Kaarisilta

Jäähyväisiä, viimeisiä tapaamisia ehkä koskaan, läksiäisjuhlia, surua eroista ja edessä olevista eroista... Toisaalta odottamista, kaipuuta päästä johonkin tuttuun ja turvalliseen; tuttujen, rakkaiden ihmisten luo. Niistä on tämä viimeinen viikko ennen lomaa tehty.

Siksi olen viime päivinä miettinyt Aale Tynnin iki-ihanaa Kaarisilta-runoa. Lisäksi Kathmandun yllä on useana päivänä näkynyt hieno ja kirkas sateenkaari, joka myös on vienyt ajatukseni runon tunnelmaan.

K a a r i s i l t a

Ja Jumala sanoi: "Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävää päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee."

Minä sanoin: "He tulevat raskain saappain, multa-anturoin -
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?"

Ja Jumala sanoi: "Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan -
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet."

Aale Tynni

Rukum.

Langtang

Annapurna

Terai