maanantai 18. joulukuuta 2017

Risteyksessä

”Tie ei kerro kulkijalle, mikä odottaa matkan päässä”, sanoo afrikkalainen sananlasku.

Tänä aamuna edessäni ajanut kuljettaja pysäytti autonsa keskelle risteystä. Tarkkailin kuljettajaa tovin verran koettaen arvata, mihin suuntaan hän mahtaisi jatkaa matkaa. Kuljettaja ei kuitenkaan ilmeisesti saanut asiaa ratkaistuksi vaan jäi nököttämään risteykseen mietteliään näköisenä. Ehkä tie ei ollut vienyt häntä sinne, minne piti.

Muut autoilijat eivät vaikuttaneet olevan moksiskaan eivätkä he jääneet ihmettelemään keskelle risteystä pohtimaan jäänyttä kuljettajaa. He väistivät keskellä olevan auton kuka miltäkin puolelta ja jatkoivat matkaansa.

Risteyksessä on monia mahdollisuuksia. Voi kääntyä oikealle tai vasemmalle tai mennä suoraan tai jopa peruuttaa, täällä sekin on aivan mahdollista, kunhan muistaa antaa muille äänimerkin. U-käännöksenkin voi tehdä.

Tietysti aloin jälkeenpäin pohtia risteykseen jäänyttä autoilijaa ja miettiä elämän risteyksiä. Tunnustan olevani ihminen, joka mieluiten miettisi jo ennen matkalle lähtöä, mihin suuntaan kussakin risteyksessä tulee kääntyä. Melkeinpä sellainen, joka mieluiten suunnittelisi kaikki elämän tulevat risteykset etukäteen niin, ettei yllätyksiä ja äkkipysähdyksiä tulisi.

Kaikkia elämän reittejä ei kuitenkaan tarvitse yrittää tietää ja ennakoida etukäteen, vaan voi mennä rohkeasti ja tehdä päätökset kun niiden aika on, vaikka vasta keskellä risteystä. Asiat voi ottaa vastaan silloin, kun ne eteen tulevat ja sellaisina kuin ne annetaan. Kaiken ei tarvitse olla ratkaistua tai ennakoitua ennenkuin uskaltaa siirtyä eteenpäin. Epävarmuudessa piilee aina myös mahdollisuus.

Eihän se suunnitelmienkaan teko haittaa. Rohkeus voi toisinaan kuitenkin olla sitä, että uskaltaa muuttaa suunnitelmaa. Uskaltaa pysähtyä vaikka keskelle risteystä tarkistamaan suuntaa, jos tarve vaatii.


Keskellä risteystä oleminen voi olla pelottavaa. Samalla se kuitenkin voi olla lupaus tulevasta ja muistutus siitä, että tiellä oleminen, tänään, juuri nyt, on osa matkaa. Koska emme näe tien päähän, on parasta oppia nauttimaan matkasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti