Viikonloppuna tapahtui paljon hauskoja asioita, kuten riisipeltolenkki ystävien kanssa (josta olikin jo kuvia), lasten Suomi-kerhon ensimmäinen tapaaminen (Hyatt-hotellilla pulikoiden), Mintun kannel-tunti ja pizzan syöminen toisten ystävien seurassa lämpimässä iltahämärässä heinäsirkkojen sirittäessä ja hauskat 2-vuotissynttärit.
Maanantaina arki taas pyörähti käyntiin, sillä Minttu ja Santtu menivät kahden viikon loman jälkeen kouluun. He ovat olleet siellä noin nelituntisia päiviä, ja Heikki on edelleen ollut koko ajan koulun pihalla saatavilla - henkisenä tukena lapsille. Tuo aika on itse asiassa ollut Heikillekin hyvää ja hyödylllistä aikaa tehdä kieliläksyjä, sillä kuten arvata saattaa, kotona rauhallisen ajan ja paikan löytäminen on usein haasteellista, jopa mahdotonta. Minä olen käynyt toimistolla muutamana päivänä viikossa ja nämä ajat Siiri on sitten ollut Dilun ja Dambarin kanssa kotona kolmistaan. Muutoinhan me vielä Heikin kanssa käymme täysipainoisesti kielikoulua. Himal-opettajamme tulee yleensä kotiimme kielitunteja pitämään, ja kun istumme pihallamme puun varjossa nepalia opiskellen, tulee naapuriparvekkeillemme aina uteliaita ihmisiä opetusta kuuntelemaan ja nauramaan. Heikki lukee nepalia minua nopeammin, mutta minä taas hallitsen monimutkaisemmat lauseet häntä paremmin. Omaksi onnekseni muistan sanat melko hyvin ja saan nauraa Heikin ponnisteluille, kun hän ei tankkaamisenkaan jälkeen muista jotakin sanaa. Nepalin ääntäminen on monilta osin melko yksinkertaista, mutta on myös äänteitä, joita minä ainakaan en kerta kaikkiaan osaa sanoa. Sanoissa on usein myös meikäläisittäin ajatellen vain hyvin pieniä eroja, jolloin samalta kuulostava sana voi tarkoittaa aivan eri asiaa. (Helppona esimerkkinä: phuul = kukka, phul = kananmuna.) Erilaisia ka, kha, ga, gha tai ta, tha -äänteitä on myös vaikea erottaa. Kielituntien aikana lapset häiritsevät meitä toisinaan jatkuvasti, toisinaan eivät ollenkaan. Himal-guru (guru = opettaja) on onneksi hyvin kärsivällinen ja selvästi pitää lapsistamme - Siiristä varsinkin - joten aika jouhevasti tuntimme ovat sujuneet.
Mintulla menee koulussa hyvin. Hän ei itse vielä juurikaan muodosta kokonaisia englanninkielisiä lauseita, mutta pysyy opetuksessa mukana ja hienosti pärjää yksittäisillä sanoilla ja elekielellä. Dilun ja Dambarinkin kanssa Minttu kommunikoi jo kovasti, vaikka sanoja ei ole paljoa. Minttu opettaa Dilulle ja Dambarille usein suomea, ja niinpä Dilu varsinkin sanoo usein jo sujuvalla suomen kielellä, että "Siiri nukkumaan!", kun Siirillä alkaa päikkäriaika lähestyä. Santtu taas kärsii edelleen siitä, ettei yhteistä kieltä ole. Hän puhuu jääräpäisesti suomea ja toistelee englanniksi lähinnä "nou!" joka asiaan. Vaikka monta sanaa Santtukin jo osaa, ja jos hän on hyvällä tuulella, hän pärjää mainiosti. Mutta totuus on, että ihana hymypoikamme Santtu ei täällä ole aina hyvällä tuulella, vaan hän on hyvin voimakkaasti kaivannut tukea, apua ja huomiota. Sitä olemme yrittäneet hänelle antaa, vaikka välillä hampaita kiristellen...
Minttu sai tänään kutsukortin kaverisynttäreille, hänen amerikkalaisen Mikayla-ystävänsä synttäreille. Olemme koko perhe iloisia tästä ja nyt jännitämme, uskaltaako Minttu lähteä synttäreille ilman meitä! Löysin vihdoin Mintulle myös baletti-ryhmän, ja harjoitukset alkavat ensi maanantaina. Saa nähdä, saako äiti poistua luokasta... Uintikausi on nyt myös alkanut, ja olemme testailleet eri uimapaikkoja, jotta osaisimme ostaa kausikortit mielestämme parhaaseen tai kätevimpään paikkaan. Uimassa voi täällä käydä hotelleilla tai kuntosaleilla. Santtukin ui jo melko hyvin, ja Siirihän on se tunnettu syvänmerensukeltaja.
Ruokamme on hyvin kasvispainotteista. Perusruokana syömme perinepalilaista ruokaa, eli daal bahtia - ruokaa, jota nepalit itse syövät joka ikinen päivä kaksi kertaa päivässä. (Daal = linssi ja baht = keitetty riisi.) Daalbaht maistuu meille kaikille. Dahlbatin lisäksi syömme monenlaisia kasviksia eri tavoin maustettuina: parsakaalia, kukkakaalia, porkkanaa, perunaa, munakoisoa, sipuleita, tomaattia... Lihaa syömme harvemmin ja silloin yleensä - lintuinfluenssasta huolimatta - kanaa. Dilu tekee kanasta usein tomaattista kastiketta, jonka hän maustaa reilusti tuoreella inkiväärillä - tämä ruoka on yksi suosikeistamme. Kalaa emme syö, ja se onkin ruoka, jota varsinkin minä kaipaan. Lapsille toin kalaöljykapseleita Suomesta mukanamme, ja niitä voisi meille tuoda lisää, kun joku tänne tulee Suomesta! Tuoreet hedelmät ovat ehkä parasta, mitä täältä saa, ja mm. papaijaa syömme paljon. Nyt on tosiaan myös mangoaika alkanut, ja kypsiä ihania mangojahan voisi syödä loputtomiin...
Äitinä miettii ja murehtii monenlaisia asioita. Mietin, saavatko lapsemme tarpeeksi monipuolista ja terveellistä ruokaa, vaikka se onkin ehkä murheista pienin. Siirin jättäminen Dilun ja Dambarin kanssa mietityttää vieläkin, ja lähinnä siksi, ettenhän minä itsekään pysty heidän kanssaan juuri mitään vielä puhumaan. Toki osaan jo kysyä, miten päivä on mennyt, oliko Siiri iloinen vai itkikö hän, tai pystyn kertomaan, mihin aikaan mitäkin pitäisi tehdä tai tapahtua, mutta siihen se sitten jääkin. En pysty sanomaan monimutkaisempia asioita, kuten vaikka, että "jos Siiri on jotakin, niin sitten teette jotakin..." Nepalin kielessä ei muuten ole edes sanaa "jos"! Lisäksi esim. verbejä must, have to, need to ja should kuvataan yhdellä ja samalla verbillä. Omasta mielestäni on aika eri asia sanoa "sinun pitää" tai "sinun pitäisi"!
Edellispäivänä tai -iltana oli pihallamme käynyt varkaita. Mitään arvokasta ei ollut viety, mutta lasten leluja oli, lähinnä kaikki pallomme. Meillähän ei siis ole päivävartijaa, vaikka yleensä länsimaisilla perheillä on. Varkaudesta tuli tietenkin kurja mieli, mutta saimme toisaalta hyvän muistutuksen siitä, että "tilaisuus tekee varkaan". Hindut - ja nepalit - eivät muuten juurikaan käytä sanoja anteeksi tai kiitos. Tämä juontaa juurensa hindulaiseen uskoon fatalismista ja siitä, ettei asioille voi mitään, vaan ne vain tapahtuvat. Mutta ehkä kirjoitan hindulaisuudesta enemmän jokin toinen kerta.
Arki rullaa - omanlainen, erilainen arki, mutta arki kuin arki. Tänään päättyi iltasatukirjamme Nalle Puh ja siinä I-haa sanoi hauskasti: "No niin, eipä silti, että voisin valittaa. Minulla on ystäväni. Viimeiseksi eilen joku puhutteli minua. Ja oliko se viime viikolla vai sitä edellisellä, kun Kaniini sanoi: "Hopsis!" Aina tapahtuu jotakin."
