Vuosijuhlia, lasten kuulumisia, ajatuksia

Viime perjantaina juhlimme takana olevaa kokonaista vuotta Nepalissa. Mennyt vuosi saa mielen mietteliääksi ja pistää katsomaan aikaa sekä eteen- että taaksepäin, ja melkein tekisi mieli kirjoittaa jonkinlainen tilinteko vuodesta. Mikä meni hyvin, mikä huonosti, mitä tekisin toisin. Mitä mieltä lapset ovat olleet kaikesta.

En nyt kuitenkaan kirjoita sellaista.

Perjantaina juhlimme paitsi yhteistä vuotta Nepsun kanssa, myös Minttua, joka esiintyi luokkansa näytelmässä perhosena ja joka suoriutui omista vuorosanoistaan mahtavasti (linkistä pitäisi aueta lyhyt video)! Mintun eteneminen englannintaidoissa jms on ollut huimaa. Juuri hänen opettajansa kertoi, miten Minttu oli luokan edessä ex tempore-kertonut, miksi välillä substantiivin eteen tulee ’a’ ja välillä ’an’. Juhlimme Santtua, joka rohkeni ottaa oman luokkansa show & tell –tilaisuuteen yhden lelunsa mukaan (Jenniltä ja Mikolta saadun väriä vaihtavan auton) ja kertoi koko luokalleen autosta. Voi sitä ylpeää, onnistumisesta onnellista pikkupoikaa, jonka saimme perjantaina koulusta mukaamme! Siiriä juhlimme muuten vain – Mintun ja Santun ehdotuksia oli mm. että Siiriä voisi juhlia, koska hän osaa itse jo pukea ja riisua, tai koska hän pärjää kotona ja leikkiryhmässä Dilun kanssa tai koska Siiri osaa lapsistamme parhaiten nepalia. Dilua juhlimme, onhan hän ollut meillä töissä nyt kahta viikkoa vaille tasan vuoden. Dilu sanoo usein, miten onnellinen on voidessaan olla töissä meillä. Hattiakin juhlimme, sillä tuo riiviömme täytti myös juuri tasan vuoden.

Monta syytä oli siis juhlaan.

Santtu haluaa kertoa vielä, että myös hänen luokallaan on edessä luokkaretki ja se oli itse asiassa juuri tänään: nursery-luokka meni bussilla The British Schoolin rehtorin puutarhaan retkelle! Vau! Santtu sai luvan ottaa oman kameransa retkelle mukaan. ”Aion kuvata eniten rehtorin kasvimaata, vähän myös tarjoiluja ja kavereita.” hän ilmoitti lähtiessään. Keskiviikkona koulussa juhlitaan ystävänpäivää (päivää liian aikaisin, sillä koulu on kiinni nyt torstaina ja perjantaina, koska on tämän jakson puoliväli). Oppilaskunnan kautta oli mahdollista ostaa sydämenmuotoisia kortteja seinälle kiinnitettäviksi, kuppikakkuja ja ruusuja. Leikkokukat ovat täällä todella edullisia ja innostuinkin sitten ostamaan tosi monta ruusua. Ystävänpäivänä ne toimitetaan ystäville ja ruusun perilleviejä kertoo samalla, keneltä ruusu on. Nimettömänkin ruusun olisi voinut ostaa. Ensin ostin ruusut vain Mintun tärkeimmille ystäville: Sachille, Vanille, Aasriyjalle ja Ojashwitille. Sitten tajusin, että luokasta olisi jäänyt vain kaksi tyttöä ilman ruusua, Kira ja Minhar, joten ostin ruusut heillekin. Ja Mintulle ja Santulle. Opettajillekin ostin – Santun luokalla on neljä opettajaa ja Mintun luokalla kaksi. Joten tulihan siitä sitten jo kuitenkin aika iso ystävänpäivälasku! Santtu ei halunnut ruusuja ystävilleen. Santun tärkeimpiä ystäviä ovat Phurba, Thom, Siddham, Yuvaan ja Thoko.

Mintun luokan puuhia voi kurkistaa myös luokan nettisivuilta, joita päivitetään usein. On jännä, että lapset ovat kuvanneet koulussa jopa omia animaatioita! Vaikka brittikoulussa painotetaankin kovasti akateemisia taitoja, eikä ehkä nähdä leikin tärkeyttä, he tekevät kyllä kaikkea muuta tosi mielenkiintoista. Tämän lukukauden teemana on ollut paitsi hyönteiset, myös ympäristö. Mintun piti maanantaina viedä roskapussi kouluun ja luokalla on tarkoituksena tehdä jätteestä taidetta. Maanantaiaamuna Minttu oli kuitenkin jonossaan ainoa roskapussi kädessä. Mieleni valtasi hämmennys: ei hitsi, ymmärsimmekö tehtävän väärin! Ja nyt Minttu tässä seisoo kädessään pussi täynnä vanhoja risoja sukankappaleita, matolääkepaketteja (teimme roskapussista tietysti tosi mielenkiintoisen), karkkipapereita, korkkeja, suomalaisia purkkapaketteja ja vaikka mitä, voi kääk! Emme onneksi olleet käsittäneet ohjetta väärin. Tiistaiaamuna kaikilla jonossa oli roskapussit mukanaan.

Tänne blogiin haluaisin kirjoittaa enemmän Palmuista, jotka liittyvät minuun ja omaan historiaani mielenkiintoisella tavalla, ja perhetyön kurssista. Haluaisin kertoa perheestä, johon tutustuimme kurssilla. Tuo savuntuoksuinen, maailman sympaattisin dalit-perhe, jonka kahdeksankuinen Namrata-tyttö ensin vain katseli minua vakavasti kulmiensa alta, mutta joka ensimmäisen päivän jälkeen tuli lähes joka luennolla istumaan syliini. Tai voisin kertoa kummioppilaasta, jota kävin tänään tapaamassa. Hänen tarinansa oli riipaisevan koskettava. 18-vuotias yläkastisen hinduperheen kristityksi kääntynyt poika, jonka vanhemmat ja suku eivät enää tunnusta häntä pojakseen. Sekä eno että isä ovat hakanneet pojan useita kertoja. Poika elää Kathmandussa, juuri pystyy opiskelemaan kummituen turvin. Omassa kylässään, kaukaisessa Länsi-Nepalin läänissä, jossa harjoitetaan monia hindulaisuuteen kuuluvia hyvin raakoja perinteitä, häntä kohdellaan alakastisena, dalitina, jonka päälle voidaan sylkeä. Tämä maa on täynnä monenlaisia traagisia ihmiskohtaloita. Poika kysyi minulta, eikö Suomi ole aivan mahtava maa, koska siellä lähes kaikki ovat kristittyjä! Ennen kuin ehdin vastata, sanoi Mandira, joka jo tuntee hyvin Suomea, että: ”Ehei. Vaikka suurin osa on kristittyjä, eivät ihmiset kuitenkaan usko. He uskovat tieteeseen, teknologiaan ja materialismiin.”

Kerron ehkä, jos jonakin iltana jaksan valvoa ja naputella.

Nyt loppuun tuokiokuva sunnuntai-illasta: täälläkin on kevät. Pimeys tulee pikkuisen aiempaa myöhemmin (noin puoli seitsemältä), monet puut ovat hiirenkorvalla tai kukat nupussa. Linnut laulavat. Olimme kotona. Santtu pelasi Heikin kanssa pöytäjääkiekkoa, Minttu skypetti pitkästä aikaa Ellan kanssa. Katsoin sähköaikataulua ja huomasin, että ehdin paistaa iltapalaksi pannukakun uunissa. Siirin kanssa aloimme siis valmistaa taikinaa, kun yhtäkkiä, tsup, pimeys valtasi hetkellisesti koko talon. Mrh, sähköt menivät, batti gaijo, tuntia luvattua aiemmin! Ensin harmitti, sitten päätin alkaa paistaa taikinasta lettuja, Siiri apulaisenani. Minä en ole mikään lettumestari, kärsivällisyyteni ei riitä letunpaistoon. Alan aina samalla puuhata muutakin keittiössä, ja sellainen käytös ei ole suotavaa letunpaistajalle. Nämä letut kuitenkin olivat poikkeus: ne onnistuivat ihmeen hyvin! Kohta koko talon täytti lettujen tuoksu ja Santtu ja Siiri juoksivat ympäri taloa hyppien ”Äidin parhaiten onnistuneet letut! Äidin parhaiten onnistuneet letut!”.

Iloa viikkoon!

Minttu violetti perhonen, juuri pystyyn pomppaamassa olevan Kiran oikealla puolella.

Sasteli koulun pihalla.

Siiri ja pikku Titi-nallet, joilla Siiseli jaksaa leikkiä (kuvassa myös Vinku, muistatteko sen, Lotta Emma Sofia?)

Tytöt ja Thaimaasta kotiutuneet kissat. Pojat pelaavat.

Nepalin-perheemme <3

Myös Deborah

Tämän päivän vierailulta, ihan pääkaupungissa ollaan. :)

Mandira ja Daman. Damanin koti oli tämä yksi huone.

Nagarkotin hämähäkki. Oli aika mukavankokoinen kaveri. Edes Heikki Urhea ei tohtinut sitä liiskata tai hätistää ulos. Hotellin respasta kutsuttiin hätiin nuori mies, joka kääräisi hämiksen mattoon ja kantoi ulos.

Siiseli ennen...

Ja jälkeen. "Häh, tapahtuiks täs jotain?"