Amerikkalaiset ovat tänään juhlineet kiitospäivää. Niin mekin, kiitos uusien amerikkalaisten ystäviemme ja amerikkalaisen koulumme.
Eilen koululla oli iso Turkey Bowl -tapahtuma (jonka suora käännös, kalkkunakulho, ei lakkaa hymyilyttämästä), jossa juhlimme tietysti mukana iltaan saakka ja joka aloitti syksyn ensimmäisen lyhyen loman kiitospäivän kunniaksi. Heikki pelasi amerikkalaista jalkapalloa, joten minun tehtäväkseni jäi siten seurusteleminen ja syöminen (hampurilaisia, kurpitsapiirakkaa ja brownieita, kuinkas muuten).
Tänään on tietysti olleet varsinaiset kiitospäivän juhlat. Pidän kiitospäivän ajatuksesta. Aion kopioida juhlan myös meille ja muokata hieman sopivammaksi (lue: ilman kalkkunaa).
Ensin ajattelin kirjoittaa tähän listan asioista, joista olen kiitollinen. Kun nyt on tämä kiitospäivä ja kaikki. Sitten tajusin, että listastahan ei tulisi loppua. Aika onnellista oikeastaan huomata tämä! Esikoinenkin oli tehnyt koulussa erittäin liikuttavan kiitospäivän puun. Hän oli kirjoittanut lehtiin asioita, joista on kiitollinen. Puun lehdet täyttivät koko paperin. Kiitokset olivat pieniä ja suuria. Aivan mahtavia.
Sitten mietin kirjoittavani listan asioista, joista olen ollut tänään kiitollinen. Äh! Siitäkin tulisi turhan pitkä! Joten päätin nyt kertoa joitakin kohtia tästä päivästä. Ne liittyvät tavalla tai toisella myös kiitollisuuteen.
Noniin! Allons-y!
1. Puolisoni, joka aina keittää aamukahvit ja tuo (tai kuopus tuo) ensimmäisen kupin minulle yläkertaan. Hän tietää, että rakastan höyryävän kuumaa kahvia ja hetkeä, kun juon sen yläkerrassa, kaukana tulevan päivän touhusta.
2. Ranskan tunnilla minua pyydettiin kertomaan suomalaisesta koulusysteemistä ja koulutuksesta. (Kuulijakunta: Ranska, Australia, Libya, UK, Japani, Etelä-Korea.) Kerroin. Ei, ei ole koulumaksuja. Ei yliopistossakaan. Ei ulkomaalaisillekaan. Kouluruokailu on ilmaista, samoin peruskoulun koulukirjat. Tässä kohtaa kuulijakunta oli niin puullapäähän lyötyjä, että minun oli pakko lisätä jotakin korkeista veroista. Ei yksityisyliopistoja. Meille suomalaisille on tärkeää, että olemme kaikki samalla viivalla ja kaikilla on samat mahdollisuudet opiskella ja edetä. Niin, kaikilla! Ei ole mitään Pariisin grandes écoles:eja, joissa muovataan tulevat poliitikot ja diplomaatit. Voi Suomi, hyvä!
Samaan aikaan tajusin, että en ehkä edes tietäisi, jos Suomessa pitäisi nykyään maksaa koulukirjoista. Omat lapseni eivät ole käyneet päivääkään suomalaista koulua. Ja vaikka olenkin toivottavasti jotenkuten lasteni serkkujen elämänmenon syrjässä kiinni, ovat tietoni suomalaisesta koulusta juuttuneet 80- ja 90-luvuille. Sekin on jotenkin hämmentävää. Kun on vuosia elänyt kansainvälisen koulun ilmapiirissä, alkaa itsekin kummastella joitakin suomalaisen koulun tapoja. Olenko kohta siinä pisteessä, etten pysty enää kertomaan ajankohtaisia asioita Suomesta, koska en tiedä?
