Vuodenaikojen vaihtelu on hauskaa, koska jokaisessa vuodenajassa on omat ihanat puolensa. Syksyssä on parasta juuri tämä alkusyksy. Pimenevät illat, kuulaat aamut, punaiset omenat ja niin edelleen.
Syksyllä on aina myös mukavaa tehdä ruokaa mahdollisimman omavaraisesti. Muina vuodenaikoina se ei olekaan niin helppoa. Mutta juuri tähän vuodenaikaan voi pöytään kattaa sieniä, omia perunoita ja juureksia, itse pyydettyä kalaa ja jälkkäriksi puolukoita tai omenoita. Tällaisista aterioista koen aina suurta linkolalaista mielihyvää: ehkemme ole vielä liian vieraantuneita luonnosta. Ehkä minun sittenkin pitäisi alkaa viljellä maata ja perustaa oma kanala ja ottaa pari lammastakin. No, ehkä ei, mutta tietynlaista vuodenaikojen mukaan elämistä odotan Nepalissakin. Sitä, että syömme siellä aina kulloinkin saatavilla olevista raaka-aineista valmistettua ruokaa. Ruuanvalmistus itsessään tulee tietysti olemaan hyvinkin mielenkiintoista. Valmistanko itse ruokaa, vai palkkaammeko kotiapulaisen, jopa oman kokin? Kuinka hyvin lapset oppivat syömään nepalilaista ruokaa? Minkähänlaista ruokaa käytännössä aina syömme? Minttu juuri tänään iltapalapöydässä puuskahti, että Nepalissa ei varmaan ainakaan tarvitse syödä puuroa, korkeintaan riisipuuroa!
Tässä näitä alkusyksyn raikkaita tunnelmia.
 |
| Puolukkametsässä. |
|
 |
| Mökillä. |
 |
| Perunannostoa. |
 |
| Siiri tykkää ajaa traktoria! |
 |
| Jee. | | | |
Viimeisimmät kuvat liittyvät minun ja Heikin hurvittelupäivään - kiitos Heikin työn yhteistyökumppanien - jossa pääsimme mm. ralliauton kyytiin. Hui, aikamoista menoa oli. Päivään kuului myös todella maukasta ruokaa, leppoisaa saunomista ja koko päivän kruunasi lohjalainen karaokebaari, jossa saimme laulaa luritella mm. Zen Cafeta (tässä aasinsilta otsikkoon), hääpäivän kunniaksi myös Todella kauniin. Zen Cafe ei kyllä enää oikein kuulosta niin hyvältä, mutta nuo "vanhat biisit" tietty elävät aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti