Joku tietää päivänselvästi, missä koti on, joku vähän epäselvemmin. Surullisinta tietysti on, jos kotia ei ole lainkaan. Minulla taitaa olla olemassa monta paikkaa, jotka kaikki miellän kodikseini, ainakin jossakin mielessä.
Lapsillemme koti on kuitenkin tällä hetkellä Nepalin-koti. Vielä lentokoneessa matkalla tänne itkimme Mintun kanssa ja katsoimme taakse jäävää vihreää kotimaatamme. "Mikä oikeastaan on kotimaa", kysyi Minttu, "Sillä nythän lähdemme kotimaastamme, vaikka menemmekin kotiin?"
Kesä oli mahtava. Kiitos kaikille rakkaille, ihanille, maailman parhaimmille ihmisille, jotka teitte siitä meille ikimuistoisen. Lapset leikkivät lähes taukoamatta serkkujen ja ystävien kanssa. Koimme niin monta ihanaa hetkeä. Meistä - kodittomista - pidettiin hyvää huolta kaikkialla.
Sunnuntaina palasimme taas Nepaliin. Vastassa oli kuumuus, väenpaljous, äänet, hajut, liikenteen kaaos. Kotona vastassa oli Dilu ja puhdas, ruuantuoksuinen koti. Riehuvat koirat.
[Poissaollessamme olivat Dilu ja Deborah pesseet kaikki matot, verhot ja tyynynpäälliset. Lisäksi olivat siivonneet kaikki varastot ja myrkyttäneet ne useaan otteeseen. Termiiteistä ei tosin tästäkään huolimatta ole päästy kokonaan eroon.]
Maanantaina menimme sitten kaikki jo tahoillemme: aikuiset töihin ja kaikki kolme kullannuppua British Schooliin. Minttu kolmoselle uuden brittiopettajan johdolla, Santtu foundationiin (eskaria vastaava) ja Siiri nurseryyn, päiväkotiryhmään. Mintun ystävät tulivat kaikki Minttua halaamaan ja kertomaan, millainen uusi opettaja on. Santun ystävä Phurba alkoi heti esitellä Santulle uusia pelikorttejaan, ja opettaja kertoi jo kovasti kaivanneen Santun hymyä. Siiriä odotti koko "nursery-jengi", eli monta ystävää leikkiryhmästä. Parhaimpana Naila, joka heti haki Siirin sisälle.
Ja kyllä me vanhemmatkin ihan hyvin pärjäsimme.
Vaikka koti ja arki ja monta hyvää, ihanaa asiaa on nyt täällä, on tietoisuus Suomen tukiverkostosta, kaikista rakkaista ihmisistä ja muistot mahtavasta kesästä meille aivan kullanarvoisia. Minä en lopettanut itkemistä lentokoneessakaan, vaan vielä sunnuntai-iltanakin itkeä tihrustin: "Onko sitä nyt aivan pakko muuttaa näin kauas vain kokeakseen tätä ikävää?" Mutta enää ei itketä, paitsi ehkä ilosta. Ilosta ja onnellisuudesta tästä kaikesta.
Loppuun kuvia kesästä. Meidän molempien kameroiden (järkkärin että Mintun kameran) akut jäivät Nepaliin, joten otimme todella vähän kuvia. Vasta aivan loppukesällä älysimme voivamme ottaa kuvia mumminkin kameralla. Nämä kuvat eivät siis ole lainkaan kattava dokumentti kaikesta kokemastamme. Suurin osa kuvista on kännykällä otettuja. Esimerkiksi Tampere-päivästä, Särkänniemestä, Linnanmäestä, seurakuntavierailuista, monista ystävien tapaamisista tai hienosta Kolin-päivästämme ei ole kuvan kuvaa.
[Kolilla emme silti voineet olla hihittelemättä olevamme 315 metrissä, kun täällä mietimme, voimmeko nousta 3 000 metriin. Ihana Suomi!]
Kesän parhaat uutiset kuulimme Herttoniemen teollisuusalueella, jossa sitten skoolattiinkin heti limsat tapahtuman kunniaksi, sekä tekstiviestillä, joka toimi viestinvälittäjänä siksi, että kaikkia rakkaita emme ehtineet nähdä edes (yhtä tai) kahta kertaa. Mutta ihania juhlia siis tulossa!
Hauskoja kulttuurikommelluksia olisi myös kiva kertoa. Kommelluksia, joita me teimme. Parhaimmat niistä liittyvät liikenteeseen. Ensimmäisinä Suomi-päivinä minä jalankulkijana ylitin teitä nepalityyliin lopputuloksen ollen se, että autoilijat löivät jarrut kirskuen pohjaan ja minä ihmettelin, että "Häh, sähän tulit vasta toisesta suunnasta, olin vasta ylittänyt tän ekan kaistan!" Heikki puolestaan tööttäili autolla "Täältä tullaan!" varoitustööttäyksiä todeten, että eiks tää nyt ollut ihan järkevä kohta (esim paha mutka) vähän varoittaa muitakin. Ha ha! Kaupan kassoilla tietenkin unohdimme ottaa itse muovipussit emmekä tajunneet, että kaikki kortit voi ihan itse luetuttaa kortinlukijassa.
Viimeisinä päivinä shoppasimme kaikenlaista "Suomi-tavaraa" mukaanotettavaksi ja kun työnsin kassalle kärryä täpötäynnä purkkaa, hammasharjoja ja -tahnoja, kosmetiikkaa, vaatteita, kenkiä ja päällimmäisenä karkkia, eräs täti sanoi Siirille: "Eikö teiän äiti tiedä, että noin suuresta karkkimäärästä tulee jo reikiä hampaisiin?" Vastasin happamesti: "Täti hyvä, tässä on meidän perheen seuraavan kahden vuoden karkit ostettu kerralla."
Jaaha, niihin kuviin.
Lapsillemme koti on kuitenkin tällä hetkellä Nepalin-koti. Vielä lentokoneessa matkalla tänne itkimme Mintun kanssa ja katsoimme taakse jäävää vihreää kotimaatamme. "Mikä oikeastaan on kotimaa", kysyi Minttu, "Sillä nythän lähdemme kotimaastamme, vaikka menemmekin kotiin?"
Kesä oli mahtava. Kiitos kaikille rakkaille, ihanille, maailman parhaimmille ihmisille, jotka teitte siitä meille ikimuistoisen. Lapset leikkivät lähes taukoamatta serkkujen ja ystävien kanssa. Koimme niin monta ihanaa hetkeä. Meistä - kodittomista - pidettiin hyvää huolta kaikkialla.
Sunnuntaina palasimme taas Nepaliin. Vastassa oli kuumuus, väenpaljous, äänet, hajut, liikenteen kaaos. Kotona vastassa oli Dilu ja puhdas, ruuantuoksuinen koti. Riehuvat koirat.
[Poissaollessamme olivat Dilu ja Deborah pesseet kaikki matot, verhot ja tyynynpäälliset. Lisäksi olivat siivonneet kaikki varastot ja myrkyttäneet ne useaan otteeseen. Termiiteistä ei tosin tästäkään huolimatta ole päästy kokonaan eroon.]
Maanantaina menimme sitten kaikki jo tahoillemme: aikuiset töihin ja kaikki kolme kullannuppua British Schooliin. Minttu kolmoselle uuden brittiopettajan johdolla, Santtu foundationiin (eskaria vastaava) ja Siiri nurseryyn, päiväkotiryhmään. Mintun ystävät tulivat kaikki Minttua halaamaan ja kertomaan, millainen uusi opettaja on. Santun ystävä Phurba alkoi heti esitellä Santulle uusia pelikorttejaan, ja opettaja kertoi jo kovasti kaivanneen Santun hymyä. Siiriä odotti koko "nursery-jengi", eli monta ystävää leikkiryhmästä. Parhaimpana Naila, joka heti haki Siirin sisälle.
Ja kyllä me vanhemmatkin ihan hyvin pärjäsimme.
Vaikka koti ja arki ja monta hyvää, ihanaa asiaa on nyt täällä, on tietoisuus Suomen tukiverkostosta, kaikista rakkaista ihmisistä ja muistot mahtavasta kesästä meille aivan kullanarvoisia. Minä en lopettanut itkemistä lentokoneessakaan, vaan vielä sunnuntai-iltanakin itkeä tihrustin: "Onko sitä nyt aivan pakko muuttaa näin kauas vain kokeakseen tätä ikävää?" Mutta enää ei itketä, paitsi ehkä ilosta. Ilosta ja onnellisuudesta tästä kaikesta.
Loppuun kuvia kesästä. Meidän molempien kameroiden (järkkärin että Mintun kameran) akut jäivät Nepaliin, joten otimme todella vähän kuvia. Vasta aivan loppukesällä älysimme voivamme ottaa kuvia mumminkin kameralla. Nämä kuvat eivät siis ole lainkaan kattava dokumentti kaikesta kokemastamme. Suurin osa kuvista on kännykällä otettuja. Esimerkiksi Tampere-päivästä, Särkänniemestä, Linnanmäestä, seurakuntavierailuista, monista ystävien tapaamisista tai hienosta Kolin-päivästämme ei ole kuvan kuvaa.
[Kolilla emme silti voineet olla hihittelemättä olevamme 315 metrissä, kun täällä mietimme, voimmeko nousta 3 000 metriin. Ihana Suomi!]
Kesän parhaat uutiset kuulimme Herttoniemen teollisuusalueella, jossa sitten skoolattiinkin heti limsat tapahtuman kunniaksi, sekä tekstiviestillä, joka toimi viestinvälittäjänä siksi, että kaikkia rakkaita emme ehtineet nähdä edes (yhtä tai) kahta kertaa. Mutta ihania juhlia siis tulossa!
Hauskoja kulttuurikommelluksia olisi myös kiva kertoa. Kommelluksia, joita me teimme. Parhaimmat niistä liittyvät liikenteeseen. Ensimmäisinä Suomi-päivinä minä jalankulkijana ylitin teitä nepalityyliin lopputuloksen ollen se, että autoilijat löivät jarrut kirskuen pohjaan ja minä ihmettelin, että "Häh, sähän tulit vasta toisesta suunnasta, olin vasta ylittänyt tän ekan kaistan!" Heikki puolestaan tööttäili autolla "Täältä tullaan!" varoitustööttäyksiä todeten, että eiks tää nyt ollut ihan järkevä kohta (esim paha mutka) vähän varoittaa muitakin. Ha ha! Kaupan kassoilla tietenkin unohdimme ottaa itse muovipussit emmekä tajunneet, että kaikki kortit voi ihan itse luetuttaa kortinlukijassa.
Viimeisinä päivinä shoppasimme kaikenlaista "Suomi-tavaraa" mukaanotettavaksi ja kun työnsin kassalle kärryä täpötäynnä purkkaa, hammasharjoja ja -tahnoja, kosmetiikkaa, vaatteita, kenkiä ja päällimmäisenä karkkia, eräs täti sanoi Siirille: "Eikö teiän äiti tiedä, että noin suuresta karkkimäärästä tulee jo reikiä hampaisiin?" Vastasin happamesti: "Täti hyvä, tässä on meidän perheen seuraavan kahden vuoden karkit ostettu kerralla."
Jaaha, niihin kuviin.
 |
| @ Delhi airport |
 |
| Santtu onnellisena. |
 |
| Vaarini |
 |
| Tytöt - lastemme kaikki tyttöserkut - olivat laittaneet "Minttuletit" meidän tulon kunniaksi ja kuinka ollakaan, Mintullahan oli myös Minttuletit saapuessamme! |
 |
| Parasta touhua. |
 |
| Serkkuja, jotka jaksavat hassutella loputtomiin. |
 |
| Ruoka ja herkut, ah. |
 |
| Simba ja hyvä ystävä <3 |
 |
| Ne serkut... :) |
 |
| <3 |
 |
| Vaarini maalasi tämän maalauksen vuonna 2009 ja maalauksen ratsastajille hän lainasi minun ja Heikin kasvoja. Niin, tuohon aikaan en vielä tiennyt mitään Nepalista! |
 |
| Mainitsinko jo sanat ruoka... |
 |
| herkut ja maailman parhaat ihmiset. |
 |
| "Sanoiksä gerbiilejä, vai?" |
 |
| Mamma ja Marttila. Jotkut asiat eivät muutu, ja onni niin. |
 |
| Lupaukseni mukaan kävimme lähes joka päivä metsässä. Ah! |
 |
| Ystävät ja taustalla muuten Lihis, jos joku muistaa. |
 |
| Mökit mökit mökit mökit mökit |
 |
| Ruisrock |
 |
| Ystävät, ja kuvassa myös uusin kummipoikamme tai -tyttömme <3 |
 |
| Puuhamaa ja puuhailijat |
 |
| My favourite - ei selityksiä kaipaa <3 |
 |
| Suohon maastoudu. |
 |
| Onnea on... Korttipeli parhaan ystävän kanssa mökin sängyssä peiton alla hihitellen! |
 |
| Siiri ja tuoreet kasvikset, Suomen herkut. |
 |
| Risteilyltä huippuseurassa (siis muidenkin kuin Muumin) on peräti tämä kuva :) |
 |
| Päivä Skansenilla, tiivistetysti tässä. |
 |
| Itä-Suomen matkalla pisti silmään tällainen linna. |
 |
| Mainitsinko jo sanan serkut? |
 |
| Ihka oikeat rapujuhlat maailman ihanimmassa kodissa! |
 |
| Ja purjehduspäivä, aivan yksi kesän huippukohta. |
 |
| Niin rakas Rouva Harmaa <3 |
 |
| Mainitsinko jo sanat jatkuva leikkiseura? |
 |
| Yleisurheilupäivä |
 |
| "Isä vähän näytti." Mut on se kyl hienoo ajella traktorilla, ei siitä mihinkään pääse. |
 |
| Heikki oli järjestänyt mulle täytenä yllätyksenä 10-v hääpäivämme kunniaksi juhlat Helsingissä viimeisen Suomi-viikkomme aikana. Oltiin syömässä ja juhlimassa ystävien kanssa ja hotellissa yötä. Aijett. ;) |
 |
| Kouluunkin päästiin tutustumaan. |
 |
| Lauantaina, ennen lentokoneen lähtöä ja viimeisten jäähyväisten jättöä, kävimme tietysti suolla. Siirikin kirmasi kolmen kilsan lenkin pitkospuita pitkin. Karpaloita oli paljon, mutta raakoja vielä. |
 |
| Siiri ja suo |
