Tyyneys ja kiitollisuus

Sunnuntai-ilta. Kävelimme juuri kotiin koululta, jossa olimme koko perhe urheilemassa. Sunnuntai-illan urheiluhetki koululla on muodostunut meille mukavaksi perinteeksi. Suomalaisiin lenkkipolkuihin tottuneelle olisi Dakarin lenkkipolkumme ehkä jonkinasteinen kauhistus, mutta se on kuitenkin ihan paras lenkkipolku täällä. Käytännössä juoksemme koulun jalkapallokenttää ympäri. Polku kulkee kuitenkin graffitein koristellun betonimuurin ja eukalyptys-puiden välistä, joten ihan kiva se on (graffitteihin on muuten kirjoitettu kaikki hengen hedelmät). Yksi kierros kestää noin kaksi minuuttia (vauhdista riippuen tietysti, mikä usein puolestaan on verrannollinen kuumuuteen). Siinä sitten riitää minulla ja Heikillä kisattavaa, kun otamme aikaa, alittuuko vai ylittyykö tuo kaksiminuuttinen per kierros.

Afrikan-aika on opettanut nauttimaan pienistä asioista. Kuten kaksiminuuttisista. Opettanut ylittämään omia mukavuusrajoja paukkuen. Löytämään iloa itselle kokonaan uusista asioista (muistatteko vielä esimerkiksi sukeltamisen, kyllä, olen jatkanut sitä. Veden alta löytyy ihana hiljaisuus.)

Palataan kotimatkaan. Kävelimme särisevien voimalinjojen alta hiekkakentän poikki, kuten joka päivä. Hiekkakentän, jossa autolla ajaessani siskoni kysyi "Onko tässä niinku tie?" Siskoni, joka ei ihan pienistä hätkähdä. Joka ikinen päivä mietin paitsi roskia, ilmansaasteita ja voimalinjoja, myös savuja, jotka nousevat hiekkakentälle tuoduista jätteistä. Jos olen aina yrittänyt elää kutakuinkin vihreästi (vaikka, äääh, edelleen matkustan lentokoneella ihan liikaa, ja myös maastoautolla, ja voisihan tätä listaa jatkaa kamalan paljon..), olen yrittänyt elää mm. entistä jätteettömämmin. Täällä jätteidenkäsittely on niin olematonta ja muovia ja kaikkea muuta päätyy meriin ja myös hengitysilmaan (kierrätys perustuu roskia tonkiviin ihmisiin ja eläimiin) - tuolla hiekkakentällä olen nähnyt muunmuassa sairaalajätettä noin vain muovipussissa kentälle heitettynä. Ympäristötietoituus, sitä yritämme tuoda työssämmekin voimakkaasti esille. Joskus kyllä pelottaa, riittääkö aika.

Omien arvojen mukainen elämä on kyllä hyvin palkitsevaa - jokainen muovi, jonka ostamisen/käytön/poisheittämisen olen onnistunut välttämään, on tehnyt elämää onnellisemmaksi!

No, tänä iltana en nähnyt hiekkakentällä sairaalajätettä vaan kissanpentuja. Neljä pientä takkuista pentua yritti lähteä meitä seuraamaan. Seuraavaksi talibé-poika tuli pyytämään rahaa. Iltaisin talibéjen näkeminen on vielä kurjempaa, sillä yleensä se tarkoittaa, että kyseinen poika ei ole onnistunut tuomaan päivittäin vaadittavaa summaa imaamille, eikä siksi pääse päivälliselle ennen kuin vaadittava summa on kasassa. Poika voi siis joutua nukkumaan yönsä taivasalla.

Kirjoitin yhdessä facebook-päivityksessäni tavanomaisesta työmatkastani kotoa toimistolle. Kerroin vanhemmasta pariskunnasta, joka huusi minulle kadun toiselta puolelta "toubab, toubab" (joka on yleinen nimitys valkoihoiselle), kerroin niinikään talibéista ja kulkukoirista. Muutama senegalilainen paheksui päivitystäni todeten, etten kertonut koko kuvaa Dakarista ja että keskityin liikaa negatiiviseen.

Ymmärrän heidän harmistuksensa, vaikka omasta mielestäni päivitykseni ei ollut negatiivinen. Mietin, että no sen me suomalaiset ainakin osaamme, nimittäin oman maamme "haukkumisen" vailla tunnontuskia. Mutta sallimmeko sen, tai edes epäkohtien esilletuomisen, ulkomaalaisille? Ehkä emme.

Vaikka työssä ja päivittäisessä elämässä on haasteensa, emme suinkaan ole kadottaneet positiivisuuttamme. Lisäksi positiivisia asioita ei elämästämme tarvitse etsiä, niitä on ja tapahtuu ihan joka päivä. Olen kiitollinen siitä! Olen muutoinkin yrittänyt entistä enemmän elää äitini esimerkin mukaisesti. Hänen elämänasenteensa on tyyneys ja kiitollisuus. Aika hyvä ohjenuora kaikkeen, ihan koko elämään. Äitini on kyllä maailman viisain.

Lapsillamme oli taas touko-kesäkuussa synttärit ja luin näitä vanhoja postauksiani, joihin olen kertonut heidän syntymästään. Esikoinen Keskimmäinen Kuopus 
Aika mahtava päiväkirja tämä blogi erityisesti Nepalin-ajastamme! Säilyttääkseni hieman päiväkirjamaisuutta kerronkin tähän nyt hieman lasten tämän hetken kuulumisia.

Koulu päättyi viime viikolla ja kiitollisin ja ylpein mielin saimme päättää taas yhden kouluvuoden. Esikoinen palkittiin yläkoulun parhaalla keskiarvolla (saman palkinnon sai muutama muukin) sekä englannin kielen palkinnolla. Keskimmäinen palkittiin matemaattisista taidoista ja sai lisäksi epävirallisen "jalkapallokuningas"-maininnan luokaltaan. Kuopus sai citizenship- ja vastuullisin oppilas- palkinnot, joista ensimmäinen annetaan oppilaalle, joka on reilu ja ystävällinen kaikkia kohtaan, jokaisen kaveri ja avulias ja positiivinen. Aika mahtavaa!

Ehkä aivan erityisesti tänä vuonna minua sykähdytti Esikoisen englanninkielen palkinto. Mietin sitä viisivuotiasta, joka joutui ummikkona aloittamaan Nepalin brittikoulussa. Millaisen polun hän on kulkenut nyt tähän päivään, jossa hänet palkitaan nimenomaan englannin kielestä! Ainakin se polku on ollut siunausta täynnä. Huomasin englannin opettajan, mukavan amerikkalaisen nuoren miehen, olevan itsekin liikuttunut palkintoa ojentaessaan. Ehkä hänkin näki vilaukselta sen viisivuotiaan tytön tuon nykyisen nuoren naisen (jolla oli minun mekko päällään) olkapäällä.

Esikoinen on ihana rakas esiteini, joka rakastaa ratsastusta, uintia, tanssia, maalaamista, urheilua, näyttelemistä, musiikkia, Luckya (jota myös hoitaa vastuullisesti), merta, kavereita... Hänellä on ihana ystäväporukka, jonka kanssa he tekevät kaikenlaista kivaa. Esikoinen on aktiivinen kaikissa koulun jutuissa ja hänet on mm. valittu oppilaskuntaan ja nuorten ryhmän vetäjiin. Hän tuntuu olevan niin kaikkien opettajien kuin ystävienkin suosikki. Esikoinen on aina valmis laittamaan itsensä likoon eikä pelkää epäonnistumisia. Esikoinen taitaa myös perheestämme rakastaa eniten Senegalia.

Keskimmäinen on se "jalkapallokuningas"; peli kuin peli, häneltä kyllä luonnistuu. Hän tykkää myös lukemisesta, piirtämisestä ja musiikista. Keskimmäinen rakastaa opiskelua ja uuden oppimista (on nytkin kesäloman aluksi tehnyt Esikoisen matikan ja science-tehtäviä) sekä luontoa ja sen suojelemista. Hän myös innostuu aina kysymään ja miettimään monenlaisia yhteiskunnallisia asioita. Keskimmäinen on se, joka haastaa minutkin uudelleen pohtimaan, miksi emme tee enemmän esimerkiksi sademetsien suojelemiseksi! Keskimmäinen on ehkä lapsistamme eniten joutunut kaikkien näiden ulkomailla vietettyjen vuosien aikana kärsimään ystävien vaihtuvuudesta. Toivon, että nämä kokemukset voisivat joskus kääntyä voimavaraksi.

Kuopus on yhä tulinen tyyppi, meidän perheen Pippuri. Hän rakastaa eläimiä ja ratsastusta ja haluaisi pelastaa kaikki kulkukissat ja -koirat. Hänellä on suuri sydän, jonne mahtuu ne talibé-pojatkin. Kuopus on myös hyvä tulkitsemaan toisten tunteita ja ajatuksia. Hän on viime vuoden aikana ottanut perheessämme uuden roolin, jossa usein hän on riidanratkaisija ja toisten "tunteiden tulkki". Pippurilla on hyviä ystäviä, joiden kanssa usein vietetään sleepovereita ja muita hauskoja juttuja. Hän rakastaa vauhtia ja uusia elämyksiä. Kuopus on niin rohkea, myös epäkohtien esille tuomisessa. Hän osaa käyttää rohkeuttaan myös heikompien puolten pitämiseksi, mistä olen myös tosi iloinen.

Voi kiitollisuus!

Että kyllä näiden kolmen kanssa kelpaa. Joka päivä saa olla iloinen ja ylpeä. Kulunut kevät on ollut kiireinen. Katsoin kalenteria taaksepäin ja huomasin, että koko keväänä on ollut kaksi viikkoa, jolloin kumpikaan meistä Heikin kanssa ei ole ollut reissussa. Kiire on siis ollut melko todellista, eikä vain kiireen tuntua. Työmatkoja on ollut paljon.

Jos siis se kiitollisuus jo aika hyvin onnistuu, niin tyyneyden kanssa taitaa olla vielä niin ja näin. Maybe one day we'll get there!

Kuka alkoi miettiä niitä hengen hedelmiä? Ne ovat tietenkin rakkaus, ilo, rauha, ystävällisyys, hyvyys, kärsivällisyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. <3

ps. Ne lyhyet tekstit, joita olen tänne blogiin postaillut, on kirjoituksiani Maaseudun tulevaisuuden Hengähdyspaikka-palstalle. Olen sitten myöhemmin postannut ne tänne, jotta tämä blogi pysyy elossa.

Sekalaisia kuvia! Tässä mukana sekä minun että Heikin valitsemia :)

Fatickissa, toukokuussa järjestämästämme lastensuojelukoulutuksesta.

Fatickin tunnelmaa

Esikoisen synttärit pidettiin hänen ystävänsä kanssa  yhdessä (ovat syntyneet tosi lähekkäin). Ensin juhlat ystävän kotona teemalla Just Dance...

Ja sen jälkeen yökylä pienemmällä porukalla meillä kotona Spa-teemalla.

Kuopuksen yökyläsynttärit Merenneito-teemalla

Keskimmäisen yökyläsynttärit (pari poikaa puuttuu kuvasta) World Cup 2018-teemalla

Yläkoulun päättäjäisjuhla-aamu

Rannalla. Myös Lucky rakastaa rannalla olemista.

Esikoinen oikealla

Pippuri

Keskimmäinen

Esikoisen joukkue voitti yläkoulun polttopalloturnauksen.

Orville ja Wilbur Wright. Koko idea ja toteutus pahviveljestä ym täysin Keskimmäisen käsialaa.

Kuopus ja Bestis, palkinnonsaajat

Keskimmäinen ja ope

Lucky bambisilmä kylvystänousseena. Hänestä irtoaa yleensä kylvyn yhteydessä noin 1,2 kg hiekkaa.

No on tässä kuva meistäkin, titidii! Ollaan just taas juostu ne "kaksiminuuttiset" ja sen jälkeen juhlittiin yhtä Erityisen Tärkeää uutista Suomesta! <3

Sing Star! Alkaa Amerikan-ystäviltäkin jo suomi sujua :D

Esikoinen ja jalkapalloposeeraus

hiekkaa

Bad hair day, eikun just cool

No tämä! <3 Ehkä tämäkin kuva innoitti mut päiväkirjatyyliin. Eihän meidän kolme mussukkaa oo koskaan olleet _noin_ pieniä, voi että! Kuva Nepalista v. 2012.