perjantai 28. kesäkuuta 2013

Lomille lompsis..

Viimeinen työpäivä ennen lomia. Vaikka tämä päivä on ollut paikasta toiseen juoksemista, niin nämä viimeiset työpäivät ovat aina mukavia.

Tänään oli myös TBS:n päätösjuhla, jossa myös tuli pikaisesti kesken päivän käytyä. Vaikka paljon porukkaa aina tulee ja menee, oli jotenkin yllättävää nähdä, miten suuri joukko oppilaita ja opettajia oli poistumassa koulustamme. Paljon ystäviä ja tuttavia. Samalla oli myös mukava huomata, että olin iloinen ettei lapsemme vielä olleet lähtevien joukossa. Me saimme hyvästien lisäksi sanoa myös vain näkemiin ja nähdään lomien jälkeen! Mintun luokalta lähtevät olivat jo lähteneet ja Santun luokalta ei poistu kuin yksi, joka ikävä kyllä oli Santun kavereista parhain. Kesällä tulee varmasti uusia lapsia kouluun, joten eiköhän uusia kavereitakin löydy. Ja sitten on Siirinkin koulun aloitus edessä ja hänellä siellä odottavat jo valmiit kaverit!

Lähtijöitä oli iso joukko pidetystä rehtoristamme lähtien.

Mintun opettaja, hyvä ystävämme on lähtijöistä yksi, mutta onneksi hänet näemme vielä lomien jälkeen ja Mintun opettajana hän ei kuitenkaan jatkanut olisikaan :)



On ihana lähteä Suomeen ja nähdä teitä kaikkia. Tunne on outo, koska pitkään olemme olleet poissa emmekä vielä edes ole palaamassa pysyvästi takaisin. Meitä kaikkia jännittää kovin ja vaikka nyt jo tietää hyvästien olevan uudelleen haikeat, tietää myös, että on hyvä tulla takaisin. On ollut mukava huomata monien ystävien tulevan lomilta takaisin, vaikka ystävistä parhaimmat eivät täällä silloin enää olekkaan.

Vielä viimeinen palaveri, nopeat työkaverin läksiäiset, vähän pakkaamista ja lomille lompsis!

Nähdään siis kohta!


11 kommenttia:

  1. Ihan pian! Teitä odotetaan täällä jo....siis Tervetuloa!

    T. Luulionvuoren menninkäiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihanaa nähdä pitkästä aikaa!! Tänään viimeksi kuulin kun Minttu ylpeyttä puhkuen kysyi Sachi-ystävältään: "Onko sulla ystävää, joka olisi ollut sun ystävä ihan vauvasta asti?" "Mulla on!" :)

      Poista
  2. Oikein hyvää matkaa! Pian nähdään :) harmulaisen naama kyllä venähtää maanantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, mitähän hän oikein tuumaa! Heikki muuten totesi juuri pari päivää sitten, että pahinta on sanoa taas uudelleen hyvästejä Simballe. No, ei murehdita sitä nyt.

      Ihania juhlia teille!

      Poista
    2. Täytyy lisätä huomio Dylanin vaatteista: viimeisen koulupäivän teema oli, että lapset pukeutuvat opettajiksi ja opettajat lapsiksi. :)

      Poista
  3. Täytyy nyt ihan kommentoida sen takia, että Heikki saisi tekstiinsä kommentteja. ;) No ei, jotakin mun piti kommentoida, mutta en muista enää, että mitä.

    Ikävä on teitä jo nyt! Ihanaa Suomi-lomaa teille!

    Ps. Vähän me naureskeltiin Jannen kanssa jälkikäteen sitä Heikin Simba-kommenttia. :D

    VastaaPoista
  4. :) näit on jo 8! Katottiin et ootte näköjään nyt jo tulos takaisin, kiva...

    VastaaPoista
  5. Olkaahan siis tervetulleita Suomeen. Mansikka-aikakaan ei päässyt loppumaan ja ne muut marja-ajat ovat vasta tulossa. Jos Ruisrock ei ollut vitsi, niin O on siellä myöskin. Minusta on ihanaa lukea teidän blogia, sillä se saa aina ajatuksia itselläkin liikkumaan. Nyt on tosin viime aikoina ollut pää niin täynnä, että yhtään lausetta ei ole voinut tänne kommentoida. Jotenkin minusta lause siitä, että on hyvä myös palata Nepaliin, on hieno, vaikka niin perin suomalaisia olettekin.
    Nauttikaa kesästä, toivottavasti toitte seitsemän viikon lämmön tänne!
    K

    VastaaPoista
  6. Ootteko vielä hengissä? Vai tuliko blogiähky Suomeen tullessa? :) Parin viikon päästä meilläkin lähtö Suomeen ja hirvee resi päällä. Mukavaa kesää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hengissä ollaan! :) Tuli joo nettiähky. Nyt oli pakko avata kone, suunnilleen ekaa kertaa neljään viikkoon, kun meillähän alkaa huomenna työt, herttinen. Ollaan juuri Kontiolahdella, tänään nautittu Kolista ja savusaunasta, ja huomenna sitten päivällä riparille oppituntia pitämään ja sen jälkeen iltatilaisuuteen.

      Ei pidetty tarkoituksella blogista lomaa, mutta ei tosiaan olla ehditty (eikä niin haluttukaan) olla koneella. Lisäksi kameramme laturi jäi Nepaliin, joten kuviakaan emme juuri ole ottaneet.

      Perhe Takko voi kuitenkin hyvin ja on täysin siemauksin nauttinut Suomesta, kesästä, ystävistä ja sukulaisista. Blogia on tarkoitus päivitellä viimeistään kolmen viikon päästä taas. :)

      Janne; tsemppiä teille! Kunpa ehdittäis nähdä täällä.

      Poista