Lakkopäivä ja kenttämatkoja

Täällä on lakko alkanut ja ukaaseissa edelleen on 10 päivän lakko, mutta katsotaan nyt miten tämä tavallaan pieni 33 puolueen porukka saa lakon pidettyä yllä. Se mikä tällä kertaa on erilaista (aiempiin lakkoihin verrattuna) on että hallitus on ilmoittanut, että he aikovat vaikka sotilaallisesti pitää teitä auki ja estää lakkoa. Mutta ainakin meidän puolella kaupunkia on ollut tänään hyvin rauhallista ja sinänsä kivaa, kun Siiri ylpeänä sai tänään polkea ensimmäistä kertaa itse kouluun!

Tästä lähdetään. Siirillä oli vauhtipäällä ja ainoa harmistus, kun sisarukset pääsevät isommilla pyörillään kovempaa!

Minttu piti pikkusiskosta ihanasti huolta ja antoi jatkuvasti neuvoja mistä ajaa ja mitä varoa!

Joskus sitä ajattelee, josko ne saasteet täällä nyt niin pahoja ovat, mutta ensimmäinen lakkopäivä kirkkaudellaan karisti taas turhia luuloja. Vuoret näkyivät poikkeuksellisen kirkkaasti koko horisontin matkalta ja tähän asti syksyn päivät, jolloin vuoria on edes vähän näkynyt voidaan laskea yhden käden sormilla.

Ajattelin kuitenkin lyhyesti laittaa taas hieman työstäni ja kahdesta kenttämatkasta, jotka olen tässä loppusyksyn aikana tehnyt. Jaan tämän päivityksen kenttämatkojen mukaan kahdeksi erilliseksi päivitykseksi, jottei näistä kuvien kanssa tule turhan pitkiä.

Ensimmäinen matkoista suuntautui Tanahun lääniin noin neljän tunnin matkan päähän Kathmandusta. Olemme ELLE –projektissa ensi vuonna siirtymässä uusille alueille kolmen läänin alueella ja tällä kenttämatkalla kävimme tutustumassa Tanahun läänin yhteen  uuteen alueeseen ja siellä mahdollisiin kyliin, joissa työtämme tarvitaan.

Uusien alueiden valinta on noin vuoden kestävä projekti . Tänä aikana neuvotellaan paikallispäättäjien kanssa ja käydään uusilla alueilla tutustumassa kylien ja ihmisten olosuhteisiin. Keskustelujen ja vierailujen perusteella tehdään päätökset, mitkä alueista ja kylistä ovat heikoimmassa asemassa ja missä aloitamme työn ensi vuoden puolella.  Nepalissa yksi lääni on jaettu alueisiin (VDC) ja nämä alueet vielä pienempiin alueisiin (vard, yleisesti yhden VDC:n alueella on 9 vardia). Esimerkiksi Tanahun läänissä työskentelemme tällä hetkellä 4 VDC:n alueella (Tanahun läänissä on 45 VDC:tä) ja alustavien vierailujen ja läänin tason keskustelujen jälkeen on valittu 5 uutta VDC:tä uusiksi työalueiksi. VDC:n valinnoissa käytetään 6 kohdan taulukkoa, jolla heikoimmat alueet saadaan määriteltyä. Nämä kuusi kohtaa ovat alueen koulutuksen, ruokaturvan, saavutettavuuden, infrastuktuurin, terveydenhuollon taso sekä vähemmistöjen osuus. Tämän jälkeen VDC:n alueelta vierailujen perusteella valitaan vardit ja vielä closterit (kylät), jotka ovat heikoimmassa asemassa ja joissa työ tullaan aloittamaan.

Tässä työalueestamme Tanahun läänin VDC numero 5:stä käsin tehty kartta. Kartasta näkyy niin polut, tiet, joet, kylät kuin myös koulut ja terveysasema. Meidän vierailu osui suunnilleen punaisen ristin ympäristöön ja polkumme tuli pohjoisesta. 

