Kambodza, osa II

Kampot.

Lämpimän meriveden ja leppoisan merituulen, valkoisen hiekan, värikkäiden simpukoiden ja piiloon puikkelehtivien rapujen jälkeen jatkoimme matkaa joen varteen, Kampotiin. Kampotissa viihdyimme niin hyvin, että teimme kaikenlaisia toteamuksia itsestämme, kuten:
1. Olemme makeanveden ihmisiä.
2. Pidämme eläimistä. Pidämme lisäksi kaikenikäisistä ihmisistä.
3. Pidämme siitä, että kaikenikäiset ihmiset voivat olla yhdessä. Kaikenlainen erilaisuus rikastuttaa.
4. Emme pidä karsinoista ja rajoista.
5. Kuitenkin joskus huomaamme pitävämme rajoista, ainakin jos vertaa niihin ihmisiin, joille kaikki rajat on tehty rikottaviksi. Rajansa kaikella.
6. Pidämme aamupaloista. Etenkin joenvarressa. Etenkin kivoista astioista tarjottuina.
7. Meillä on jokaisella eri maku sen suhteen, miten pannukakku tulee nauttia.

Ja niin edelleen. Aika, joka on käytetty listojen ja toteamusten tekemiseen, ei koskaan ole hukkaan heitettyä aikaa. (Eräs M:llä alkava ystäväni on joskus muinoin innoittanut minut listoihin, terveiset hänelle.)

(Paljastan, että tein myös Ihan Oikeita Listoja, esimerkiksi otsikolla: Mikä minulle on elämässä tärkeää. Mutta jätettäköön ne listat nyt pöytälaatikkoon.) (Tässä postauksessa teen yhden paljastuksen itsestäni, mutta se ei oikeastaan liity listoihin.)

Liitänpä tähän jonkinlaisen kartan Kambodzasta. Tästä löytää lähes kaikki mainitsemani paikat - paitsi Kampotia. Se sijaitsee kuitenkin aika lailla Kepin vieressä.

Kuva kaapattu täältä.

Kampotin-kotimme:

Parvekkeella oli mukava pelata pelejä, joita majoituspaikan respassa oli lukuisia lainattavana. Tämäkin laivanrakennuspeli oli yksinkertainen, mutta hyvin koukuttava!

Pyöräily. Saimme käyttöömme omat pyörät, joilla kelpasi hilpaista niin aamupalalle joenvarteen kuin kaupungillekin. Olemme aina pyöräilleet paljon, mutta koskaan se ei ole tuntunut vielä niin hauskalta kuin Kampotissa! Oma tunnelmansa oli myös pyöräillä joenvarressa pimeässä, lämpimässä yössä tulikärpästen valossa. (Tulikärpäsiä meillä on täällä Nepalissakin; muistatteko, miten Keskimmäinen kerran pyydysti niitä pieneen läpinäkyvään kangaspussiin meille yövaloksi. Pussi todella hehkui valoa. Aamulla kärpäset pääsivät takaisin vapauteen.)

Täytyy mainita, että ainoa asia, joka hieman hidasti pyöräilyämme, oli kuumuus. Lääh puuh.

Koiravanhukset ja kissanpennut.

Kuopus tekee tehtäväkirjaa ja vartioi kissanpennun unta. Pentu nukkui hyvin Kuopuksen reiden päällä. Tämä kuva taitaa olla ainoa todistusaineisto siitä, että tosiaan teimme reissun aikana myös töitä ja kotiläksyjä!

Lauta- ja muut pelit..

Kuopus (myös Esikoinen) lyöttäytyy aina tutuiksi kaikkien kanssa. Ei rajoja.

Kanootit. Kävimme hyvin mukavilla melontaretkillä, mutta niistä tuli kuvia ainoastaan Keskimmäisen kännykkään. Kuopus kävi välillä kanootista pulikoimassakin. Toistanko nyt jotenkin itseäni, kun sanon, että oli niin mukavaa.

Hypyt jokeen. Köyden varassa ja ilman.

Aamut.

 Ja illat.

Pyykinpesu.