3. Ystävä - jonka kanssa chattaaminen oli tietysti parasta - ja joka valisti, että päätös yliopistojen lukukausimaksuista on tehty (mutta toistaiseksi opiskelu on ilmaista).
4. Eteläkorealainen ystävä, joka tuli käymään ja tuomaan vastaleipomiaan korealaisia makeita leivonnaisia. Samalla hän jätti lapsensa meille leikkimään. (Pakko myös kertoa, että tämä korealainen poika on kuopuksen bestis. He ovat niin "hyvä pari" ja koko koulussa kuuluisia tästä erittäin suloisesta ystävyydestään.) Mutta ei tässä vielä kaikki. Korealainen ystäväni otti puhelimeni ja latasi sinne Kakao Talkin. Koska siellä on kaikki ja koska se on erittäin kätevä tapa pitää yhteyttä! Yritin vähän, että mites tää whatsappi vaikka, mutta puhelimessani oli jo Kakao Talk. Kakao Talk se olla pitää. Hauskaa!
5. Lasagne. Valmistin yhdessä Lucyn kanssa meille pitkästä aikaa lasagnea. Lucyn kanssa on kiva tehdä yhdessä ruokaa ja jutella samalla. Hän pitää kaiken uuden oppimisesta. Lasagnen tekoa hän oli jo jonkin aikaa toivonutkin. Kukapa ei tulisi onnelliseksi mehevien patojen hämmentämisestä. Ja aivan erityisesti silloin, kun rakkaudella valmistetun ruuan saa jakaa yhdessä toisten ihmisten kanssa. (Ja aivan erityisesti silloin kun saa hämmentää jotakin makeaa, kuten vaikkapa kuumaa suklaata, mutta tätä asiaa ei nyt kuitenkaan tapahtunut tänään.)
6. Pihaleikit. Kuten olen kai todennut, asumme kerrostalojen ympäröimässä pihapiirissä. Samassa pihapiirissä asuu lukuisia lastemme ystäviä. Usein iltaisin lapset juoksevat ja leikkivät ulkona yhdessä pimeän tuloon saakka. Kuten me lapsina teimme. Tämä asia saa minut joka kerta onnelliseksi. Miten hienoa!
7. Iltauinti. Senegalin talvi on alkanut, mikä tarkoittaa, ettei lämpötila ole juuri enää kohonnut yli 30:en. Emme enää hikoile tauotta! Joulun aikaan voi olla hyvinkin 20 astetta tai vähän allekin. Tällä hetkellä ilma tuntuu siis vähän Suomen kesältä - niiltä muutamista parhaista päivistä! Yhä tarkenee myös uida. Iltauinti illan pimetessä, heinäsirkkojen sirittäessä, ihmisten siirtyessä sisälle ja valojen syttyessä - olotila, johon kulunut päivä on hyvä kiitollisin mielin kääriä.
Niin että kaikki hyvin täällä. Mutta ennenkuin käärin päivän ja itseni peiton alle, lähden vielä keittämään suklaata. Ihan vähän. (Peittoa ei oikeastaan vielä tarvitse. Mutta itselläni peittoihmisenä on lakana. Peittoon, olkoon kuinka ohut tahansa, kääriytyminen on parasta.)
-> 8. Kääriytyminen, joka tapahtuu suklaanhämmentämisen jälkeen.
Eilen koululla oli iso Turkey Bowl -tapahtuma (jonka suora käännös, kalkkunakulho, ei lakkaa hymyilyttämästä), jossa juhlimme tietysti mukana iltaan saakka ja joka aloitti syksyn ensimmäisen lyhyen loman kiitospäivän kunniaksi. Heikki pelasi amerikkalaista jalkapalloa, joten minun tehtäväkseni jäi siten seurusteleminen ja syöminen (hampurilaisia, kurpitsapiirakkaa ja brownieita, kuinkas muuten).
