tiistai 30. lokakuuta 2012

New term

Trekin jälkeen arkeen palatessamme olemme saaneet huomata monta uutta asiaa. Lapsilla alkoi eilen koulussa loman jälkeen uusi jakso. Samalla Minttu aloitti uuden harrastuksen. Pihallamme joulutähdet ovat täydessä kukassa, jo lähestyvää joulua odottomassa. Lisäksi pihallamme uudet hedelmät ovat kypsyneet. Vuoret näyttäytyivät meille eilen ensimmäistä kertaa täydellisenä koko horisontissa Kathmandun yllä ja kuu mollottaa taivaalla täydellisen ymmyrkäisenä.

Lisäksi on alkanut kylmyys, siis sisällä! On vaikea ymmärtää miten nämä talot on pystytty rakentamaan siten, että lämpö ei pysy sisällä mitenkään, mutta myöskään lämpö ei pääse sisälle mitenkään. Toimistossakin on sisällä jo todella viileä, mutta kun menee parvekkeelle aurinko paistaa täydeltä terältä ja lämpöä on 25 astetta. Yön kylmyys ei vain enää suostu sisältä poistumaan ennen kevättä!

Minttu aloitti tenniskoulun vähän jälkijunassa, mutta pääsi hienosti mukaan hommaan.


Varsinkin Minttu on uusista hedelmistämme innoissaan, mutta kaikki tätä greippiä muistuttavaa, mutta paljon isompaa ja hieman miedompaa sitrushedelmää sokerilla maustettuna mussutamme. Näitä kasvaa siis pihallamme.


Sun Bahadur vartijamme näytti sitten mallia miten kyseinen hedelmä syödään oikein. Jotenkin tuli ihan Late ja New York mieleen greippeineen :)

Siemeniä näissä kavereissa sitten onkin ihan riittävästi.

Kotona tosiaan olemme verkkoa jo jonkin aikaa pihalle viritelleet ja Siirikin alkeita opetellut :)

Santulta pallot lähtee jo ihan vauhdilla, mutta suunta on vielä vähän hakusessa.

Minttukin halusi jatkaa harjoittelua vielä kotonakin.

Kymmenen tikkua laudalla (tai siis viisi ja tikulla) on trekin jälkeen ollut ihan ykkös suosikki (Santtu tosiaan raahasi kepit Langtangista asti, kun siellä näillä jo vähän tätä leikimme).

Joulutähti

Kaunis on Himalaja Kathmandun yli katsottuna. Olen aiemminkin sanonut tämä voisi olla todella kaunis kaupunki ja nyt Kathmandu näyttää meille parhaita puoliaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti