Olen tavannut paljon Kathmandussa asuvia kummiopiskelijoitamme. Tapaamiset ovat usein todella sykähdyttäviä. Ihmisten elämäntarinat ovat niin kirjavia, ja täynnä sellaista elämäntaistelua, jota minun sukupolveni suomalaiset eivät ole koskaan kokeneet. En tarkoita sitä, etteikö meillä suomalaisillakin olisi vaikeita asioita elämässämme. Mutta vaikeudet ovat - ainakin yleensä - toisenlaisia. Meistä harva joutuu moneksi vuodeksi lastenkotiin vain siksi, että perhe on niin köyhä tai koko sukunsa hylkäämäksi vain siksi, että ei halua kuulua suvun kanssa samaan uskontoon. Monelle perheelle jokapäiväisen leivän löytäminen on mahdottomuus. Köyhyys on todella raakaa.
Eilen olin koko päivän Ebenezerissä, Lähetysseuran tukemassa teologisessa seminaarissa, kuvaamassa yhtä artikkelia varten. Ebenezerin seinällä pisti silmään tämä ajatus (alla).
Viime yön luin Jari Tervon kirjaa Layla. Kirja kertoo 15-vuotiaasta istanbulilaisesta kurditytöstä. Kirja on kauhea - ainakin siltä osin kun kerrotaan kurdiklaanien tavoista ja paperittoman pakolaisen matkasta Euroopassa - mutta myös hyvin koukuttava. Pääsin vasta noin puoleenväliin, joten parempi olla tekemättä vielä kirja-arvostelua. Olen kuitenkin tänään koko aamupäivän miettinyt kurdityttöä, joka epätoivoisesti pakenee sukuaan (ja ilmeisesti päätyy Suomeen). Jos isä saa tytön kiinni, tyttö kuolee, suvun kunnian palauttamisen nimessä. Missä on ihmisarvo? Ihmisoikeudet?
Maailman pahuus on kauhistuttavaa. Onneksi hyvyyttä voi alkaa vahvistaa juuri nyt, tässä hetkessä, ja aloittaa omasta itsestä.
Eilen olin koko päivän Ebenezerissä, Lähetysseuran tukemassa teologisessa seminaarissa, kuvaamassa yhtä artikkelia varten. Ebenezerin seinällä pisti silmään tämä ajatus (alla).
Viime yön luin Jari Tervon kirjaa Layla. Kirja kertoo 15-vuotiaasta istanbulilaisesta kurditytöstä. Kirja on kauhea - ainakin siltä osin kun kerrotaan kurdiklaanien tavoista ja paperittoman pakolaisen matkasta Euroopassa - mutta myös hyvin koukuttava. Pääsin vasta noin puoleenväliin, joten parempi olla tekemättä vielä kirja-arvostelua. Olen kuitenkin tänään koko aamupäivän miettinyt kurdityttöä, joka epätoivoisesti pakenee sukuaan (ja ilmeisesti päätyy Suomeen). Jos isä saa tytön kiinni, tyttö kuolee, suvun kunnian palauttamisen nimessä. Missä on ihmisarvo? Ihmisoikeudet?
Maailman pahuus on kauhistuttavaa. Onneksi hyvyyttä voi alkaa vahvistaa juuri nyt, tässä hetkessä, ja aloittaa omasta itsestä.
Kirjoittaja lisää vielä huomion, että tässä tekstissä mainitsemani esimerkit olivat vain esimerkkejä; asioita, jotka tulivat mieleeni; asioita, joita olen viime päivinä kohdannut ja miettinyt. Suomalaiset, minunkin sukupolveni ihmiset, ovat jotkut varmasti kokeneet jotakin esimerkeissä mainitsemaani. Heille vielä toivotan voimia tilanteisiinsa. Ehkä tätä kirjoittaessani ajattelin ja katsoin asioita liikaa vain omien, omaa elämänkokemustani peilaavien silmälasien läpi.
VastaaPoistaHyviä ajatuksia kyllä!
VastaaPoistaMulla on kans tuo kirja odottamassa lukemista. En sit tiedä, että pitäiskö se lukea nyt vai sitten vasta tulevaisuudessa, ettei liikaa vaikuta ajatuksiin. ;)
Lue vaan nyt. Alun jälkeen näyttämö vaihtuu, eikä esim. kurdikulttuuriin paneuduta kovin syvällisesti. Tervo tekee musta aika teräviä vertauksia länsimaisen ja islamilaisen kulttuurin välille, mutta ehkä myös vähän ärsyttävästä kulmasta: minkälaisen kuvan länsimaisuudesta tai kristinuskosta saa ainoastaan prostituoituna... Mutta mä ainakin jäin pohtimaan esim. tappamiseen liittyvää etiikkaa ja miten itsekin näen asian niin voimakkaasti siten, miten olen oppinut sen näkemään... Olisin kyllä kaivannut enemmän tietoa kurdeista ja heidän tavoistaan, ajattelumaailmastaan. Muuten, mun on pakko kertoa, että arvasin heti kirjan alkumetreillä "syyllisen"! Hehe, no en nyt kerro enempää jos sä tai joku muu luette kirjan. Jatketaan keskustelua myöhemmin! :)
Poista