Hatti herättää Mintun ja Santun. Kolmikko alkaa heti leikkiä yhdessä Mintun vanhalla hammasharjalla. Me kolme muuta yritämme vielä kääntää kylkeä, vaikka kohta olemmekin jo kaikki hereillä. Aamuaurinko paistaa lämpimästi.
Dilu ja Dambar saapuvat. Dambar alkaa keittää puuroa, Dilu paistaa munia. Syömme aamupalan rauhassa, vaikka kohta alkaakin tulla kiire aamutouhujen kanssa. Minä lähden ensimmäisenä talosta. Pyöräilen Kathmandun (niin, oikeammin Lalitpurin) vilinässä Himalaya-hotellille, jossa meillä on työpalaveri. Siiri jää iloisena vilkuttamaan Dilun kanssa. Siiri lähettää minulle lentosuukkoja monta kertaa. Heikki ja Dambar vievät Mintun ja Santun kouluun. He jäävät sinne reippaina, vähän sennäköisinä, että mieluummin olisivat kyllä jossakin muualla, mutta jäävät kuitenkin. Dambar jää koulunpihalle istumaan Mintun ja Santun turvaksi. Heikki pyöräilee perääni Himalaya-hotellille.
Kesken palaverin Dilu soittaa minulle ja nauraa puhelimeen: "ekdam raamro ( = tosi hyvä)! No crying!" Jälkeenpäin Dilu kertoo Siirin välillä ihmetelleen, missä äiti ja isi ovat, mutta sitten Dilu oli aina näyttänyt Hattia ja Siiri oli taas alkanut leikkiä Hatin kanssa ja unohtanut meidät. Hyvä Hatti, pieni lumipallo-pojumme!
Minä pyöräilen takaisin kotiin. Mietin, että täällä jo pyöräilen ja moikkaan tuttuja matkalla (no, yhtä tuttua, mutta kuitenkin). Alan pärjätä tuolla vilinässä. Pyöräilyn sujumiselle on vain yksi syy: olen päättänyt sallia oman arkuuteni ja avuttomuuteni. Olen päättänyt, että saan olla sellainen pyöräilijä, joka jarruttelee ja pysähtelee ja jää ihmettelemään. Ei hätää. Tämän päätöksen jälkeen pyöräily on alkanut sujua, vaikka edelleenkään en kyllä Heikin perässä lähde polkemaan. Heikki porhaltaa isoja teitä - minä kun valitsen ne pienimmät ja röykkyisimmät - ja sanoo, että "jos täällä jäät muita väistämään, niin saat väistää koko loppupäivän". En kiellä, etteikö tuo olisi totta, kaiken muun liikenteen sekaan on vain uskallettava tunkea mukaan, mutta silti vielä mielelläni annan muiden mennä ensin.
Kotona on kaikki hyvin. Siiri nukkuu päiväunia. Heikki hakee Mintun ja Santun koulusta. He ovat tyytyväisiä. Minttua harmittaa, kun karate-tunti oli jäänyt häneltä väliin. Syömme lounasta yhdessä kattoterassilla, aurinko paistaa kuumasti.
Himal-opettajamme saapuu ja pitää meille kotona kaksituntisen kielikoulun. Pystyn puhumaan lauseita preesensissä. Heikki puolestaan saa laiskanläksyä, kun ei ole lukenut sanoja; meitä kaikkia naurattaa.
Pakkaamme kahden yön tavarat ja lähdemme Riikan ja Pasin perheen kanssa ajamaan Godavariin, jossa meillä on FELMin henkilöstön aluepäivät. Autossa meitä on neljä aikuista, viisi lasta ja yksi koira. Hyvin mahtuu.
Miten tässä näin pääsi käymään? Kaikkihan sujuu hyvin!!
Dilu ja Dambar saapuvat. Dambar alkaa keittää puuroa, Dilu paistaa munia. Syömme aamupalan rauhassa, vaikka kohta alkaakin tulla kiire aamutouhujen kanssa. Minä lähden ensimmäisenä talosta. Pyöräilen Kathmandun (niin, oikeammin Lalitpurin) vilinässä Himalaya-hotellille, jossa meillä on työpalaveri. Siiri jää iloisena vilkuttamaan Dilun kanssa. Siiri lähettää minulle lentosuukkoja monta kertaa. Heikki ja Dambar vievät Mintun ja Santun kouluun. He jäävät sinne reippaina, vähän sennäköisinä, että mieluummin olisivat kyllä jossakin muualla, mutta jäävät kuitenkin. Dambar jää koulunpihalle istumaan Mintun ja Santun turvaksi. Heikki pyöräilee perääni Himalaya-hotellille.
Kesken palaverin Dilu soittaa minulle ja nauraa puhelimeen: "ekdam raamro ( = tosi hyvä)! No crying!" Jälkeenpäin Dilu kertoo Siirin välillä ihmetelleen, missä äiti ja isi ovat, mutta sitten Dilu oli aina näyttänyt Hattia ja Siiri oli taas alkanut leikkiä Hatin kanssa ja unohtanut meidät. Hyvä Hatti, pieni lumipallo-pojumme!
Minä pyöräilen takaisin kotiin. Mietin, että täällä jo pyöräilen ja moikkaan tuttuja matkalla (no, yhtä tuttua, mutta kuitenkin). Alan pärjätä tuolla vilinässä. Pyöräilyn sujumiselle on vain yksi syy: olen päättänyt sallia oman arkuuteni ja avuttomuuteni. Olen päättänyt, että saan olla sellainen pyöräilijä, joka jarruttelee ja pysähtelee ja jää ihmettelemään. Ei hätää. Tämän päätöksen jälkeen pyöräily on alkanut sujua, vaikka edelleenkään en kyllä Heikin perässä lähde polkemaan. Heikki porhaltaa isoja teitä - minä kun valitsen ne pienimmät ja röykkyisimmät - ja sanoo, että "jos täällä jäät muita väistämään, niin saat väistää koko loppupäivän". En kiellä, etteikö tuo olisi totta, kaiken muun liikenteen sekaan on vain uskallettava tunkea mukaan, mutta silti vielä mielelläni annan muiden mennä ensin.
Kotona on kaikki hyvin. Siiri nukkuu päiväunia. Heikki hakee Mintun ja Santun koulusta. He ovat tyytyväisiä. Minttua harmittaa, kun karate-tunti oli jäänyt häneltä väliin. Syömme lounasta yhdessä kattoterassilla, aurinko paistaa kuumasti.
Himal-opettajamme saapuu ja pitää meille kotona kaksituntisen kielikoulun. Pystyn puhumaan lauseita preesensissä. Heikki puolestaan saa laiskanläksyä, kun ei ole lukenut sanoja; meitä kaikkia naurattaa.
Pakkaamme kahden yön tavarat ja lähdemme Riikan ja Pasin perheen kanssa ajamaan Godavariin, jossa meillä on FELMin henkilöstön aluepäivät. Autossa meitä on neljä aikuista, viisi lasta ja yksi koira. Hyvin mahtuu.
Miten tässä näin pääsi käymään? Kaikkihan sujuu hyvin!!
Anni, kuulostaa onnelliselta! Ihana, että olette löytäneet hyvät ihmiset sinne ympärillenne kotiin. Terveisiä sinne teille kaikille. Nauttikaa päivistä!
VastaaPoistat. nimim. "huomenna kielikouluryhmän kanssa torille ostoksille"
Hianoo!
VastaaPoistat. nimim. "terveiset tampereelta"
Ei vaan, siis ihana kirjoitus, kuulostaa onnelliselta elämältä! Paljon halauksia täältä -elämä Tampereella on arkista ja mukavaa.
Niin, juuri sitä arkista - toimivaa ja mukavaa - elämää toivotaan tännekin. :) Ehkä kaikki alkaa nyt pikkuhiljaa sujua. Hansu muuten, lapset aina välillä miettii, kenet me saadaan tänne kylään ihan ekana, ja sä olet yleensä kaikkien veikkaus :)
VastaaPoistaJa Thaimaahan: oli tosi kiva tänään jutella skypessä, vaikka niin paljon olis puhuttavaa... Mut sit valvotaan yöt ja vaan jutellaan, kun me tullaan sinne :)