torstai 25. lokakuuta 2012

Mero palo...

Toimistolla oli niin hiljaista (lue: ei ketään paikalla), että pidimme tänään kotitoimistopäivän. Aiemmin musta on usein tuntunut, etten saa kotona oikein töitä tehtyä, sillä lapset keskeyttelevät työntekoa koko ajan milloin mistäkin syystä. Mutta tänään oli toisin! Dilu toi aamulla lapsensa, Jasminin (17) ja Jasonin (15), mukanaan ja omat lapsemme leikkivät heidän kanssaan tyytyväisinä koko päivän. Minä ahersin ja sain yhtä vaille kaikki syksyn kummikirjeet valmiiksi!

Santtu varsinkin pelasi Jasonin kanssa koko ajan; milloin lautapelejä sisällä, milloin koripalloa ja sählyä ulkona.

Kuuntelin, kun Santtu ja Siiri valmistivat Dilun kanssa momoja. Minttuhan osaa nepalia siten, että pystyy helppoja lauseita sanomaan Dilulle, mutta olin aivan yllättynyt, kun kuuntelin Santun ja Siirin puhetta nepaliksi! Olen kyllä tiennyt, että Siiri ymmärtää nepalia hyvin. Mutta nyt hän jakoi vuoroja: mero palo, Santtuko palo... Sitten kertoi, mitä haluaa tehdä: Dilu, ma this garna jahanca! (Sekoittaa siis englanninsanoja joukkoon.) Tai kun haluaa auttaa: me, Dilulaai madat garchu! Siiri osaa jopa verbien eri ylä- ja alamuotoja: sisaruksilleen hän sanoo au, kun pyytää heitä tulemaan jonnekin, mutta Dilulle aunos (joka on siis tulla-verbin käskymuodon kohtelias high form). Momojen valmistamisen jälkeen Siiri leikki olevansa kissa: me, biralo ho. Miau! Wau Sirpukkaa!

Talossa vallitsi mukava tunnelma ja rauha.

Iltapäivällä Heikki kävi Siirin kanssa Ciwecissä poistattamassa tikit. Hyvin olivat haavat parantuneet.

Lasten touhuista olisi saanut hauskoja kuvia, mutta tässä nyt vain muutama:


Jason muuten juo tässä "nepalityyliin", eli suoraan vesikannusta koskettamatta sitä huulillaan. Arvatkaa vain, onko talossamme jo muutama muukin, jotka haluavat juoda "niinkuin nepalit"!
Kuva: Minttu



Nyt illalla pakkasimme huomista varten. Peukut pystyyn! Ensin serpentiinitietä autolla noin 6h, ennenkuin päästään paikkaan, josta aloitamme vaelluksen!

2 kommenttia:

  1. Terveisiä vaan taas sinne! Mukavaa reissua ja täällä on peukut pystyssä!
    Me ollaan vietetty syyslomaa ja juhlittu synttäreitä! Mitään kummempaa ei olla tehty, mutta asuntoasia on varmistumassa, huh!, saatiin iso vuokra-asunto keskustasta :)
    Aivan mahtavia kuvia taas kerran ja kyynel tuli silmään viimeisestä lentokenttäkuvasta... Mahtoi tuntua hurjalta taas hyvästellä, just kun pääsi vauhtiin...
    Halauksia Sannalta
    P.S Lasten mielestä oli hauskaa kun nekin on nyt teidän blogissa :D "siis miks ne lähti tonne?" kysyi Iiris

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sanna-ihanainen! Ja ihana Iiris <3 Huomasihan Iiris muuten, että kuvassa oli myös se hänen piirustuksensa (ja sun kirje)?! Onnea paljon Iirikselle lukemaan oppimisesta, tosi hienoa! Hän oppi tosi aikaisin!

    Hyvä, että teiän asuntoasia järjestyi. Ja onnea asuntokaupoistakin, niin! Teillä kyllä eletään jännittäviä aikoja.

    Halauksin! <3

    VastaaPoista