Joskus autolla ajaessa käy niin, että saapuu risteykseen, jossa seisoo jonossa muita autoja odottamassa vuoroaan ja itselle on tyhjä kaista ja vihreä valo. Sen kuin posottaa menemään. Minut valtaa näissä tilanteissa aina hieman etuoikeutettu olo: tässä saan loistaa ja mennä ilman vuoronodotusta eikä muiden auta kuin odottaa edelleen.
Aika turhaan mietin oman tilan ottamista
tuossa liikennevaloesimerkissä. Mutta monessa muussa tilanteessa asiaan on
kyllä ihan tähdellistä kiinnittää huomiota. Afrikassa asuessani toivoin usein
olevani ruumiinrakenteeltani rehevämpi (lue: mieluiten lihava). Haastavissa
kokouksissa oman tilan ottaminen ja uskottavuuden saaminen olisi ollut ehkä
hitusen helpompaa, jos olisin ihan fyysisesti pystynyt ottamaan heti alkuun
suuremman tilan.
Nepalista muistan edelleen aivan alun
kokemukseni jonottamisesta. Jonotin pienten lasteni kanssa suuren joukon mukana
puistoon ja jonottaisin siellä varmaan vieläkin ja odottaisin vuoroani, jos en
olisi sisuuntunut muiden etuiluun ja edennyt lopulta kyynärpäätaktiikalla. Ei
Nepalissa kukaan ilkeyttään ohitellut. Maan tapa vain on, että siitä mennään,
mistä päästään. Kyllä muillekin annetaan tilaa, mutta minähän en näyttänyt
siinä odottaessani siltä, että olisin menossa minnekään.
Vakavasti puhuen, oman tilan ottaminen on
tärkeä oppi kaikille meille kilteille. Kyseessä voi olla fyysinen oma tila,
mutta myös omien rajojen vetäminen ja oman mielipiteen sanominen. Oman tilan
ottaminen ei tarkoita muiden tilan vähenemistä. Päinvastoin - itsensä piilossa
pitäminen ei palvele ketään. Nepalissa moni alakastinen nainen peitti kasvonsa
aina puhuessaan, ja useimmiten nämä naiset eivät julkisesti uskaltaneet puhua
kasvot peitettyinäkään. Suomessa on tasa-arvo pitemmällä mutta silti meillä on
paljon niitä, jotka aina väistävät tai ovat hiljaa.
Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan / kutsuttuna
juhliin, kynnykselle seisomaan. Juha Tapion laulun sanojen mukaan toivotan
rohkeutta astua juhlaan nimeltä elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti