Maanantaiaamuna minä lähdin luokkani kanssa luokkaretkelle. Me lähdimme isolla bussilla. Matka kesti pitkään ennenkuin pääsimme ensimmäiseen kohteeseemme, joka oli hotelli nimeltä Park Village. Siellä me söimme ensimmäisen ruokamme ja sitten lähdimme kävelemään. Muodostimme ryhmät. Meillä oli kolme opettajaa ja myös kolme ryhmää. Kaikki kolme ryhmää tekivät kaikkia erilaisia juttuja, kuten sign spot, traffic count ja shop count. Sitten tapasimme toisemme hindutemppelillä, jossa söimme lounaan. Sitten kävelimme meidän majapaikkaamme. Matka oli raskas, kaikki eivät meinanneet jaksaa kävellä. Minä jaksoin. Kun pääsimme perille majapaikkaan, katsoimme omat huoneemme. Minun huoneessani nukkui Sachi, Vani, Ojashwi, Freya ja minä. Tapasimme toisemme ulkona ja pääsimme istuttamaan puita ja piirtämään - oikeastaan se ei ole piirtämistä, vaan sketching:iä, en tiedä mitä se on suomeksi. Se ei ole tarkkaa piirtämistä. Sitten saimme kirjoittaa päiväkirjaa omiin vihkoihimme. Vihkoihin myös piirsimme ja väritimme kuvia. Ja sitten oli tullut jo pimeä. Menimme syömään iltapalaa ja katsoimme Tintti-dvd:n ulkona. Kun katsoimme Tinttiä, oli vähän kylmä, mutta oli myös tosi kivaa. Sen jälkeen menimme nukkumaan. En saanut heti unta, mutta hetken päästä sain.
Minulla oli kamera mukanani, kaikki kuvat ovat minun ottamiani.

Seuraavana päivänä me lähdimme kaakaon jälkeen semmoiseen temppeliin kuin Hari Krishna temple. Siellä tanssimme, se oli tosi hauskaa. Sitten menimme takaisin cottagelle. Siellä me teimme omat leivät mukaan otettaviksi. Minä tein salaatti-tomaatti-kurkku-juustoleivän. Kävelimme luostariin nimeltä Gompa. Siellä meidän piti olla tosi tosi hiljaa, sillä joku iso lama, jota esimerkiksi intialaiset ja muutkin maailman ihmiset tulevat katsomaan, on siellä. En oikein tiedä mikä se lama on, emme nähneet häntä. Mutta olimme siellä luostarin pääpaikassa, jossa yläkerrassa oli myös se lama. Otin paljon kuvia siellä. Jatkoimme vielä matkaamme paikkaan, jossa söimme leivät ja muuta ruokaa. Sitten kävelimme alas, alas ja alas. Siellä me teimme sellaisia juttuja kuin briquettes, ne olivat vähän hassun näköisiä. Minäkin osallistuin. Briquetteja käytetään keittiössä. Sitten me kävelimme takaisin majapaikkaan, cottagelle. Menimme taas huoneisiimme kirjoittamaan päiväkirjojamme ja väritimme lisää kuvia. Sitten olikin taas tullut jo pimeä. Menimme syömään iltapalaa, söimme spaghettia. Spaghetti oli minusta koko leirikoulun paras ruoka. Sytytimme nuotion ja joimme kaakaota ja saimme paistaa vaahtokarkkeja nuotiossa ja söimme niitä. Olimme tosi väsyneitä kaikki, uni tuli heti. Oli vähän myös kylmä, mutta ei onneksi makuupussissa.

Kolmas päivä. Ensin pakkasimme repumme ja pistimme ne ulos odottamaan bussia. Bussi odotti meitä Hari Krishna temppelillä. Sitten me kävelimme toiselle luostarille. Sinne oli tosi vaikea mennä, koska yksi tie oli tosi kapea ja mutainen ja oli siellä vähän lehmänkakkaakin. Siellä oli kaksi miestä auttamassa meitä ja joitakin meistä melkein kannettiin. Minua ei kannettu, pääsin itse hyppimään kiveltä kivelle. Pääsimme luostariin, minä otin vain vähän kuvia siellä koska munkeilla oli juuri jokin hetki menossa. Mutta sain kyllä hyviä kuvia. Sitten kävelimme takaisin kämpille, söimme lounaan ja lähdimme bussilla takaisin koululle. Olimme ajoissa koululla, joten äiti tuli minua myöhässä vastaan. Mutta iskä oli ajoissa. Oli kiva tulla takaisin kotiin.
Tämä oli minun luokkaretki.
 |
| Katie ja minä Park Villagessa. |
 |
| Freya ja Katie ja mä löysimme muutaman kävyn ja höyhenen. |
 |
| Kävelemme ja tämän jälkeen teimme ryhmät. Edessä Aashrya. |
 |
| Minä ja Freya temppelillä syömässä lounasta. |
 |
| Opettajat, hä hä hää. Oranssipaitainen on oma opettajani Mr Zammet, sinipaitainen on luokkaretkellä mukana ollut Mr Ariyal. |
 |
| Kolme tyttöä temppelillä. |
 |
| Tässä on kuva cottagestamme, punaiset rakennukset oikealla. |
 |
| Tässä kävelemme majapaikkaamme. |
 |
| Hari Krishna, toisena päivänä. Täällä tanssimme paljon. Oli tosi hauskaa! |
 |
| Hari Krishna centerillä minä ja Katie juoksimme edeltä ottamaan poikia kiinni, muu luokka oli jäänyt taakse. |
 |
| Majapaikkamme nimi. |
 |
| Huoneeni. |
 |
| Näkymä cottagelta. Kaunis kuva, eikö olekin. |
 |
| Ojashwi, Vani, Sachi. |
 |
| Tämä on ison lama-temppelin etuportti. |
 |
| Yksi buddhajumala isosta lama-temppelistä. |
 |
| Kuvan otti Mr Zammet, opettajani. |
 |
| Hassu kuva, jossa Katie yrittää lyödä rumpua. Mutta Mr Zammet kielsi sen. |
 |
| Tämä on siitä kun teimme briquetteja. |
 |
| Briquettes. |
 |
| Minäkin sain osallistua tähän, kaikki eivät halunneet. |
 |
| Cottage, majapaikkamme. |
 |
| Aamupala. |
 |
| Tämä on tosi hyvää juomaa, saimme täyttää vesipullomme tällä. |
 |
| Ystäväni Katie ja Blessing. |
 |
| Ystäväni Sachi ja Vani. |
 |
| Tämä on toinen luostari, jossa kävimme. |
 |
| Luostarin sisätiloja. |
 |
| Yksi vaikeakulkuinen tie, jota kävelimme. |
 |
| Kakka- ja mutatie vähän lähempää. |
 |
| Indi-koira |
 |
| Honey-koira |
 |
| Suruchi, yksi ystävistäni, bussissa matkalla takaisin koululle. |
 |
| Hieno maisema bussista. |