Sunnuntaiaamuna kävimme tämän tyylisen keskustelun:
Minttu: Äiti, siis kuinka vanha Lotta oli kun mä synnyin? (Lotta on lastemme serkuista vanhin, toim. huom.)
Äiti: Lotta oli 6, just niinkuin sä nyt.
Minttu: Ja nyt Lotta on 12. Eli kun mä oon 12, on Lotta jo... 22! Niinkuin sä, äiti, samanikäinen!
Äiti: No mä oon vielä 10 vuotta siihen lisää. Laskes Lotan ikä uudestaan.
Minttu: Siis 18.
Äiti: No sehän on hauskaa, Lotta voi sitten varmasti viedä sua autolla kaupungille. Pääset Lotan kyytiin!
Siiri: Mä haluun Villiinan kyytiin!
Santtu: Ja mä Juliuksen!
Minttu: Mut mun kyytiin pääseekin sitten Veeti, Veikka, Ilari ja Alpo. Ja Santtu ja Siiri.
Santtu: Vaikka Veeti ja Ilari on mua vanhempia niin mä kasvan kyllä nopeammin kuin ne.
Siiri: Alpo mun kyytiin!
Minttu: Santtu, sä kyllä aina pysyt niitä vuoden nuorempana.
Santtu: Mutta Veikka voi tulla mun kyytiin. Mä otan Veikan.
Siiri: Mä ratsastan hepalla.
Äiti: Kenen kanssa aiot lähteä ratsastamaan?
Siiri: Jounin!
Onnea on... Rakkaat ja maailman parhaat serkut.
Onnetonta on... Jääminen, kun muut lähtevät. Tällä viikolla suomalaisperhe, jonka poika on Santun kanssa samalla luokalla, lähtee takaisin Suomeen. Tänään olimme hakemassa heiltä kotiimme joitakin tavaroita, joita he eivät ota mukaansa. Mietin monta kertaa, että kuluneen vuoden aikana en ollut ensimmäistä kertaa tyhjässä kodissa käymässä. Kodissa, jossa tavaroita lajitellaan ja pakataan matkaa varten, taas uuteen siirtymistä varten. Vaikka tämä asia on itsestäänselvyys, tänään se tuntui niin konkreettiselta: mieluummin pitäisin nämä ihmiset täällä, kuin ottaisin heidän tavaransa. Kaiken huipuksi pakkaamisen lomassa sain yhdeltä uudelta ystävältäni, ruotsalaisäidiltä, viestin kännykkään: "Lähdemmekin yllättäen takaisin Ruotsiin, jo ennen joulua."
Mielenkiintoista on... Ihmisten erilaiset elämäntavat. Tämä tuli taas mieleeni sunnuntaina, jolloin tapasimme erästä brittiperhettä. He ovat ehtineet asua vaikka kuinka monessa maassa ja heidän 5- ja 9-vuotiaat lapsensakin ovat asuneet UK:n lisäksi jo Myanmarissa, Salomonsaarilla ja Nepalissa.
Näiden ajatusten jälkimainingeissa ja omia elämänvalintoja taas kerran pohdittuani näin unta Simbasta. Unessa Simba oli kovin vanhentunut ja hänen aistinsa olivat heikentyneet. Selitin unessa Mintulle, että "Simba on vain jo niin vanha". (Onneksi heti seuraavana päivänä, eli tänään, sain kuulla, että oikeasti Simba voi hyvin ja pirteästi. Tämä uutinen muutti ratkaisevasti unen takia masentavasti alkaneen päiväni suunnan.)
Minttu: Äiti, siis kuinka vanha Lotta oli kun mä synnyin? (Lotta on lastemme serkuista vanhin, toim. huom.)
Äiti: Lotta oli 6, just niinkuin sä nyt.
Minttu: Ja nyt Lotta on 12. Eli kun mä oon 12, on Lotta jo... 22! Niinkuin sä, äiti, samanikäinen!
Äiti: No mä oon vielä 10 vuotta siihen lisää. Laskes Lotan ikä uudestaan.
Minttu: Siis 18.
Äiti: No sehän on hauskaa, Lotta voi sitten varmasti viedä sua autolla kaupungille. Pääset Lotan kyytiin!
Siiri: Mä haluun Villiinan kyytiin!
Santtu: Ja mä Juliuksen!
Minttu: Mut mun kyytiin pääseekin sitten Veeti, Veikka, Ilari ja Alpo. Ja Santtu ja Siiri.
Santtu: Vaikka Veeti ja Ilari on mua vanhempia niin mä kasvan kyllä nopeammin kuin ne.
Siiri: Alpo mun kyytiin!
Minttu: Santtu, sä kyllä aina pysyt niitä vuoden nuorempana.
Santtu: Mutta Veikka voi tulla mun kyytiin. Mä otan Veikan.
Siiri: Mä ratsastan hepalla.
Äiti: Kenen kanssa aiot lähteä ratsastamaan?
Siiri: Jounin!
Onnea on... Rakkaat ja maailman parhaat serkut.
Onnetonta on... Jääminen, kun muut lähtevät. Tällä viikolla suomalaisperhe, jonka poika on Santun kanssa samalla luokalla, lähtee takaisin Suomeen. Tänään olimme hakemassa heiltä kotiimme joitakin tavaroita, joita he eivät ota mukaansa. Mietin monta kertaa, että kuluneen vuoden aikana en ollut ensimmäistä kertaa tyhjässä kodissa käymässä. Kodissa, jossa tavaroita lajitellaan ja pakataan matkaa varten, taas uuteen siirtymistä varten. Vaikka tämä asia on itsestäänselvyys, tänään se tuntui niin konkreettiselta: mieluummin pitäisin nämä ihmiset täällä, kuin ottaisin heidän tavaransa. Kaiken huipuksi pakkaamisen lomassa sain yhdeltä uudelta ystävältäni, ruotsalaisäidiltä, viestin kännykkään: "Lähdemmekin yllättäen takaisin Ruotsiin, jo ennen joulua."
Mielenkiintoista on... Ihmisten erilaiset elämäntavat. Tämä tuli taas mieleeni sunnuntaina, jolloin tapasimme erästä brittiperhettä. He ovat ehtineet asua vaikka kuinka monessa maassa ja heidän 5- ja 9-vuotiaat lapsensakin ovat asuneet UK:n lisäksi jo Myanmarissa, Salomonsaarilla ja Nepalissa.
Näiden ajatusten jälkimainingeissa ja omia elämänvalintoja taas kerran pohdittuani näin unta Simbasta. Unessa Simba oli kovin vanhentunut ja hänen aistinsa olivat heikentyneet. Selitin unessa Mintulle, että "Simba on vain jo niin vanha". (Onneksi heti seuraavana päivänä, eli tänään, sain kuulla, että oikeasti Simba voi hyvin ja pirteästi. Tämä uutinen muutti ratkaisevasti unen takia masentavasti alkaneen päiväni suunnan.)
Olen otettu Siirin osoittamasta luottamuksesta :) Siiri parka ei vaan tiedä, kuinka huonon ratsumiehen on seurakseen valinnut.
VastaaPoistaKeskustelu on kyllä hymyilyttänyt ja naurattanut meitä kaikkia!
Kiva kuulla. :) Tällaisia keskusteluja meillä käydään kyllä useasti ja on niissä aina S ja E:kin mukana, vaikka just tässä heitä ei nimeltä erikseen mainittu. <3
VastaaPoistaSiiri taitaa olla niin otettu siitä kun olet ehtinyt seurata sen hassutteluja skypessä. Usein Siiri hakee koneen ja sanoo, että "Jounin kanssa skypettää!". :)
Halaukset ja voimia arkeen. <3