Terveisiä melkein Brasiliasta

Muistatteko baobab-puun, jota olen joskus kuvaillut lempikohdakseni Senegalissa?

Nyt puussa on sadekauden jälkeen lehdet! En voi olla hymyilemättä joka kerta kun ajan sen ohi. Mikä tapahtuu usein, kiitos lukuisten työmatkojen.

Lokakuu

Huhtikuu

Syksyn arki on sujunut kiireisesti ja olen pohtinut paljon omia rajojani, jaksamista, joustamista, sopeutumista, mukavuutta. Mihin kaikkeen tulee taipua ja miten niinsanotut rajat määräytyvät. Kaikki olemme erilaisia. Mutta miten käy ihmisen, jolle jaksaminen ja rajat - ja kaikki - on suhteellista. Joka ajattelee, ettei ole oikeutta valittaa, koska huomennahan asiat voivat oikeasti vaikka ollakin huonosti. Ja miksi niin usein kokee paineita olla jonkinlainen, tietynlainen.  Jos itse luo omat vaatimukset, niin eikö niistä pitäisi itse myös päästä eroon. Siskoni sanoo usein, että kaikki toivovat vain tulevansa hyväksytyiksi juuri sellaisina kuin ovat. Se on kyllä ihan totta. Toivoisin osaltani voivani edistää sitä läheisteni ja kaikkien ihmisten kohdalla, ja ehkäpä minun tulisi aloittaa itsestäni. Ah, elämä. Ainakin pystyn ajattelemaan - vaikka rajat olisivatkin sumentuneet - ja olen kiitollinen siitä!

Saimme lokakuussa isoveljeni perheen tänne kylään ja oli virkistävää viettää aikaa heidän kanssaan, kuulla nuorten juttuja ja vaihtaa ajatuksia Suomen ja Senegalin elämän eroista ja yhtäläisyyksistä. Otimme toisistamme kuvia Atlantin rannalla, jolloin isoveljeni totesi meidän olevan "melkein Brasilian edessä". Jäin jälleen miettimään asioiden riippuvan siitä, mistä niitä katsoo. Työelämässä käytetään käsitettä "tulokulma".

Kannattaa siis miettiä, minkä tulokulman valitsee. Olen aina kuvitellut olevani ajan tasalla omista tulokulmistani, mutta viime aikoina olen kuitenkin jäänyt pohtimaan, olenko sittenkin omien ajatusteni ja omien paineideni vanki (Indican "Linnansa vanki"-laulun sanoin).

Täällä Senegalissa joutuu lähes päivittäin tilanteisiin, jolloin oma asenne on paitsi valittava, on se myös ratkaisevan tärkeä. Olen siis ainakin harjoitellut tätä asiaa! (Viimeisin tilanne taisi olla se, kun poliisi pysäytti minut ja takavarikoi ajokorttini täysin keksityin perustein ja vaati sitten maksua itselleen. Ollako siinä sitten luova, kuten pitäisi, vai lukitako ajattelu siihen, ettei näin voi tehdä, tämä on epäreilua!)

Tulokulma voi olla aamuaurinko, taivaan värit ja "joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa".

Tulokulma voi olla aamukahvi tai koirannenä. Tai jopa molemmat. Tai se voi olla uima-allas, lämmin vesi tai aamun lempeä lämpö.

Tulokulmaksi voi ottaa myös työn ja onnistumisen hetket.

Hyvä tulokulma ovat senegalilaiset naiset ja heidän sitkeys. Ruoka on tietysti aina hyvä tulokulma, varsinkin yhdessä jaettu ruoka.

Tulokulmana toimivat myös pienet, hauskat hetket, kuten vesimelonin ostaminen hedelmäkojusta. Hauskaa on myös huomata, miten juuri vaikkapa Kuopus pärjää ranskalla!

Nojaa, ehkä se riittää tulokulmista. Dakarin liikenneruuhkiin en osaa valita kovin luovia tulokulmia.

Kuopus oli piirtänyt koulussa liiduilla "kodin". Ohitsekiitävän hetken kuvittelin siinä olevan ehkä suomalaista metsää. Kävin katsomassa. Koti oli Nepalin vuoret, Himalaja. <3 Huh. Suomalaisuus, missä lienet.

Näiden ihmisten kanssa ei synkkää hetkeä tullut <3 Kiitollinen mieli yhteisestä ajasta ja onnellinen suvusta ja ystävistä!

Kokeiltiin surffaamistakin!

 Dakar on kaunis. Kun muistaa oikean tulokulman. :)

Jälkikirjoitus: Juuri eilen oli koululla vanhempi-opettaja-tapaamiset ja sen jälkeen Harvest Fest. Kaikista kolmesta lapsestamme  ja heidän koulumenestyksestään ym ei voi olla muuta kuin suunnattoman ylpeä. Sanon tämän siksi, että nämä pohdinnat omasta olemisesta ja elämästä liittyvät siis yksinomaan minuun.