Vaikka olemme keskeisessä Tanahun läänin alueella, matkamme alueelle kesti päätieltä 1,5h huonokuntoista hiekkatieta ja sitten siihen päälle kolmen tunnin kävely. Lähdin siis aamulla klo 6 Kathmandusta liikkeelle ja olimme majapaikassammenoin klo 16 (onneksi täällä on jo tottunut asioihin ja kun paikalliset kolleegani puhuivat hotellimajoituksesta niin en kuitenkaan muuta kuin nauranut, kun pääsimme ”hotelliimme”). Lyhyen teehetken ja tavaroiden huoneeseen jättämisen jälkeen suuntasimme ensimmäiseen kylään, joka sijaitsi noin puolen tunnin matkan päässä yöpaikasta.

Hiekkatie markettialueelle oli hyvin pieni ja huonokuntoinen ja myös tämä tie on monsuunikautena osittain poikki!

Eikun matkaan...

Tanahun läpi virtaa iso Seto -joki (valkoinen joki) kuva ei tee oikeutta, mutta joen vesi on todella valkoista, johtuen pohjan kivi- ja hienoaineksista,

Näitä kavereita oli matkalla paljon ja isona länsimaalaisena sain todella varoa, ettei verkot tule naamalle, kun nämä verkot on monesti punottu korkeutensa puolesta nepaleita varten :)

 Niin ja aamulla yksi näistä mukavista hämähäkeistä oli tyynyn vierestä (sentään hyttysverkon ulkopuolella), jolloin nämä eivät ole liian mukavia, vaikkakin ilmeisesti vaarattomia. 

Täällä on myös oppinut, että heinäsirkat eivät ole aina vihreitä. Ne voivat olla myös harmaita, sinisiä, violetteja ja tälläisiä kivan keltaisia. 

Kohde alkoi jossain vaiheessa näkymään, mutta tästä alkoi hikinen ja jyrkkä nousu, joka kesti yhtäjaksoisesti pari tuntia.

Tätä kaveria en olisi ihan heti olettanut näkeväni täällä keskellä portaikkoista nousua. Meni kaveri ylös tai alas, niin matkaa oli lähimmälle purolle kuitenkin riittävästi.

"Hotellimme" tässä hotellissa ei ollut suihkua eikä edes vessaa (vessassa käytiin naapurin talossa) ja sänky oli taas kova kuin kivi olkimattopatjallaan (oikeastaan suurempi ongelma on kiveäkin kovempi "tyyny").

Dalit –kylässä ja keskustelua kyläläisten kanssa.

Kylä on dalit-kylä, jossa on 13 taloutta ja siellä asuu noin 110 henkilöä. Kylän kaikki lapset pääsevät kouluun ja myös alueen terveysasema on kohtuullisen kävelymatkan päässä (30 min). Kylän ihmisten pääelinkeino on maatalous, heillä on omaa maata ja lajikkeina tumma linssi, riisi ja maissi (vihanneksia ja hedelmiä ei juurikaan kasvateta). Muutamilla kyläläisillä on myös kotieläimiä (kanoja, sikoja, vesipuhveleita ja vuohia). Ruokaturva on tällä hetkellä vuodesta noin 6kk, jonka jälkeen kyläläisten on pakko työskennellä raskaissa töissä kodin ulkopuolella. Sekä naiset että miehet (ja myös lapset), joutuvat kantamaan kiviä, riisiä ja muita tavaroita alhaalta markkina-alueelta yläkastisille sekä työskentelmään heidän pelloillaan. Miehet saavat tästä 200 (alle 2€) rupiaa päivässä ja naiset ja lapset 100 (alle 1€) rupiaa päivässä. Matka markkina-alueelta ylämäkeen tosiaan kesti meiltä ilman pahempia kantamuksia melkein kolme tuntia.

Dalit -kylä

Kylän tytöt ovat menneet naimisiin keskimäärin 14 vuoden iässä, mutta nyt useat tytöt avoimesti kertova isien ja äitien kuulleen, että he haluavat käydä ensin koulun ja naimisiin sitten joskun 20 vuotiaina.

Kylässä ei myöskään ole yhtään vesipistettä, vaan vesi joudutaan kantamaan kylään 200 metrin päästä alamäestä olevalta hyvälaatuiselta lähteeltä. WC on vain muutamassa talossa. Kylässä ei ole sähköjä, vaan vähäinen sähkö tuotetaan taloihin pienillä aurinkopaneeleilla. Alueelle tuleva huonokuntoinen tie on noin 500 metrin päässä. Kyläläiset ovat kuitenkin peustaneet itsenäisesti yhden säästöryhmän ja kaikilla ihmisillä on henkilöllisyystodistus.

Tutustumassa läheisiin peltoon ja vesipisteeseen.

Kylä tulee todennäköisesti olemaan yksi hankkeeseen valituista, mutta kaikki ei kylässä ole huonosti. Ihmisillä on kunnolliset talot, vaikka yhdessä pienessä talossa voi asua 13 ihmistä, koulu ja terveysasema ovat hyviä ja kohtuu lähellä. Myöskin kylässä toimii säästöryhmä ja naiset esiintyvät avoimesti ja keskustelemalla, joka kertoo, että kylässä myös tapahtuu kehitystä oma-aloitteisesti. Syrjinnän ei kerrota alueella olevan voimakasta ja vähenemään päin, vaikka sitä edelleen esiintyy.

Kylävierailun jälkeen kuljimme hieman eri reittiä takaisin majapaikkaan, jolloin pystyimme samalla korkealta kukkulalta katsastamaan silmämääräisesti pari muuta VDC:tä, joita on suunniteltu työalueiksi.

Seuraavaana aamuna lähdimme taas aikaisin liikenteeseen, kevyen aamupalan jälkeen (kaksi keksiä ja kuppi teetä), jotta ehtisimme käymään ainakin kahdessa kylässä, terveysasemalla ja koululla ennen paluu matkaa autolle.

Jo ennestään kapeat polut ovat monsuuni kauden jälkeen paikoin huonossa kunnossa. Joskus sitä miettii, eikö lapsille tosiaan satu täällä enempää onnettomuukia, kun tämäkin halkeama oli koulutiellä. Itsestä tuntuu vaarallisesta, vaikka on kuinka varovainen.

Ylhäältä tosiaan näkyis myös muita VDC:tä joissa tulemme työskentelemään. 

Itse en enää kylissä lihaa syö, koska mielestäni on mukavempaa kieltäytyä, kuin jättää syömättä. Vähän ihmeissään kuitenkin ollaan, kun haluan aina kupillisen lihalientä, jotka ovat kylissä todella hyviä!

Magar –heimon kylä:

Ensimmäinen kylistä oli Magar –heimon kylä johon kuuluu 15 taloutta ja noin 100 ihmistä. Kylässä on viisi mielenterveysongelmista kärsivää ja yksi, jolta on jalka amputoitu. Kylän kaikki lapset käyvät koulua, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä, kuten myös alueen terveysasema. Kylän pääelinkeino on maatalous ja lajikkeina maissi ja hirssi. Kaikilla on maa omissa nimissä. Käytännössä kylässä ei ole kasviksia eikä hedelmiä. Suurimmalla osalla on vähän kotieläimiä (sikoja, kanoja ja vuohia). Muutamalla on hunajantuotantoa ja yksi kasvattaa myös inkivääriä. Kylän ruokaturva on noin 6 kk. Alkoholi on Magar –heimolaisten keskuudessa iso ongelma.

Aamu valkeni pilvisenä,vaikka ne osittain alapuolella olivatkin.

Magar -heimon edustajia.

Maanviljelyksen lisäksi kyläläiset tekevät pelto- ja kantamistöitä rikkaille. He saavat tästä n. 200NPR/päivä. Lähin markkinapaikka, josta tuotteet haetaan, on alhaalla joella. Ylämäkeen takaisin kylään noin 3h kävelymatka.

Hirssi on myös Nepalin kukkula-alueilla (ja kyllä myös muuallakin) tärkeä viljelykasvi.

