Unihiekkaa

Rakas nettipäiväkirjani.

En osaa päättää, mistä kirjoittaisin. Kertoisinko viime viikon koulutuksesta, jossa kävimme läpi maailman uskontoja ja kulttuureja ja aivan ihastuin Kiinasta kertovaan kiinalaiseen luennoitsijaan. Tämä yksi mies nosti Kiinan-tietoisuuteni ja kiinnostukseni aivan uudelle tasolle. Ja liikutuin, kun kovinkin korkeasti koulutettu (ja ruumiinrakenteeltaan iso, tämä vaikuttaa asiaan) mies liikuttui kertoessaan Intian dalitien asemasta ja kaikesta Intiassa kokemastaan. (Lopuksi hän osoitti sanansa meille: "Toivon, että Nepal voisi olla suunnannäyttäjä kastijärjestelmän todellisessa purkamisessa.".) Vai kirjoittaisinko kaikesta hauskasta, jota olemme kokeneet: ystävien tuomista yllätyspiparkakuista tai meille järjestetystä mahtavasta risteilystä Silja Europalla (olimme laivalla kahden äidin ja viiden lapsen porukalla). Tai Mintun aloittamista kannel-tunneista, joista hän on ollut innoissaan ja harjoittelee nyt ahkerasti "soittoläksyjään". Sittenkin voisin kirjoittaa lääkärikäynneistämme, jotka ovat tällä viikolla olleet mukavia (henkisellä tasolla mukavia, tietenkään lasten verikokeet ja lukuisat rokotukset eivät ole kovin mukavia). Olen saanut tuntea, että meistä, koko perheestä, pidetään huolta. On hauskaa, että meillä on oma lääkäri, joka tietää ja tuntee meidät kaikki ja hoitaa meitä kaikkia. Ehkä tämä iloisuus omasta lääkäristä johtuu myös siitä, että olen viimeiset viisi vuotta ollut vailla työterveyslääkäriä ja siksi on imartelevaa, kun joku on taas kiinnostunut minunkin hyvinvoinnistani. Rokotuksistakin voisin kirjoittaa, monet teistä lukijoista ovat olleet kiinnostuneita siitä, mitä kaikkia rokotuksia me nyt saammekaan. Olen rokotuksista ja teveysasioista myös ahdistunut, sillä, niinkuin olen tänne aiemminkin kirjoittanut, nyt minun pitäisi osata pyytää kaikki tarvittavat tehosterokotukset ja muut oikeana aikana jossakin Katmandun kansainvälisellä klinikalla. (Olen muuten alkanut kirjoittaa 'Katmandu' ilman h:ta, koska käsittääkseni se kirjoitetaan suomeksi niin ja englanniksi h:n kanssa.) Minulla on siis kansiossa pitkä lista, tyyliin: "Siirin twinrix-tehoste 6kk, otetaan 04/2012". Juuri tänään sanoin Heikille, että tämä kyseinen terveyskansioni on tärkein tavaramme tällä hetkellä... Toisaalta voisin kirjoittaa siitä, miten mukava kyläily meillä oli pitkään, lähes 30 vuotta Nepalissa olleiden lähettien luona. Saimme kuulla monenlaista kertomusta ja vinkkiä Nepaliin liittyen ja söimme todella maukasta nepalilaista ruokaa. Minttukin pyysi kolme kertaa lisää dal baht:ia (riisiä ja mausteista linssimuhennosta). Lapset leikkivät nepalilaisilla leluilla ja soittivat jotakin paikallista torvea ja Minttu oli miettinyt etukäteen muutaman kysymyksen Nepalista. Hän saikin kysymyksiinsä hyvät vastaukset. Santtu innostui kuullessaan, että torvisoittokuntia ainakin on Katmandussa useita! Santtu maitopojan silmät levisivät teevadeiksi myös kun hän kuuli, että Nepalissa juomme todennäköisesti vesipuhvelin maitoa lehmänmaidon sijaan. Santtu kysyi: "Ai ihan oikeanko, liikkuvan vesipuhvelin maitoa?". Siiri taas oli tomera ja touhukas itsensä ja rikkoikin kylässä yhden koristelautasen, huoh. Lopuksi hän meni perheenisän syliin istumaan ja halimaan ja taisi siten saada hyvän anteeksiannon lautasen rikkomisesta...

Illat ovat niin kovin lyhyitä ja aikaa on kulunut mm. lasten kouluhakemusten täyttämiseen, haastattelupyyntöihin vastaamiseen (!), kaikenlaisten lomakkeiden, kuten tarvittavien it-hankintojen, täyttämiseen, lentojen selvittämiseen ja, niin, Simban lentojen selvittämiseen. Simban lentäminen on osoittautunut odotettua haastavammaksi, ja käytännössä mahdottomaksi tehtäväksi järjestää lentoyhtiöiden kautta. Suurin syy tähän on se, ettei Delhin lentokentän kautta saa kuljettaa eläimiä ja toisaalta se, että kaikki lentoyhtiöt eivät koiria kuljeta. Käytännössä ainoa vaihtoehto on hoitaa Simban lennot eläinten kuljettamiseen perehtyneen firman kautta. Simba lentäisi siis aivan eri lennoilla meidän kanssamme ja todennäköisesti lähtisi Suomestakin eri aikaan. Odotamme nyt hintatietoja eri lemmikkien kuljetusfirmoista ja todennäköisesti teemme päätöksen niiden pohjalta. Onneksi Simballa on täällä Suomessa maailman paras paikka, jonne hän voi jäädä meitä odottamaan, joten sinänsä tässä ei ole mitään hätää. Ehkä Simballe olisi parempikin jäädä tänne. Tai sitten sen on parasta kulkea oman perheensä mukana, vaikka moni asia tässä vaihtoehdossa hieman hirvittääkin. Tuntuu kauhealta pakata koira kuljetuslaatikkoon, josta se katsoisi meitä surullisilla, viisailla silmillään, ja sanoa sille: "Tsemppiä! Nähdään Katmandussa!". Eikä Katmandu varmasti ole koiran kannalta mukava paikka asua. Olemme muuten varailemassa meidän ihmisten lentoja viikolle viisi.

"Pöydällä kyniä ja paperia / keskeneräisiä lauseita / en niitä koskaan valmiiksi saa / ei ole mitään sanottavaa / -- Tyhjää paperia kirjoitan / ja kerron sinulle sen mitä tarkoitan / etten lauseita valmiiksi saa / kun on niin paljon sanottavaa /" Egotrippi