Elämää kenttämatkoilla

Nepalissa työvuotemme rytmittyy aika mukavasti siten, että sadekaudella kesällä emme juuri tee kenttämatkoja, emmekä kylmimpänä aikana joulu- ja tammikussa. Tuolloin ehtii käydä läpi yhteistyökumppaneidemme hankehallinnollisia asioita - joita myös riittää paljon - laatia lukuisia tarvittavia raportteja ja muuta materiaalia ja istua palavereissa. Työ ei lopu.

Kun kenttämatkakausi koittaa, vuorottelemme Heikin kanssa matkoilla oloa.

Matkoilla oleminen on toisinaan raskasta, sekä kotiin jääville että lähteville. Työn kannalta kuitenkin molemmat koemme kenttämatkat erittäin tärkeiksi.

Palasin sunnuntaina kaukolännestä Kailalin läänistä. Matka oli todella hyvä, antoisa ja koskettava. Tapasin paljon niin sanottuja marginaalissa eläviä ihmisiä. Lähetysseura haluaa tehdä työtä juuri kaikkein hyljeksityimpien ihmisryhmien parissa. Työn tavoitteena on, että ihmisoikeudet voisivat toteutua kaikkien elämässä. Tapasin HIV/Aidsin vaikutuspiirissä eläviä yksinhuoltajaäitejä; tapasin muslimityttöjä, jotka saavat opiskella vain urdua ja koraania; tapasin maattomia dalit-äitejä, joiden lapset ovat päässeet kouluun ja saavat lapsiystävällistä opetusta, johon ei kuulu ruumiillista kurittamista; tapasin mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä, jotka ovat saaneet hoitoa ja kuntoutusta.

Erään aikuisen mielenterveyspotilaan äiti kertoi, miten tytär oli edellisestä päivästä saakka laittautunut kuntoon meidän tapaamista varten. Päivä oli koko perheelle todella erityinen. Mietin, miten tärkeää meille jokaiselle on tunne ja kokemus siitä, että joku tulee tänne tapaamaan juuri minua.

Eräs HIV-positiivinen yksinhuoltajaäiti halusi korostaa sitä, etteivät heidän miehensä huvikseen lähde naapurimaihin töihin. "Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa! Ruoka ei riitä ja jostakin on saatava rahaa." Äärimmäinen köyhyys - äärimmäinen ihmisoikeusloukkaus.

Työmme perustuu paljolti ryhmien muodostamiseen: esimerkiksi äideistä perustetaan ryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti. Ryhmäläiset voivat jakaa ongelmia ja asioita yhdessä, oppia uutta, saada tukea ja kannustusta. Lisäksi tuellamme he voivat saada erilaisia koulutuksia. Usein ryhmä myös säästää yhdessä ja säästöistä he voivat ottaa lainaa. Tapa on todella toimiva. Mutta aina minua pysäyttää summa, jonka kukin ryhmäläisistä voi tuoda säästettäväksi kuussa: se on useimmiten 20 rupiaa, ei siis kahtakymmentä senttiäkään. Kuussa. Enempään ei ole varaa.

Tulen kirjoittamaan kaikista ihmisistä ja työstämme - kannattaa siis seurata Lähetysseuran eri tiedotuskanavia!

Tänne ajattelin laittaa kuvakokoelman siitä, miltä kenttämatkoilla usein asiat näyttävät työn ulkopuolella. En kuvannut majoitusolosuhteitamme (varmaan siksi, koska tällä kertaa yövyimme suhteellisen hyvissä paikoissa). Vain kerran käytin silkkimakuupussiani, joka ei ole mukanani niinkään lämmön, vaan hygieenisyyden takia.

Mitä siis kuvaan kun en kuvaa ihmisiä ja työtä:

Maisemia:

Karnali-joki <3

Eläimiä.

Tällä tyypillä on kyllä uskomattoman magee kampaus.

Suunnittelin papukaijan vapauttamista, mutta en sitten uskaltanut. :(

Hieno nilkan ojennus.

Black & white

Teetaukoja.

Maailman paras lassi. Maistui vähän pullataikinalta.

Ruokaa.

Lounaspaikka.

Dahlbaht, perusruoka. Nepalit syövät 2 kertaa päivässä ja muuta ei sitten tarvitakaan, ehkä vähän snäksiä (mm. nuudeleita) välissä.

Kalaa

Suntala-tornit

Makea pala kiitokseksi eräältä vanhempien ryhmältä.

Äitejä ja lapsia, uteliaita kasvoja. Yksi selfiekin.

Matkantekoa.

Liikenneruuhkaa

Välillä oli rakennettava kappale tietä.

Autossa istuessani luen aina devanagari-kylttejä. Ja osaan lukea niitä!

Uskolliset kenkäni, jotka ovat vieneet minut niin Tansanian- kuin Nepalinkin vuorille ja moniin paikkoihin siltä väliltä. Heikki on jo useaan otteeseen korjannut niitä pikaliimalla.