Aina tapahtuu jotakin!
Maanantaina arki taas pyörähti käyntiin, sillä Minttu ja Santtu menivät kahden viikon loman jälkeen kouluun. He ovat olleet siellä noin nelituntisia päiviä, ja Heikki on edelleen ollut koko ajan koulun pihalla saatavilla - henkisenä tukena lapsille. Tuo aika on itse asiassa ollut Heikillekin hyvää ja hyödylllistä aikaa tehdä kieliläksyjä, sillä kuten arvata saattaa, kotona rauhallisen ajan ja paikan löytäminen on usein haasteellista, jopa mahdotonta. Minä olen käynyt toimistolla muutamana päivänä viikossa ja nämä ajat Siiri on sitten ollut Dilun ja Dambarin kanssa kotona kolmistaan. Muutoinhan me vielä Heikin kanssa käymme täysipainoisesti kielikoulua. Himal-opettajamme tulee yleensä kotiimme kielitunteja pitämään, ja kun istumme pihallamme puun varjossa nepalia opiskellen, tulee naapuriparvekkeillemme aina uteliaita ihmisiä opetusta kuuntelemaan ja nauramaan. Heikki lukee nepalia minua nopeammin, mutta minä taas hallitsen monimutkaisemmat lauseet häntä paremmin. Omaksi onnekseni muistan sanat melko hyvin ja saan nauraa Heikin ponnisteluille, kun hän ei tankkaamisenkaan jälkeen muista jotakin sanaa. Nepalin ääntäminen on monilta osin melko yksinkertaista, mutta on myös äänteitä, joita minä ainakaan en kerta kaikkiaan osaa sanoa. Sanoissa on usein myös meikäläisittäin ajatellen vain hyvin pieniä eroja, jolloin samalta kuulostava sana voi tarkoittaa aivan eri asiaa. (Helppona esimerkkinä: phuul = kukka, phul = kananmuna.) Erilaisia ka, kha, ga, gha tai ta, tha -äänteitä on myös vaikea erottaa. Kielituntien aikana lapset häiritsevät meitä toisinaan jatkuvasti, toisinaan eivät ollenkaan. Himal-guru (guru = opettaja) on onneksi hyvin kärsivällinen ja selvästi pitää lapsistamme - Siiristä varsinkin - joten aika jouhevasti tuntimme ovat sujuneet.
Mintulla menee koulussa hyvin. Hän ei itse vielä juurikaan muodosta kokonaisia englanninkielisiä lauseita, mutta pysyy opetuksessa mukana ja hienosti pärjää yksittäisillä sanoilla ja elekielellä. Dilun ja Dambarinkin kanssa Minttu kommunikoi jo kovasti, vaikka sanoja ei ole paljoa. Minttu opettaa Dilulle ja Dambarille usein suomea, ja niinpä Dilu varsinkin sanoo usein jo sujuvalla suomen kielellä, että "Siiri nukkumaan!", kun Siirillä alkaa päikkäriaika lähestyä. Santtu taas kärsii edelleen siitä, ettei yhteistä kieltä ole. Hän puhuu jääräpäisesti suomea ja toistelee englanniksi lähinnä "nou!" joka asiaan. Vaikka monta sanaa Santtukin jo osaa, ja jos hän on hyvällä tuulella, hän pärjää mainiosti. Mutta totuus on, että ihana hymypoikamme Santtu ei täällä ole aina hyvällä tuulella, vaan hän on hyvin voimakkaasti kaivannut tukea, apua ja huomiota. Sitä olemme yrittäneet hänelle antaa, vaikka välillä hampaita kiristellen...
