Ahdistusta

Mintun ja Äidin askartelema seimiasetelma. Rauhaisaa ja siunattua Joulun odotusta kaikille!

Paljon tapahtuu asioita koko ajan ja eipä kai sitä muuta voi olettaakaan. On kuitenkin asioita, joita ei tapahdu ja niistä ahdistavin on tämä kurja talon myyminen. Eipä näy ostajaa. Välittäjän mukaan kiinnostuneita on aina ollut, mutta kukaan ei halua tehdä tarjousta, ennen kuin oma asunto on myyty. Kohta aletaan katsella vuokralaisia. Onneksi tuostakin vaihtoehdosta on kuullut nyt monelta ihan hyvää ja ehkä se sitten on niin tarkoitettu. Siltikin se ahdistaa. Minua harvemmin mikään ahdistaa ja en tuostakaan osaa varmasti olla niin ahdistunut kuin pitäisi. Annia ottaa päähän jatkuva puunaaminen näyttöjä varten, josta seuraa se, ettei oikeasti tärkeitä asioita, kuten tavaroiden pakkaamista, olla saatu eteenpäin.

Lauantaiaamun kauneutta kotipihalla

Jos talo ei ole suurin asia, niin sitten se, että nyt olisi lentoliput varattuina. Tuo ei sinänsä ahdista, mutta vähän kyllä ahdistaa, miten me saadaan kaikki tavarat pakattua. Lentoon lähdetään 6.2. ja perillä pitäisi olla 7.2. Kathmandun illassa. Lento kulkee Lontoon ja Abu Dhabin kautta, muutaman kerran maailman arvostetummaksi valitun lentoyhtiön Etihadin siivin (me olemme kyllä hulluja, kun ajattelemme, että siistiä päästä tuollaisen uuden lentoyhtiön matkaan, kun Finnairillakin oltaisiin menty, mutta sehän on jo koettu). Abu Dhabissa ollaan vaivainen 7h ja täytyy tutkia, ehtisikö siinä käydä tutustumassa aitoon Arabialaiseen kulttuuriin.

Sitten on meidän Simba. Se on surullista ja asiaa ei halua ajatella, mutta rahtifirmasta tuli viimein "tarjous" pitkän selvittelyn ja käsittämättömän hankalan työn tuloksena (lyhyesti, Delhin kautta ei voi saada koiraa ollenkaan liikkumaan, Finnair ei muutenkaan ota koiraa koneisiin enää ollenkaan jos ei ole suora lento määränpäähän, Arabiyhtiöt ei koirista tiedä mitään jne.). Hinta 2800€, siis miten VOI olla. Laitoin viestiä takaisin, että oliko tämä joku vitsi - ei ollut.

Kathmandun päässä on meidän talon etsintä käynnissä ja sitä on ihan hauska miettiä. Mihinkähän sitä päädytään. Muutenkin ajatukset ovat edelleen tosi positiiviset ja innostuneet. Ja ehkä kiirekin olisi siellä hetkeksi ohi ja pääsisi pois tästä jatkuvasta järjestelyn rumbasta. Töissäkin saa jo sanoa hyvästejä ja huomenna suuntana Kotka ja edessä viimeinen kotimaan yön ylittävä työreissu tältä haavaa.

Piti jo lopettaa, mutta lapsista on pakko sanoa vielä muutama juttu, ko ne mahtavat osaa aina piristää, vaikka muuten kaikki ahdistaisi. Tänään oltiin taas pulikoimassa ja meiän Minttu mahtava meni ja pomppas bestiksensä innoittamana 3 m tasolta. Mä olin ensin vähän kauempana kahden Ässän kanssa pikkualtaassa (joista toinen jo polskuttaa pikkualtaan reunasta reunaan vähän varmistaen ja toinen sukeltaa renkaita ilman ennakkoluuloja) ja katselin kun Minttu kiipesi ylös kaverinsa kanssa. Kaveri pomppas, mutta Minttu tuli portaita alas. Isi ajatteli, et ihan hyvä ja kannustin heti kovin, että ei haittaa ja että ei sun tarvii hypätä, kun Minttu käpötteli meidän luo. Minttu siihen vaan, että en mä sitä, mut haluun et tuut lähemmäksi et näät kunnolla J No sitten mentiin kaikki ison altaan puolelle ja sieltä se sitten pomppas ja vielä useamman kerran. Santtu ja Siiri pomppi siinä samalla lähtökorokkeelta. Siiri kyllä lähti kovaa kyytiä 3 m hyppypaikan portaille, kun oltiin lähtökoroke testattu, mutta sitten isän oli jo pakko alkaa toppuuttelemaan, että ehkä ei vielä ole sinun aikasi (ystäväperheemme on toteuttanut uintiopettajan neuvoa hyppykorkeudesta 1 korkeutta/ikävuosi). Kotona, kun Äiti sitten Mintulta kyseli, miltä se tuntui, niin Minttu sanoi, että tuntui, kuin olisi hypännyt hain suuhun J että kyllä se vähän jännitti, mutta kivaa oli. Lauantaina oltiin Santun (ja Ilves-fani kummipoikamme sekä hänen iskänsä) kanssa katsomassa Ilves-Ässät peliä Tampereella. Santtu oli taas hommassa täysillä mukana ja peli oli hyvä. Kuten Santtu sanoi: ”Ässiä kannatettiin ja piste tuli, mut hyvä et Ilves voitti.”. J Tänään Santtu oli sitten kerhossa pelannut ulkona jalkapalloa ja taklaillut isompia poikiaan ja ylpeänä ilmoitti, että mä sain ne kaatumaan J Isällä on siis vastuu selittää myös eri lajien eroja ja sääntöjä. Lisäksi Santtu on innostunut pelaamaan pöytäjääkiekkoa ja siinä vierähtää helposti tunti päivässä, eikä kyllästymistä ole näkyvissäkään. Ja vielä Minttua pyydettiin kerhon joulujuhlaan soittamaan kannelta (Minttu on siis käynyt kanneltunneilla nyt viitisen kertaa). Kun kysyttiin, laulaisivatko kaikki mukana, niin Minttu ilmoitti, että mieluummin soitan ja laulan yksin. Rohkea tyttö.

Santun uusin harrastus. Pelataan sitä tässäkin lajissa MM-kisoja!

Eiköhän elämässä kaikki mene niin kuin on tarkoitettu. Luotetaan siihen. Anni sai juuri ystävältään ihanan viestin, kun oli hänelle valittanut, miten kiire meillä nyt on. Ystävä vastasi, että: ”yritä muistaa, että jotain hienoa on tapahtumassa, tää on nyt vaan tätä, näin sen pitää mennä, jotta teidän elämän varmasti yks tärkeimmistä ajoista on alkamassa ja jollain lailla jo alkanut!” Kiitos Sanna ja kaikki te muut ystävät!

Meiän Ässät