Tänään on tietysti olleet varsinaiset kiitospäivän juhlat. Pidän kiitospäivän ajatuksesta. Aion kopioida juhlan myös meille ja muokata hieman sopivammaksi (lue: ilman kalkkunaa).
Ensin ajattelin kirjoittaa tähän listan asioista, joista olen kiitollinen. Kun nyt on tämä kiitospäivä ja kaikki. Sitten tajusin, että listastahan ei tulisi loppua. Aika onnellista oikeastaan huomata tämä! Esikoinenkin oli tehnyt koulussa erittäin liikuttavan kiitospäivän puun. Hän oli kirjoittanut lehtiin asioita, joista on kiitollinen. Puun lehdet täyttivät koko paperin. Kiitokset olivat pieniä ja suuria. Aivan mahtavia.
Sitten mietin kirjoittavani listan asioista, joista olen ollut tänään kiitollinen. Äh! Siitäkin tulisi turhan pitkä! Joten päätin nyt kertoa joitakin kohtia tästä päivästä. Ne liittyvät tavalla tai toisella myös kiitollisuuteen.
Noniin! Allons-y!
1. Puolisoni, joka aina keittää aamukahvit ja tuo (tai kuopus tuo) ensimmäisen kupin minulle yläkertaan. Hän tietää, että rakastan höyryävän kuumaa kahvia ja hetkeä, kun juon sen yläkerrassa, kaukana tulevan päivän touhusta.
2. Ranskan tunnilla minua pyydettiin kertomaan suomalaisesta koulusysteemistä ja koulutuksesta. (Kuulijakunta: Ranska, Australia, Libya, UK, Japani, Etelä-Korea.) Kerroin. Ei, ei ole koulumaksuja. Ei yliopistossakaan. Ei ulkomaalaisillekaan. Kouluruokailu on ilmaista, samoin peruskoulun koulukirjat. Tässä kohtaa kuulijakunta oli niin puullapäähän lyötyjä, että minun oli pakko lisätä jotakin korkeista veroista. Ei yksityisyliopistoja. Meille suomalaisille on tärkeää, että olemme kaikki samalla viivalla ja kaikilla on samat mahdollisuudet opiskella ja edetä. Niin, kaikilla! Ei ole mitään Pariisin grandes écoles:eja, joissa muovataan tulevat poliitikot ja diplomaatit. Voi Suomi, hyvä!
Samaan aikaan tajusin, että en ehkä edes tietäisi, jos Suomessa pitäisi nykyään maksaa koulukirjoista. Omat lapseni eivät ole käyneet päivääkään suomalaista koulua. Ja vaikka olenkin toivottavasti jotenkuten lasteni serkkujen elämänmenon syrjässä kiinni, ovat tietoni suomalaisesta koulusta juuttuneet 80- ja 90-luvuille. Sekin on jotenkin hämmentävää. Kun on vuosia elänyt kansainvälisen koulun ilmapiirissä, alkaa itsekin kummastella joitakin suomalaisen koulun tapoja. Olenko kohta siinä pisteessä, etten pysty enää kertomaan ajankohtaisia asioita Suomesta, koska en tiedä?
3. Ystävä - jonka kanssa chattaaminen oli tietysti parasta - ja joka valisti, että päätös yliopistojen lukukausimaksuista on tehty (mutta toistaiseksi opiskelu on ilmaista).
4. Eteläkorealainen ystävä, joka tuli käymään ja tuomaan vastaleipomiaan korealaisia makeita leivonnaisia. Samalla hän jätti lapsensa meille leikkimään. (Pakko myös kertoa, että tämä korealainen poika on kuopuksen bestis. He ovat niin "hyvä pari" ja koko koulussa kuuluisia tästä erittäin suloisesta ystävyydestään.) Mutta ei tässä vielä kaikki. Korealainen ystäväni otti puhelimeni ja latasi sinne Kakao Talkin. Koska siellä on kaikki ja koska se on erittäin kätevä tapa pitää yhteyttä! Yritin vähän, että mites tää whatsappi vaikka, mutta puhelimessani oli jo Kakao Talk. Kakao Talk se olla pitää. Hauskaa!
