Mamma-mummi-terveiset Nepalista

Vastaanotto lentokentällä  oli ihanaa iloisten kasvojen loistoa!

Pakkauduttiin autoon ja lähdettiin ajamaan kotia kohti. Mikä liikenne! Joka puolelta tuli joku! Autoja, moottoripyöriä, polkupyöriä, kävelijöitä, lehmiä, koiria... Vauhti  ei päätä huimaa  ja se varmaan auttaa säilyttämään useimpien hengen.  Liikennesääntöjä ei  taida olla, paitsi yksi, Heikin sanoin: Jonkun on väistettävä! Nepalilaiset tuntuvat olevan tuossa kaaoksessa ihan rauhallisia. He pujottelevat tottuneesti kaiken keskellä eivätkä näy hermostuvan yhtään, vaikka joutuvat milloin mistäkin syystä odottamaan vuoroaan. Vaikka useimmiten he eivät odota vaan työntyvät pienen pienestä raosta edellä ajavan ohi tai kääntävät yllättäen keskellä liikennettä autonsa päinvastaiseen suuntaan.  Mielenkiintoista!? 

Ensimmäisen viikon vietimme Pokharassa. Ajomatkan maisemat olivat upeita, vuoria, lumihuippuja putouksia, jokilaaksoja.

Ihmiset ovat ystävällisiä. Ei pelota liikkua yksin. Pikku hiljaa opimme jonkin kävelyreitin näillä lähialueiden ahtailla kaduilla, joilla vastaantulevat autot hädin tuskin pystyvät sivuuttamaan toisensa. Hindujen juhlapäivän tungoksessakin pääsimme pikku hiljaa eteenpäin vaihteleviin suuntiin, hyväntuulisia ihmisiä ihaillen! 

 

 

Ihmisten kohtaaminen Annin ja Heikin työn puitteissa on ollut mielenkiintoista ja koskettavaa. Kuinka erilaista elämä hyvinvoivassa Suomessa onkaan, kun perustarpeet toimivat melko hyvin kaikilla. Kastilaitos tuntuu käsittämättömältä toisten ollessa määrättynä alistettuun asemaan, kovan työn ja hyväksikäytön osaan. Kristityt todistavat toisenlaisesta ihmiskäsityksestä Jeesuksen opetuksen mukaan: Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi ja kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te se heille. 

Tämä matka on kaikessa outoudessaan ja erilaisuudessaan, monipuolisuudessaan, kauneudessaan ja ystävällisyydessään ollut meille valtavan upea kokemus.  Kiitos teille rakkaat lapsemme ja lapsenlapsemme!