Pyykinpesu - erityisesti puhtaan pyykin ripustaminen narulle - on ollut minulle aina rauhaa ja lohtua tuova hengähdys arjessa. Ja juhlassa. Hetkeen, jolloin saa ripustaa puhdasta pyykkiä narulle, tiivistyy jotakin levollista. Ajatus siitä, että tämä hetki on arvokas. Jotakin tapahtuu, mutta ei paljoa. Pyykki on puhdasta, vaatteet huolellisesti ripustettuja. Kaikki järjestyy. Koti on tässä.

Siitä lähtien, kun olen pessyt pyykkini itse, olen kokenut tätä levollista tyytyväisyyttä pyykinpesusta. Kun perheessämme oli vauvoja ja pieniä lapsia, hetkeen liittyi (ainakin toisinaan) myös oma rauha ja tilaisuus voida ajatella ajatuksia loppuun. Sittemmin siihen on liittynyt tunne siitä, että kaiken on oltava aika hyvin, kun pystyn pesemään pyykkiä, ripustamaan puhtaita vaatteita narulle. Vaikka koti-ikävä on raastanut (hassua sekin, että näin kirjoittaessani ajattelen mielessäni hetkiä Suomessa, jolloin olen kokenut oman kodin ikävää ja koti-ikävää Nepaliin), olen voinut hoitaa perhettäni, pestä pyykkiä. Kyllä kaikki kääntyy vielä hyväksi.

Tässäkin blogissa olen useaan otteeseen pohtinut sitä, missä on koti ja voiko se olla useassa paikassa. Nyt olen tullut tähän tulokseen: Koti on siellä, missä pesen pyykit. Siellä, missä olen pessyt meidän pyykkiä, olen tuntenut olevani kotonani.

Pyykinpesun tuoman levollisuuden toinen puoli on kiitollisuus siitä, että voi kokea mielenrauhaa arkisista asioista. En tarvitse joogaa, jos saan pestä pyykkiä.

Niinpä nämä Kampotin-kodissa pestyt pyykit ansaitsivat tulla kuvatuiksi. Elämä oli taas hyvää, kaikki järjestyi, minä pystyin ja voin.

Kambodza, osa I

Olemme kotona taas! Pääsimme kotiin mukavasti juhlimaan isänpäivää ja tiharia. Viisumipakolaisuutemme on ainakin tältä erää onnellisesti ohi.

En malta kuitenkaan olla palaamatta Kambodzan-tunnelmiin. Olemme todella kiitollisia matkastamme, sillä kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Emme sairastaneet päivääkään. Saimme tehtyä töitä ja koulutehtäviä suunnitelmien mukaisesti. Näimme ja koimme kaikenlaista ja lisäksi vietimme ihan mahtavaa aikaa ystäviemme kanssa.

Kiitollinen mieli. Kiitos kaikille meitä muistaneille!

Kuala Lumpurista lensimme suoraan Siem Reapiin. Ahtauduimme koko perhe matkalaukkuinemme yhden tuk tukin kyytiin ja ajoimme maaseudun halki. Olo oli heti niin kotoisa (vähän siis nepalilainen), että rakastuimme Kambodzaan oitis.

Siem Reapissa ohjelmassa oli tietysti Angkorin maailmanperintökohde ja Angkor Wat, lähes tuhat vuotta vanha temppeli.