Minttu sai tänään kutsukortin kaverisynttäreille, hänen amerikkalaisen Mikayla-ystävänsä synttäreille. Olemme koko perhe iloisia tästä ja nyt jännitämme, uskaltaako Minttu lähteä synttäreille ilman meitä! Löysin vihdoin Mintulle myös baletti-ryhmän, ja harjoitukset alkavat ensi maanantaina. Saa nähdä, saako äiti poistua luokasta... Uintikausi on nyt myös alkanut, ja olemme testailleet eri uimapaikkoja, jotta osaisimme ostaa kausikortit mielestämme parhaaseen tai kätevimpään paikkaan. Uimassa voi täällä käydä hotelleilla tai kuntosaleilla. Santtukin ui jo melko hyvin, ja Siirihän on se tunnettu syvänmerensukeltaja.
Ruokamme on hyvin kasvispainotteista. Perusruokana syömme perinepalilaista ruokaa, eli daal bahtia - ruokaa, jota nepalit itse syövät joka ikinen päivä kaksi kertaa päivässä. (Daal = linssi ja baht = keitetty riisi.) Daalbaht maistuu meille kaikille. Dahlbatin lisäksi syömme monenlaisia kasviksia eri tavoin maustettuina: parsakaalia, kukkakaalia, porkkanaa, perunaa, munakoisoa, sipuleita, tomaattia... Lihaa syömme harvemmin ja silloin yleensä - lintuinfluenssasta huolimatta - kanaa. Dilu tekee kanasta usein tomaattista kastiketta, jonka hän maustaa reilusti tuoreella inkiväärillä - tämä ruoka on yksi suosikeistamme. Kalaa emme syö, ja se onkin ruoka, jota varsinkin minä kaipaan. Lapsille toin kalaöljykapseleita Suomesta mukanamme, ja niitä voisi meille tuoda lisää, kun joku tänne tulee Suomesta! Tuoreet hedelmät ovat ehkä parasta, mitä täältä saa, ja mm. papaijaa syömme paljon. Nyt on tosiaan myös mangoaika alkanut, ja kypsiä ihania mangojahan voisi syödä loputtomiin...
Äitinä miettii ja murehtii monenlaisia asioita. Mietin, saavatko lapsemme tarpeeksi monipuolista ja terveellistä ruokaa, vaikka se onkin ehkä murheista pienin. Siirin jättäminen Dilun ja Dambarin kanssa mietityttää vieläkin, ja lähinnä siksi, ettenhän minä itsekään pysty heidän kanssaan juuri mitään vielä puhumaan. Toki osaan jo kysyä, miten päivä on mennyt, oliko Siiri iloinen vai itkikö hän, tai pystyn kertomaan, mihin aikaan mitäkin pitäisi tehdä tai tapahtua, mutta siihen se sitten jääkin. En pysty sanomaan monimutkaisempia asioita, kuten vaikka, että "jos Siiri on jotakin, niin sitten teette jotakin..." Nepalin kielessä ei muuten ole edes sanaa "jos"! Lisäksi esim. verbejä must, have to, need to ja should kuvataan yhdellä ja samalla verbillä. Omasta mielestäni on aika eri asia sanoa "sinun pitää" tai "sinun pitäisi"!
Edellispäivänä tai -iltana oli pihallamme käynyt varkaita. Mitään arvokasta ei ollut viety, mutta lasten leluja oli, lähinnä kaikki pallomme. Meillähän ei siis ole päivävartijaa, vaikka yleensä länsimaisilla perheillä on. Varkaudesta tuli tietenkin kurja mieli, mutta saimme toisaalta hyvän muistutuksen siitä, että "tilaisuus tekee varkaan". Hindut - ja nepalit - eivät muuten juurikaan käytä sanoja anteeksi tai kiitos. Tämä juontaa juurensa hindulaiseen uskoon fatalismista ja siitä, ettei asioille voi mitään, vaan ne vain tapahtuvat. Mutta ehkä kirjoitan hindulaisuudesta enemmän jokin toinen kerta.
Arki rullaa - omanlainen, erilainen arki, mutta arki kuin arki. Tänään päättyi iltasatukirjamme Nalle Puh ja siinä I-haa sanoi hauskasti: "No niin, eipä silti, että voisin valittaa. Minulla on ystäväni. Viimeiseksi eilen joku puhutteli minua. Ja oliko se viime viikolla vai sitä edellisellä, kun Kaniini sanoi: "Hopsis!" Aina tapahtuu jotakin."
Aina tapahtuu jotakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti