Niin, kesäkuvia on ollut tarkoitus päivittää tänne. Kuvia on yli 1900, vaikka emme mielestämme juuri ottaneet kuvia. Olen noin kolmasosan käynyt läpi. Että se kesäpäivitys antaa nyt hieman odottaa itseään. (Kesäkuvia on ollut toisaalta niin ihanaa ja haikeaa katsella, että kiitos vielä teille kaikille kauniista ja hauskoista muistoista!)
Arki on kuitenkin alkanut vauhdilla. Työssä on ollut kiirettä ja uusia asioita. Lasten koulumaailmassa aina tapahtuu paljon heti alusta alkaen ja monenlaisten asioiden suhteen täytyy osata olla valppaana, ettei unohda vaikka ilmoittaa lapsia koulunjälkeisiin harrastuksiin. Ja sitten tämä Nepalin arki. Niin tuttua, mutta ah, niin läkähdyttävää. Ihan jo lämpötilankin puolesta on ollut läkähdyttävää, mutta myös muuten. Olen saanut oman stressikäyräni huippulukemiin räyhäämällä pikkukadullamme suhailevalle kaaharille (joka on kulmillamme uusi). Puhutteluni sujui aluksi hyvin, mutta kun sain vastaukseksi vain välinpitämätöntä naurua, olin kiehua. En ole ylpeä omasta käytöksestäni, mutta olisi hänenkin syytä parantaa ajotapansa ennenkuin näillä Suomen pyörätien levyisillä, äärettömän mutkaisilla ja jos jonkinlaista kulkijaa busseista pikkulapsiin omaavilla kaduilla tapahtuu jotakin!
Lapsemme ovat myös jotenkin yhtäkkiä kasvaneet. Varsinkin Minttu. Ehkä hänen uusista taidoistaan lisää myöhemmin! Siiristä taas on sukeutumassa innokas tanssijatar serkkujen antaman mallin innoittamana. Santusta on tullut selkeä pohdiskelija. Tänään hän vietti iltapäivän pohtimalla filosofisia kysymyksiä rakkaan ystäväni Jeanninen kanssa.
Erityisesti tämän Nepaliin paluun yhteydessä olen tunnistanut Nepalin tuoksuja ja hajuja, joita rakastan ja joita tulen joskus kaipaamaan. En ole ennen osannut niitä tunnistaa.
Ihmiset ympärillä ovat tietenkin aina sitä elämän parhautta. Nämä pari täällä vietettyä viikonloppua ovat olleet täynnä kaikkea kivaa yökyläilijöistä alkaen, vaikka noin yleisesti ottaen olemme yrittäneet ottaa levon kannalta. Väsyneitä olemme olleet. Työt, koulut, arjen haasteet, kuumuus ja kaikki muu ovat kyllä vieneet mehuja meidän perheestämme. Mutta kyllä se tästä taas!
Tänään virkistäydyimme monen lukijammekin tuntemassa paikassa, riisipeltolenkillä. On vihreää, raikasta, kosteaa, kuumaa!
Heikki antoi minulle 11-v. hääpäivälahjaksi Eeva Kilven runokirjan. (Jee.) Tässä näyte:
Sinun kanssasi, rakkaani,
vuodet menevät liian nopeasti.
Se on ainoa mistä sinua syytän.
Ne tuhat vuotta jotka olemme olleet yhdessä
ovat kuin yksi varastettu iltapäivä
ja jokainen varastettu iltapäivä
kuin tuhatsata ajastaikaa.
Minä olen jo monta kertaa
herännyt vanhana,
yhtäkkiä.
Sopivan touhukasta ja sopivan levollista alkavaa viikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti