Päivä, joka alkaa Himalajan mahtavana näyttäytymisenä kaupunkimme yllä, ei voi olla huono.
Aivan ensimmäiseksi silmät avattuani en kuitenkaan huomannut Himalajaa vaan kikattelevan Siirin, joka kiirehti tarkistamaan yön yli uunissa olleita marenkeja. (Öisin yleensä on mukavasti sähköä.) Minttu heräsi seuraavana ja alkoi valmistella minulle ja Heikille hääpäiväyllätystä. Ihanat lapset!
Oli tosiaan meidän 11-vuotishääpäivämme. Hienot vuodet takana ja toivottavasti yhtä hienot edessä!
Vuodet vai vuoret - jälkimmäiset olivat taas niin mahtavat. Tätä maisemaa kelpaa kyllä katsella.
 |
| Tuo kuvassa näkyvä valkoinen kerrostalo on Siirin mielestä ihan mummin talo. Voi toista! <3 |
 |
| Hattikin kipusi katolle. Choco ei oikein portaita välitä nousta. |
Nappasin Suomesta Mintulle mukaan tämän Hellapoliisin Koko perheen kokkauskirjan. Oli oikein hyvä ostos - kirjan ohjeet ovat yksinkertaisia ja kivoja ja ohjeet kuvituksineen tosi selkeät. Minttu on jo kirjan ohjeiden avulla valmistanut juustosarvia, pikkupizzoja, smoothieita ja marenkeja. Mintun bravuuri taitaa olla kaurakeksit eikä niihin enää ohjetta tarvitakaan!
 |
| Pikkupizzat - en tiedä, onko monellekin tuttu juttu, mutta tässä on käytetty pohjana tortillalevyä. Kätevää erityisesti silloin, kun jokainen haluaa pizzaan erilaiset täytteet! |
 |
| Marengit |
 |
| Isä ja poika saapuivat jalkapallosta lounaaksi kotiin. |
Kävimme sitten Heikin kanssa vielä juhlistamassa päiväämme. Dilu oli kotona lasten kanssa ja olivat katsoneet Koirahotelli-elokuvan.
Ja huomenna on vielä sunnuntai!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti