Tämä päivä oli tehty aamu-uinnista, sivuvaunullisesta skootterista, naurusta (Santtu äidille, joka piti hädissään kiinni kaikista lapsista ja kaikista mahdollisista tangoista: "Hymyä huuleen nyt äiti!"), kylästä, hiljaisesta hiekkarannasta, kimaltelevasta merestä, uimapatjasta, kalaravintolasta, kiukuttelevasta ainoastaan skootterin kyytiin haluavasta Siiristä, lautapelistä, rasvaisista pannukakuista, jalkapallosta, ilta-ajelusta, rapupäivällisestä, naurusta (isi Siirille, joka söi karjalanpaistilta maistuvaa mureaa lihaa: "Syö nyt, tää on ihan kuin mamman lihaa!" (Tarkoitti tietenkin mamman valmistamaa lihaa, toim. huom.)
Sitten vakavampi kertomus. Saimme sivuvaunullisen skootterin vuokran yhteydessä kaksi kypärää, kun erikseen yritimme pyytää kaikille omia kypäröitä. Miten jakaa kaksi kypärää viiden hengen kesken? Päätimme, että lapset vuorottelevat kypäröistä ja alkuun Santtu ja Siiri saivat kypärät päähänsä. Sitten meidät pysäytti poliisi, joka vaati kuljettajaa käyttämään kypärää. Mua ei oikein naurattanut, ja sanoin, että no ei tämä nyt mikään itsestäänselvyys ole, kun on viisi henkeä ja vain kaksi kypärää. Sutkautus ei naurattanut poliisiakaan, vaan hän pyysi minua olemaan tyytyväinen, että selviämme pelkällä varoituksella. Loppupäivän sitten lapset vuorottelivat yhtä kypärää. Mutta jos olisimme tyypillinen nepaliperhe, olisimme hyvin todennäköisesti jakaneet kypärävuorot täysin toisella tavalla: Nepalissa lapsilla ei ole samanlaista arvoa kuin länsimaissa. Toki lapsia arvostetaan työvoimana jne, mutta ajatellaan myös, että lapsiahan saa aina lisää. Tämän ajattelutavan näkee heti kotimme ulkopuolella, jossa aikuiset kävelevät kadulla lasten kanssa siten, että lapsi on aina tien puolella ja aikuinen kulkee turvallisesti reunassa. Kokenut Nepalin-työntekijä kertoi myös käyneensä nepaleiden kanssa perinteisen keskustelun uppoavasta laivasta ja siitä, kuka tulisi pelastaa laivasta ensin. Nepalit olivat olleet kaikki sitä mieltä, että vanhukset ja aikuiset ensin. Mehän taas ajattelemme juuri päin vastoin: lapset ensin.
Lapset ensin, on kyllä ollut meidän lomammekin motto, ja niin sen kuuluukin olla. Kysyin kuitenkin juuri Heikiltä, ollaanko me nyt yhtään levänneitä tämän loman jälkeen. No ollaanhan me, vähän, mutta kyllä sitä myös odottaa, että lapset kasvavat ja tämä tietynlainen koko ajan valppaanaolemisvaihe menisi ohi. Minttu - ja Santtukin - ovat jo rennommalla puolella! (Tiedän, tiedän; sitten alkaa se uudenlainen murehtimisjakso.)
Sitten vakavampi kertomus. Saimme sivuvaunullisen skootterin vuokran yhteydessä kaksi kypärää, kun erikseen yritimme pyytää kaikille omia kypäröitä. Miten jakaa kaksi kypärää viiden hengen kesken? Päätimme, että lapset vuorottelevat kypäröistä ja alkuun Santtu ja Siiri saivat kypärät päähänsä. Sitten meidät pysäytti poliisi, joka vaati kuljettajaa käyttämään kypärää. Mua ei oikein naurattanut, ja sanoin, että no ei tämä nyt mikään itsestäänselvyys ole, kun on viisi henkeä ja vain kaksi kypärää. Sutkautus ei naurattanut poliisiakaan, vaan hän pyysi minua olemaan tyytyväinen, että selviämme pelkällä varoituksella. Loppupäivän sitten lapset vuorottelivat yhtä kypärää. Mutta jos olisimme tyypillinen nepaliperhe, olisimme hyvin todennäköisesti jakaneet kypärävuorot täysin toisella tavalla: Nepalissa lapsilla ei ole samanlaista arvoa kuin länsimaissa. Toki lapsia arvostetaan työvoimana jne, mutta ajatellaan myös, että lapsiahan saa aina lisää. Tämän ajattelutavan näkee heti kotimme ulkopuolella, jossa aikuiset kävelevät kadulla lasten kanssa siten, että lapsi on aina tien puolella ja aikuinen kulkee turvallisesti reunassa. Kokenut Nepalin-työntekijä kertoi myös käyneensä nepaleiden kanssa perinteisen keskustelun uppoavasta laivasta ja siitä, kuka tulisi pelastaa laivasta ensin. Nepalit olivat olleet kaikki sitä mieltä, että vanhukset ja aikuiset ensin. Mehän taas ajattelemme juuri päin vastoin: lapset ensin.