5. Lasagne. Valmistin yhdessä Lucyn kanssa meille pitkästä aikaa lasagnea. Lucyn kanssa on kiva tehdä yhdessä ruokaa ja jutella samalla. Hän pitää kaiken uuden oppimisesta. Lasagnen tekoa hän oli jo jonkin aikaa toivonutkin. Kukapa ei tulisi onnelliseksi mehevien patojen hämmentämisestä. Ja aivan erityisesti silloin, kun rakkaudella valmistetun ruuan saa jakaa yhdessä toisten ihmisten kanssa. (Ja aivan erityisesti silloin kun saa hämmentää jotakin makeaa, kuten vaikkapa kuumaa suklaata, mutta tätä asiaa ei nyt kuitenkaan tapahtunut tänään.)
6. Pihaleikit. Kuten olen kai todennut, asumme kerrostalojen ympäröimässä pihapiirissä. Samassa pihapiirissä asuu lukuisia lastemme ystäviä. Usein iltaisin lapset juoksevat ja leikkivät ulkona yhdessä pimeän tuloon saakka. Kuten me lapsina teimme. Tämä asia saa minut joka kerta onnelliseksi. Miten hienoa!
7. Iltauinti. Senegalin talvi on alkanut, mikä tarkoittaa, ettei lämpötila ole juuri enää kohonnut yli 30:en. Emme enää hikoile tauotta! Joulun aikaan voi olla hyvinkin 20 astetta tai vähän allekin. Tällä hetkellä ilma tuntuu siis vähän Suomen kesältä - niiltä muutamista parhaista päivistä! Yhä tarkenee myös uida. Iltauinti illan pimetessä, heinäsirkkojen sirittäessä, ihmisten siirtyessä sisälle ja valojen syttyessä - olotila, johon kulunut päivä on hyvä kiitollisin mielin kääriä.
Niin että kaikki hyvin täällä. Mutta ennenkuin käärin päivän ja itseni peiton alle, lähden vielä keittämään suklaata. Ihan vähän. (Peittoa ei oikeastaan vielä tarvitse. Mutta itselläni peittoihmisenä on lakana. Peittoon, olkoon kuinka ohut tahansa, kääriytyminen on parasta.)
-> 8. Kääriytyminen, joka tapahtuu suklaanhämmentämisen jälkeen.
 |
| Senegal on hiekkaa, aurinkoa ja värejä. Senegal on myös sininen ja ruskea. |
 |
| Olen taas intoutunut kankaiden ostamisessa. Nämä joulumarkkinoilta hankittuja. |
 |
| Päivän kahvi (eilisen päivän). Todella! Kaikissa tapahtumissa myydään eri makuisia jääpaloja pienissä muovipusseissa. Tässä kahvia. Ja oli hyvää, vaikka en ole koskaan tiennyt pitäväni jääkahvista. |
 |
| Tässä pussitettu lemonade-jääpala. |
 |
| Ja tässä bissapia jääpalana! Bissap valmistetaan Hibiskuksen terälehdistä. |
 |
| Koulussa oli jo jokin aika sitten teemaviikko, jolloin piti pukeutua kunakin päivänä erilaisten teemojen mukaan. Tässä koululaisemme torstain hipsteri-päivässä! |
 |
| Dakarin suomalaiset valmistautumassa kansainvälisyysviikkoon. Leivoimme karjalanpiirakoita ja mustikkapiirakkaa. |
 |
| Kansainvälisyyspäivä. Lapset sanoivat sydämessään edustavansa Suomea ja Nepalia. Esikoinen kuulemma myös Tansaniaa, koska "tiedän sen olevan äidin sydämessä. Ja jos se on äidin sydämessä, on se myös minun." <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti