Kuvassa rapsuttelen laamaa Bogotán kadulla venezuelalaisten, kolumbialaisten ja bolivialaisten kollegoideni kanssa. Meillä oli niin hauskaa, että koko kuva on vähän sumea kun kuvaaja ja kuvattavat eivät pysyneet paikoillaan.
Terveisiä siis työmatkalta Kolumbiasta. Matka oli tosi onnistunut ja paljon olisi kerrottavaa.
Niin kovasti kuin jo Senegalissa mietinkin, etten Suomessa halua heti joutua siihen kiireiseen aikataulutettuun oravanpyörään, jossa aina sopiakseen jotakin on ensin kaivettava kalenteri esille ja sitten sovittava se meno viikkojen päähän, olen silti luiskahtanut siihen samantien.
Onhan mulla kiireinen työ, pitkät lähes päivittäiset työmatkat ja muut matkat, lapsilla todella paljon harrastuksia ja niin edelleen - mutta silti. En haluaisi pyöriä oravanpyörässä ja aion vielä keksiä keinon päästä siitä pois! Saa nähdä, tuleeko se keino olemaan sellainen kuin "hengittele rauhassa kaikki junamatkat niin kyllä se siitä". Haha!
Toisaalta kai pitäisi aloittaa pohdiskelemalla sitä, mikä tekee oravanpyörän tunnun ja miettiä, onko elämä oikeasti oravanpyörää, vai vain oma mieli. Ja toisaalta, kuten rakas suorapuheinen mieheni totesi, kun valitin hänelle kiireisyyttä: "Sun pitää vaan miettiä mitä sä elämältä odotat." Onhan se nimittäin niinkin, että ihan kaikkea - puhdasta kotia ja uunissa kypsytettyä puhdasta kotiruokaa, sopivan haastavaa työtä matkoineen, aikaa ystäville, harrastuksille, taidenäyttelyille ja metsäretkille, kiireetöntä yhdessäoloa - ei ehkä voi saada kerralla. Vai voiko? Toisaalta ehkä ulkomailla juuri saimme, vai emme ehkä sittenkään, en ainakaan ikinä päässyt taidenäyttelyyn.
Räpiköin siis edelleen tämän tyyppisissä elämänkysymyksissä. Mutta tavallaan hyvä niin. Meillä ei eletä tasaista perusarkea, vaan aika seikkailuntäyteistä elämää edelleen ja monenlaisia kysymyksiä pohditaan päivittäin. Ainakin pysymme virkeinä - tai vireinä.
"Kaiken kokeneena voin sanoa, että aina on jotakin kokematta." -Matti Nykänen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti