Sahaksen ruokaturvaohjelma, jossa pääsääntöisesti työskentelen, on nyt saanut uuden auton. Auto tulee seisomaan (sitten kun pääsemme muuttamaan ja auto pihaamme mahtuu) pihassamme ja on käytettävissämme korvausta vastaan aina, kun sillä ei järjestön puolesta työajoja ole. Tämä tuo meille ihanaa vapauden tunnetta ja mahdollisuuden päästä välillä Kathmandun kaaoksesta ja saasteesta vähän kauemmaksi.
No eilen lauantaina sitten ystäväperheen (auto on sinänsä näppärä, että kaksi perhettä menee tähän helposti, ainakin näin etupenkin näkökulmasta :) lähdimme testailemaan auton maasto-ominaisuuksia (nämä ovat ruokaturvaohjelman kohteita kierrellessä ehdottomasti kunnossa) ja tutustumaan, jopa Lonely Planetin ihastelemaan Lelen laaksoon n 1,5h matkan päähän Kathmandusta. Vaikka lähinnä vain ajelimme, auto täynnä pieniä lapsia, oli päivä todella iloinen. Seikkailu ilman päämäärää hulvattomassa seurassa on aina yhtä rentouttavaa. Matkalla Leleen lueskelimme karttaa, katsoimme paikannimiä läppäristä ja mikä iloisinta, kyselimme Leleä paikallisilta, kunnes lopulta kuulimme ajaneemme siitä pari kilometriä ohi. Tästä risteyksestä paikallisten ihmetellessä jatkoimme kuitenkin vielä matkaa rinnettä ylös ohjautuvalle tienpahaselle, ennen kuin sitten vihdoin käännyimme ympäri ja suuntasimme taas Leleen!
Lele tuli siis nähtyä ja tämän jälkeen vielä suuntasimme uimaan, pihville (nyt oli jo kolmaskin perhe liittynyt joukkoon vallattomaan), jätskille ja vielä kahville, niin että kello oli illalla 9 kun kotiin taas suuntasimme. Pienin tässä jo viimeisellä etapilla nukahti, mutta Minttu otti kotona vielä skype-yhteyden Suomeen ystävänsä kanssa muutaman sanan vaihtaakseen. Päivä oli mitä täydellisin.
Tänään kävimme aamulla kansainvälisessä jumalanpalveluksessa, ystäväperheen luona lounaalla, pidimme viimeisen virallisen yhteisen kielitunnin (onneksi kielitunnit vielä jatkuvat hyvän opettajamme seurassa, mutta Annin kanssa yhteisiä ei enää säännölliseti ole ja siitä tulee kyllä aika surullinen mieli) ja kävimme vielä hakemassa kohta takaisin Suomeen lähteviltä ystäviltämme Mintulle uuden pyörän. Vaikka Mintulle oli hienoa saada uusi pyörä, oli tässä paljon haikeutta. Läheisten ihmisten lähteminen täältä pois tuottaa yllättävän suurta tuskaa. Mutta näissä hommissa siihen pitää tottua, ihmisiä tulee ja menee, mutta onneksi luodut suhteet pysyvät aina läheisinä!
Viikonloppu oli siis mitä mukavin.
 |
| Näihin mieltä rauhoittaviin maisemiin me emme ole vielä totttuneet ja toivottavasti emme siinä mielessä totukaan, että ne joskus alkaisivat tuntua liian tylsiltä. |
 |
| Automme selvisi ensi testistä vallan mainiosti |
 |
| Kuten myös lapset! |
 |
| Vehnän korjuu oli laaksossa täydessä käynnissä |
 |
| Löysimme lopulta "kuuluisalle" Tika Bhairabin hindutemppelille. |
 |
| Ja olihan siellä iso kivi... |
 |
| Lopulta lähdimme innolla patikoimaan eväsretkelle, ennen kuin.... |
 |
| Tapasimme ihanat ystävämme... |
 |
| Karvamato |
 |
| Ihanaakin ihanampi iilimato. Kausi on siis alkanut ja tämä kaveruksista pienempi versio, joka kiipesi kovaa kyytiä Mintun nilkkaa kohden. |
 |
| Ja päädyimme siis tähän, mutta onneksi automme on erittäin monikäyttöinen, eväät maistuivat ja hauskaa oli. |
 |
| Retken, uinnin, pihvin ja jätskin jälkeen kävimme siis vielä porukalla maukkailla iltakahveilla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti