lauantai 2. marraskuuta 2013

Maoistit

Pienen tauon/loman jälkeen minäkin taas kirjoittelemassa ja olisi heti itseasiassa useampiakin aiheita, mistä kirjoittaa, kunhan tässä ehditään. Aika monta kenttämatkaakin olen ehtinyt tehdä.

Monet ovat kyselleet meiltä sisällissodasta (joka päättyi siis vain 7 vuotta sitten) ja maoisteista, mutta vastauksemme ovat olleet suppeita ja olemme myöntäneet, että emme asiasta tiedä kovin tarkkaan. Täällä asia on ollut aika vaiettu (tai siitä ei haluta kauheasti puhua) ja toisaalta Kathmandussa eläneet eivät ole sisällissotaa kokeneet kauhean voimakkaana. Sota kun käytiin lähinnä maaseudulla. Nyt asia on tavallaan taas ajankohtainen, kun vaaleihin on aikaa 19 päivää ja levottomuuksista ja kuolemistakin on lehdissä ollut juttua. Suurimmat pukarit ovat olleet maoistit keskenään. Maoistit kun olivat viime vaalien suurin puolue noin 40 % osuudella. Nyt tuo puolue on hajonnut kolmeen (en ole muuten faktoja tarkastanut mistään, eli tekstissä voi olla pieniä virheitä :) ja näistä kaksi osallistuu vaaleihin ja kolmas keskittyy häiritsemään vaaleja. Nepalissa on siis yhteensä 166 puoluetta, joista 33 pienpuolueen ryhmittymää on jättäytynyt vaalien ulkopuolelle. Kampanjointi on aktiivista ja äänekästä ja ensimmäisistä levottomuuksista ja pommi-iskuista on raportoitu.

9 päivän päästä on tarkoitus alkaa 10 päivän yleislakko (tehokkuus nähdään vasta sitten ensimmäisenä päivänä). Apulaisemme eilen juuri miettivät äänestämistä ja sitä, kannattaako henkensä uhalla mennä äänestämään (kyllä he kuulemma menevät, vaikka pelkäävät). Meiltä ja myös kumppaneilta on kenttämatkat ensi viikosta lähtien pannassa ja niihin palataan taas sitten vasta vaalien jälkeen. Kaikenlaisista massakokoontumisista me pysymme myös tietenkin kaukana.

Postauksen aihe tuli kuitenkin mieleen sunnuntaina, kun olimme kirkon jälkeen syömässä. Siellä käteemme sattui National Geographic vuodelta 2005 ja siinä oli iso juttu Nepalin sisällissodasta ja Maoisteista. Vaikka mielestämme siinä nyt on Nepalista vähän asiavirheitä (esim. lukutaitoprosentit ja kuolleiden määrä sisällissodassa) on juttu mielenkiintoinen ja antaa ainakin vähän kuvaa sodan taustoita. Siihen, onko se kirjoitettu liian maoistimyönteisesti ja silotellusti, en ota kantaa. Pahoittelen, että se on täällä vain kännykkäkuvina ja siten vaatii hieman vaivaa jos haluaa tuon lukea, mutta juttu on mielenkiintoinen.

Täällä on Halloweenin keskellä alkamassa Hindujen Tihar -juhla, valon juhla. Toivokaamme siis valoa myös tälle vaaleja odottavalle hymyilevälle vuoristokansalle!
















Tämä on meidän oma kuva :) Erilaiset vaali- ja propagandajulisteet ovat myös ilmestyneet katukuvaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti