”On tässä ilimoja pidelly”

Paljon on asioita sattunut ja tapahtunut viimeisten kahden viikon aikana. Energia kaikesta kirjoittamiseen vain on ollut vähissä. Mummi ja Mamma voivat hyvin ja ovat olleet meillä suureksi iloksi. Heidän oleskelunsa lähestyy puoltaväliä, eli vielä on meillä aikaa nauttia ja heillä aikaa nähdä ja kokea. Pokharan viikot ovat siis takana ja olemme siten palanneet arkeen Kathmandussa. Pokharan aika mummin ja mamman kanssa meni oikein mukavasti ja oli mukavaa, kun heilläkin oli mahdollisuus nähdä matkalla vähän muutakin Nepalista kuin Kathmandun kaaos. Lumihuiputkin pilvien välistä pilkistivät yhtenä aamuna, joten nekin tuli nähtyä. Annin kanssa ajattelimme taas kokeilla jotain extremeä, mutta tällä kertaa sää ei antanut siihen mahdollisuutta ja tähän täytyy sitten palata mahdollisuuksien mukaan syksymmällä. Matka takaisin Kathmanduunkin meni lopun 4 h odotusta lukuunottamatta ihan mukavasti :)

Takaisin Kathmanduun

Ruuhkassa ja pilvessä

Ruuhka se oli kirkkaallakin säällä, kun olimme menossa Mummia ja Mammaa hakemaan

Kathmandussa sitten onkin sattunut ja tapahtunut. Ensin kotona vastassamme oli n 20 m kaatunut muuri (aiemmin kerrottu talon takainen muuri ei siis kestänyt enää yhtä sadekautta). Tätä on ihmetelty, mutta onneksi muuri kaatui naapurin maissipellolle (naapurilla on siis todella iso tontti) ja heilläkin kokonaan aidattu ja vartioitu piha. Joten koirien karkaamista lukuunottamatta asiaa ei tällä hetkellä edes huomaa. Korjaus sitten alkaa parin viikon päästä, kun sateiden pitäisi alkaa vähenemään ja siitä sitten muutaman viikon päästä pitäisi olla uusi aita pystyssä. Tästä siis varmasti hässäkkää syntyy.

Tiiltäkään ei jäänyt pystyyn

Temppelikierroksella

Seurasta ja ruuasta nautitaan päivittäin

Mummi ja mamma ovat kivasti päässeet mukaan myös kenttämatkoillemme, mikä on antanut heille laajemman kuvan Nepalista.

Näitä hetkiä tulee vielä sitten silloin joskus ikävä.

Sitten pihapoikamme/taloudenhoitajamme Dambar otti ja lähti, sanan mukaisesti. Meillä ei sinänsä ollut hänen kanssaan isoja ongelmia, vaikka kaikkein tehokkain hän ei työssään ollutkaan. Hyvinä päivinä hän oli todella kiva. Loppua kohden hän kuitenkin alkoi olla ilmoittamatta poissa eikä häneen saatu yhteyttä ja viimeisenä viikkona Pokharassa ollessamme, hän oli käytännössä koko viikon ilmoittamatta ja kenenkään tietämättä lähtenyt kotikyläänsä. Ja näin kaikki hänelle jätetyt työt olivat perjantaina tekemättä. Viikonlopun asiaa mietittyämme päätimme, että hänen on varmaan alettava etsimään uutta työpaikkaa (varsinkin kun muiden työntekijöidemme  luottamus häneen oli täysin mennyt). Maanantaina sitten työpäivän jälkeen otimme asian esille ja tulos oli odottamaton. Hän ilmoitti, että hänellä onkin laukku vartijankopissa pakattuna ja kohta lähtee bussi kohti Intiaa. Tällä hetkellä hän toivottavasti on Goalla ravintolassa paistamassa leipää. Tilanne oli siis vähintään mielenkiintoinen. Hän kertoi, että oli perheelleen aamulla ilmoittanut lähdöstään, mutta seuraavana päivänä kuulimme, että vaimo oli soitellut ja kysellyt, missä Dambar mahtaa olla. Sitten kuulimme, että hänellä onkin kolme vaimoa ja kaikenlisäksi hän oli vartijaltamme lainannut merkittävän summan rahaa vähän aikaa sitten. Eli varmaan oli ihan hyvä, että hän lähti, mutta toivottavasti hänellä kuitenkin on kaikki hyvin ja hän saisi hoidettua asiansa kuntoon. Tänään meillä sitten aloitti uusi työntekijä. Marfat on sympaattinen vanha mies, joka työskenteli Ilmomäillä koko heidän täällä olo aikansa (4 vuotta). Emme uutta valintaa tehtäessä olisi muuta vaihtoehtoa miettineetkään, mutta meille on "vaara", että hän lähtee parin kuukauden päästä Suomeen, jos visa-asiat onnistuvat. Mutta koska tästä ei ole varmuutta ja mukavampaa ja luotettavampaa henkilöä emme varmasti heti löytäisi, olemme enemmän kuin iloisia hänen meillä tänään aloittaessa.

Ehkä viimeinen kuva Dambarista

Tämän lisäksi suurimpana asiana oli Mintun ja Santun koulun alkaminen maanantaina. Iloksemme Santtu on ollut uskomattoman reipas ja iloinen koululainen (hän sai aloittaa Nursery ryhmässä, ilman suuria oppimispakkoja). Pikku Mintullamme sen sijaan on ollut aika rankkaa henkisesti ja fyysisesti. Kaiken muun koulumaisuuden ja kieliongelmien lisäksi 2.luokan (Mintun ikäryhmä on siis jaettu kahteen luokkaan) opettaja menehtyi muutama viikko sitten Britanniassa ja nyt luokat ovat hetkellisesti jouduttu yhdistämään. Minttu yrittää olla uskomattoman reipas, mutta aamut pelottavat paljon ja iso luokka tekee avun saamisen oppimisessa äärettömän vaikeaksi. Mintun koulunkäynti kuitenkin on jo erittäin paljon akateemista oppimista. Yritämme Minttua rohkaista ja kannustaa ja huolehtia kotona leikeistä ja hyvästä ilmapiiristä ja toivomme ja rukoilemme, että koulu pikkuhiljaa alkaisi luonnistua paremmin. Minttu on aina ollut vähän suorittaja, ja hän haluaisi olla niin tunnollinen oppilas, mikä tällä hetkellä on tosi vaikeaa, ja lisäksi hän on koulussa tällä hetkellä yksinäinen (vaikka muutama kaveri onkin löytynyt, on ainoana ei-kieltä puhuvana oleminen raskasta), että tukea hän kaipaa. Mutta vaikka kouluun meno vaikeaa onkin, onneksi hän iloisena tulee sieltä aina ulos ja sanoo, että pikku hiljaa menee paremmin. Santullekin Minttu oli välitunnilla nähdessä sanonut, että yritä olla reipas! Siinä Santun sitä kertoessa ei isällä ja äidillä ollut itku kaukana.

Rakkaat koululaiset, uusissa liikunta-asuissaan

Ensimmäinen koulupäivä on takana

Eilen tuota kirjoittelin ja paljon ehti päivässä tapahtumaan. Eilinen koulupäivä oli ollut molemmille hyvä. Vuoret näyttäytyivät lähes koko komeudessaan  talomme katolta mummille ja mammalle. Illalla piti kirjoittaa tämä loppuun, mutta koko poppoo oli 20.30 untenmailla. Tänään taas hyvä päivä koulussa (vaikka kouluun meno vielä aamuisin Minttua itkettääkin) ja illalla kävimme hakemassa polttopuita ja lämmitettiin sauna. Vaikka paljon on vaikeita hetkiä, niin onneksi on myös hyviä.

Tämä näky teki rankan viikon jälkeen niin onnelliseksi. Vielä kun vuorten näkyminen näin sadekautena on todella harvinaista.

Nautimmekin maukkaan päivällisen sitten talomme katolla maisemia ihaillen.

Taas uusi kokemus takana. Polttopuun haku oli mielenkiintoista ja hauskaa. Paikallisillakin on hauskaa, kun valkonaama tulee iloisena, huonolla nepalilla selittämään ja ostamaa polttopuita.

Puusta en tiedä, mutta suomalainen koivukin kalpenee tämän rinnalla. Puu on käsittämättömän tiivistä ja painavaa ja sahaaminen on näin kohtuu työlästä. Tämä kasa ostettiin kilotavarana ja maksoi kyllä melkein 30€. Mutta hyvin sauna lämpeni!

Mummi ja mammakin pääsivät ensimmäistä kertaa meidän katolle saunomaan.