Lapset ensin, on kyllä ollut meidän lomammekin motto, ja niin sen kuuluukin olla. Kysyin kuitenkin juuri Heikiltä, ollaanko me nyt yhtään levänneitä tämän loman jälkeen. No ollaanhan me, vähän, mutta kyllä sitä myös odottaa, että lapset kasvavat ja tämä tietynlainen koko ajan valppaanaolemisvaihe menisi ohi. Minttu - ja Santtukin - ovat jo rennommalla puolella! (Tiedän, tiedän; sitten alkaa se uudenlainen murehtimisjakso.)
HEI!
VastaaPoistaMurehtimisjaksoja tulee se on varma, mutta niitä ei tarvitse murehtia onneksi etukäteen. Niinhän se oli, että joka päivälle riittävät sen omat murheet. Eilisestä tekstistänne jäi kovin mieleen se, miten mietiskelet teidän vieneen lapset jonnekin pois turvallisesta ja niin edelleen. Et varmaan pääse tästä jonkinlaisesta syyllisyydestä koskaan eroon, mutta olettehan te myös antaneet lapsillenne paljon. Te, kaikkein tärkeimmät, olette kuitenkin mukana. Pidätte hienosti yhteyttä koti Suomeen, pidätte kiinni perinteistä ja luotte kaikin mahdollisin keinoin lapsillenne turvallisen ympäristön. Olisiko yhtään parempi jos surkuttelisitte monta vuotta kotona, että ei sitten silloin menty...Kotoa poissa oleminen on rankkaa ja toiset selviävät siitä paremmin kuin toiset, mitä lähettilapsia olen katsellut. Mutta sieltä kaiken keskeltä löytyy myös voimavaroja elämään ja jossain vaiheessa, vaikka kuinka kovan kipuilun jälkeen, onkin voittajana omassa elämässään. En tosin usko teidän lasten kipuiluun, sillä pidätte mielestäni heistä hyvää huolta ja oikeasti välitätte ja mietitte miltä tämä kaikki lapsista tuntuu.
Lomakuvanne näyttävät hienoilta,myös "Ruotsinlippu" skootterissa :) Vaikka valppaana oloa onkin, on varmaan myös kokemuksia ja ilon hetkiä siitä, että häämatkanne jälkeen teillä on uudella Thaimaan matkalla kolme muutakin. Pannukakusta olen kateellinen. Se niin kuuluu hiekkarannalle. Slurps. Ja toi kypäräjuttu kuulostaa kyllä niiiiiin hmmmm, no todelliselta, eikä jostain syystä yllätä yhtään, vaikka itse ajattelenkin, että yksi kypärä ei neljää suojaa.
Täältä meidän suunnalta lähtivät joulun välipäivinä kaikki lumet ja uutena vuotena raketteja katsottiin vesisateessa. Nyt on pientä pakkasta, maa huurteessa ja hirvittävän liukas. Ei taas oikein tiedä, että laittaisiko paksumman vai ohuemman toppatakin. Valon määrän lisääntymisen huomaa kuitenkin selkeästi, sillä töistä lähtiessä on enää vain hämärää. Teidän aurinkokuvat tuovat ihanaa piristystä päivään.
Mukavaa loman jatkoa!
K
Voi että, mitäpä osaisin sanoa muuta kuin että KIITOS rohkaisevista sanoistasi. Tosi ihanasti sanottu. Sä olet ihan selvä psykologi, etkös sä keittiöpsykolgina olekin jo ihan tunnettu. :) Tosi ihanaa kyllä saada tällaista palautetta ja kannustusta <3
VastaaPoistaJoo, skootterissa oli tosiaan Ruotsin-lippu! Tuo koko hökötys skootteri + katoksellinen sivuvaunu (kaikki vielä punarimpsuista) oli jotenkin niin hauska, että kun Heikki kaarsi sillä hotellin pihaan, me hetken aikaa vain käkätettiin koko ilmestystä. :D
Iloa sinne talveen. Valon lisääntyminen on kyllä aina niin ihanaa!
Keittiöpsykologina hyvinkin... Varsinkin kun saimme keittiöremonttimme valmiiksi pari kuukautta sitten, niin on puitteet kunnossa. Odotahan vaan kauhulla, kun tulen teidän keittiöön pitämään vastaaottoa :)
VastaaPoistaK
Jee, vastaanotto kuulostaa hyvältä, täytyy heti tehdä jokaiselle perheenjäsenelle oma ajanvaraus :)
VastaaPoistaOnnea uudesta keittiöstä!