Juomavesi on kylän suurin ongelma. Alueelle tuli ennen vesiputki, mutta se tuhoutui tienrakennuksen yhteydessä (alueelle tulee tie, mutta se on erittäin huonossa kunnossa, julkista liikennettä ei ole ja matka tietä pitkin markkina-alueille kestää pidempään kuin kävellen). Kylään toimitettiin kyllä iso rulla uutta vesijohtoa läänin toimesta, mutta kyläläisillä ei ole tietotaitoa, eikä työkaluja vesijohdon vaihtamiseen. Tällä hetkellä vesi haetaan erittäin huonokuntoisesta luonnon lähteestä, noin 20 min matkan päästä.

Tästä vesipisteestä menimme mennessä ohi ja ajttelimme, että tuo ei ainakaan ole enää juomakunnossa. Kuitenkin vesiputken rikkoutumisen jälkeen tästä kyläläiset vetensä hakevat.

Kylässä on kolme vessaa ja kaksi savutonta uunia. Polttopuuta on riittävästi lähimetsissä. Lähes kaikilla on aurinkopaneeli sähköntuottamiseen. Kylässä on myös toimiva säästöryhmä. Myös tämä kylä pääsee todennäköisesti projektin piiriin.

Gurung –kylä:

Viimeinen kylistä oli Gurung –heimon kylä. Kylässä noin 38 taloutta ja 200 ihmistä. Kaikki kylän lapset käyvät koulua ja terveyskeskus on lähellä. Alueella on isoja mandariinipuita, joita on lähes kaikilla talouksilla (vuositulot jopa 60 000NPR/vuosi eli alle 600 euroa). Kaikilla talouksilla on myös omaa peltoa, joilla kasvatetaan lähinnä maissia ja hirssiä. Lisäksi alueella on vähän inkiväärin-, vihannesten- ja hunajan tuotantoa. Kaikilla on myös kotieläimiä. Ruokaturva alueella on yli 9kk ja harva käy ulkopuolla töissä. Iso osa kylän nuorista on lähtenyt ulkomaille töihin.

Gurun -heimon kylä.

Kaikilla kylän talouksilla on vessat ja aurinkopaneelit. Myös juomavesi tulee talouksiin, joskin rajoitetusti (joka toinen päivä). Alueella toimii kaksi ryhmää: äiti- ja isäryhmä.Kylässä ei ole näkyvillä isoja ongelmia ja ihmiset ovat hyvin toimeentulevia. Voimme todeta, että tämä  kylä ei tule pääsemäänprojektin piiriin, mutta jos mahdollista, heitä pyritään ottamaan mukaan kuuntelemaan koulutuksiin, joita alueella tullaan järjestämään.

Tämän jälkeen kävimme vielä nopeasti alueen terveysasemalla, joka on siitä onnellisessa asemassa, että terveydenhoitaja asuu alueella ja tulee asemalle päivittäin. Koulu on myös alueella hyvä ja opettajia riittävästi. Kunnioitan suuresti koulun pääopettajaa, joka myös kävelee aamuin illoin 1,5h kotinsa ja koulun väliä. Hän tuli meitä meitä vastaan ensimmäisen päivän iltana klo 18, juuri koululta lähteneenä.

Terveysasema.

Terveyden hoitaja on alueella pidetty ja tärkeä henkilö.

Hoitohuone.

Paluumatka olikin sitten alamäkeä ja aikaa autolle ei kestänyt kuin puolitoista tuntita. Matkalla ohitsemme juoksi n. 10 vuotias poika pikkuveljensä kanssa, jotka sitten tulivat uudelleen alhaalla vastaan kantaen 10 kg suolasäkkiä! Meillä oli edessämme vain kolmisen tuntia autossa, jotta pääsimme projektin päämajaan ja iltapalalle. Seuraavana aamuna, lyhyen palaverin jälkeen suuntasimme kuskin kanssa taas automme kohta Kathmandua.

Kai sitä yksi kuva itsestäkin piti taas paluu matkalla ottaa, kun muuten harvoin pääsee kuviin.

Melkein perillä. Miehet kalastamssa Seto -joessa.