paljon epäkohtia, joista en tiedä mitään, mutta niistä epäkohdista, joista tiedän, aion tehdä vähemmän epäkohtia!

Älkää heti teilatko tätä kuplaa, jossa nyt lillun. Sillä sain niin hyvää palautetta työyhteisökoulutuksestamme (lähinnä siis itse itseltäni), että olen nyt ihan varma siitä, että nyt kuulun tähän paikkaan ja tähän työhön. Niin.

Ainiin tuo otsikko. Muisto ajalta ”yläasteaika”.

Viime viikon Fida-seminaarista. Oikeastaan mulla oli tänään ikävä näitä ihmisiä :)

Viime sunnuntain ninja-synttärit oli aika överit tarjoilijoineen kaikkineen.

Minttu & venäläinen Kira. Kira on mukava tyttö, mutta hänen äitiinsä en oikein saa kontaktia. Täytyisi varmaan ottaa oppia serkultani, miten kohdata venäläiset.

Heikki pistelee poskeensa juustopalloja ja minipizzoja.

Kuulemma Nepalin paras vuodenaika on kohta alkamassa. Vuoret näkyvät taas!

Meidän poppoota ja Mia, Ben ja Janne meillä saunomassa.

Kirjeitä Suomesta <3

Riisipeltolenkki. Kiitos Ninalle, joka lenkin mulle opetti!

Riisipeltolenkillä tulee aina kaikenlaista hauskaa vastaan. Kuten ihan pikku pikku kilejä.

Ja sarvipäisiä sonneja ja tiellä makoilevia miehiä.

Riisiä

Tämä herra halusi samaan kuvaan ja kysyi sitten, saako kuvan heti ulos kamerasta.