Siem Reapista tarkoituksenamme oli päästä jokilaivalla Phnom Penhiin. Laivat eivät kuitenkaan liikennöineet juhlapyhien takia. Olimme lisäksi myöhässä turistibussien osalta. Niinpä saimme liput paikallisbussiin. Köröttelimme lähes 9 tuntia bussissa, jossa ei ollut ilmastointia (mutta tuuletin kyllä toimi osittain!), joka pysähteli alinomaa ja jossa raikui paikallinen musiikki kovalla äänenvoimakkuudella. Mutta hymymme ei hyytynyt. Ihastelimme ikkunasta näkyvää maaseutua, nukuimme ja ajattelimme, ettei elämä tästä paremmaksi voi muuttua. (Tämä ei siis ollut vitsi.) Sitä paitsi, bussissa matkustaminen tuntui mukavan turvalliselta tasaisessa Kambodzassa, toisin kuin täällä Nepalissa. (No nyt täytyy vielä bussiin liittyen kertoa, että meille myytiin liput paikkoihin, joita ei bussissa ollut. Kaksi istuinta, joiden numerot lukivat lipuissamme, puuttuivat koko bussista. No asia kyllä järjestyi ja saimme sitten käyttöömme koko takapenkin. Kehitysmaavuosien aikana olen oppinut ainakin sen, että mahdolliseen epäkohtaan on puututtava rivakasti heti, muuten alkaa hartioiden kohauttelu tyyliin: "No mutta ottaisitteko liput huomenna lähtevään bussiin?" Eipä sillä, ettenkö siitä ajattelutavasta toisaalta juuri pitäisi. Mutta jos kuitenkin on päästävä määränpäähän jossakin tietyssä ajassa, ei kannata vitkastella.)

Phnom Penhissä Esikoinen alkoi kirjoittaa "Nepalin muistelmia" alkaen ajasta, jolloin hän sai tietää Nepaliin muutosta. Ihan mahtavaa. Huomasimme hänen muistavan asioita, jotka itse olimme jo unohtaneet. Voi rakkaat lapset.

Phnom Penhissä vietimme vain yhden yön (mutta palasimme sinne viikoksi matkamme lopussa, joten pääkaupungin tunnelmia luvassa myöhemmin). Halusimme haistaa suolaista meri-ilmaa ja saada hiekkaa varpaisiin. Sihanoukville.

Esikoinen rakastui kambodzalaisiin curryihin, Keskimmäinen tilasi aina mereneläviä, Kuopus puolestaan yökkäili mukamas ravuille, ja aitona nepalilaisena halusi aina riisiä (mutta söi kuitenkin lautaselta ne ravutkin).

Merivesi oli ihanan lämmintä ja uima-altaan vesi suorastaan kuumaa. Minäkin vietin päiviä vedessä niin, että illalla olin lasten tapaan aivan rusina.

Sihanoukvillen satamasta otimme laivan ja matkasimme Koh Rong Samloem -nimiselle saarelle.

Laivamatkan loppuosa matkattiin moottoriveneessä.

Sain siskoni tyttäreltä viime kesänä lahjaksi aurinkolasit, jotka ovat olleet päässäni suunnilleen koko ajan siitä lähtien. Reissussa huomasin, että kaikki näyttää kauniimmalta näiden lasien läpi. Aloimme kutsua lasejani Onnellisuuslaseiksi. Jos vähänkin jokin asia kiukutti, sen kuin pani Onnellisuuslasit päähän ja avot, maailma oli taas kaunis ja onnellinen. Kuopus oli asiasta eniten samaa mieltä kanssani. Siksi jouduinkin usein luovuttamaan Onnellisuuslasini hänelle.

Tällä paratiisisaarella nukuimme aika mukavassa bungalowissa.

Uimisen, hiekkalinnojen rakentamisen ja lukemisen ohessa pelasimme tietysti myös lautapelejä. Tai ehkä pelien pelaamisen ohessa teimme niitä muita juttuja. Perheemme suosikiksi nousi tällä reissulla Saboteur, jossa pelaajat ovat kultaa kaivavia kääpiöitä. Joukossa on myös kääpiöitä, jotka yrittävät estää toisten kullankaivuun. Pelin ikäsuositus on +8, mutta pelasimme sitä sujuvasti kaikki ja peli on myös aikuisille kutkuttavan hauska.

Samloemilta siirryimme hetkeksi takaisin Sihanoukvilleen, jossa olivat myös skottiystävämme Kathmandusta! Oli huippua.

Kävimme yhdessä myös snorklaamassa.

Laitan seuraavaan postaukseen vielä kuvia jokipaikasta Kampotista, joka vei perheemme sydämet lopullisesti, ja Phnom Penhistä. Sitten pääsenkin taas kertomaan, mitä kaikkea täällä rakkaassa asuinmaassamme Nepalissa tapahtuu!