Ystävistä..

..Yhdet parhaimmat saimme luoksemme kahdeksi viikoksi. Lentokentällä taas koettiin niitä elämän parhaita hetkiä ystäviä hakiessamme, ja haikeimpia heitä sinne takaisin saattaessamme. Kahteen viikkon mahtui paljon ja nautimme joka hetkestä. On ihana viettää aikaa tuttujen, rakkaiden ihmisten kanssa.

Nyt olemme palanneet arkeen. Heikki on ehtinyt käydä kenttämatkalla ja minä pelätä "yksin" kotona rosvoja (hehe, ei nyt sentään, mutta muurilla kulkenut ja ikkunastamme sisään kurkkinut (ilmeisesti) kissa sai aikaan sellaisen varjon, että pelästyin kyllä toden teolla). Lapsilla on riittänyt ohjelmaa uuden jakson mukanaan tuomien uusien harrastusten parissa, tänään Halloweenin muodossa (teema jatkuu viikonloppuna) ja huomenna on taas koulussa kansainvälinen päivä. Suomi on valmiina! Minä olen istunut vanhempainilloissa, sillä niitä riittää aina näin uusien jaksojen alussa. Mutta näistä arkipuuhista lisää myöhemmin.

Nyt muistellaan vielä vähän viikon tai kahden takaisia aikoja:

Tervetuloseremoniat suoritettu :)

Ehkä vähän kyseenalaista laittaa heti toiseksi kuva tuliaisista... No mutta kiitos taas kaikille, jotka olitte laittaneet laukkuihin mukaan meille yllätyksiä. Saimme mm kosmetiikkaa (ah), musiikkia, kirjoja... Kyllä kelpaa. Ainiin ja merisuolaa, viiliä, pyöränkumeja, pesisräpylät...

Santtu-kummipoika sai oman Kånkenin! Hän on kyllä repustaan hyvin ylpeä.

Meilläkin oli siis sopivasti dashain-lomaa, joten heti lähdimme yhdessä matkaan. Tämä kuva on oikeastaan mummille ja mammalle: kuvassa ne Pokhara-Ktm-tien vesiputoukset, jotka tekin olette nähneet.

Bhesi Saharissa. Heikki oli suunnitellut meille trekin Annapurnalla reittiä: Bhesi Sahar - Ghale Gaun - Khudi - Bhesi Sahar. Bhesi Sahar on Annapurna Circuitin lähtöpiste, mutta muualla tuolla reitillä ei näkynyt turistin turistia. Tässä odotellaan ruokaa ja pelataan korttia. Taidettiin aika monet pelit pelata yhdessä! :)

Bhesi Sahar, tästä se taas alkaa!

Astetta hurjempi versio dashain-keinusta.

Tuonne alas se Bhesi Sahar jäi. Tässä ollaan tosin ihan matkan alussa vielä.

Nepalissa ei oikein voi trekata, jos haluaa välttää kiipeämistä. Tästä ehkä saa taas vähän käsitystä korkeuseroista...

Kummipojalla on vielä vähän matkaa...

Siirillä vähän vieläkin enemmän!

M ja M, mainio parivaljakko <3

Tarkoitus ei ollut trekata pimeällä, mutta matka oli taas kerran pitempi kuin mitä internet ja opas antoivat ymmärtää. Yhdeksän tunnin kävelyn, johon kuului 1 200 metrin nousu, jälkeen aloimme taas hieman epätoivoisina miettiä, mihin olemmekaan ryhtyneet. Onneksi melko pian pimeän tultua saavuimme kylään, Ghale Gauniin.

Minttu käveli koko trekin taas itse, ja hänen jaksamisensa on jo meille ihan itsestäänselvyys (mitä se ei tietenkään sinänsä ole), mutta aivan ällistyttävää on, että myös Santtu käveli trekin 90 %:sti itse! En uskoisi, ellen olisi ollut itse mukana! Me aikuisetkin olimme ihan poikki! Jo monen tunnin kävely on paljon, mutta lisähaasteensa tuo jatkuva kiipeäminen. Täällä ei juuri tasaisia pätkiä löydy.

Perillä! Heikki sanoo aina tässä kohtaa, että "Nää on elämän parhaita hetkiä!".

Illallinen savimajassa.

Aamun valjettua näimme, millaisessa kylässä olimme yöpyneet.

Tällaiset teemukit meidän täytyy varmaan tuoda Suomeen. Ihan vain Nepalin muistolle!

Aamupala

Meidät oikein kukitettiin - tai tomaatittettiin :)

Suunta takaisin pilvien alle.

Iilimatoja riitti. Niiden olemassaolo siivitti matkaamme mukavasti, sillä jos pysähtyi aivan sekunniksikaan, alkoi mato jos toinenkin luikerrella hyvin pontevasti kengän päällä nilkkaa kohti. Mulla ja Mirkulla taisi olla ihossa kiinni olevia iilareita eniten...

Tässä olemme selvittäneet jo matkan iilimato-osuuden, huh helpotus.

Hirssiä

Sitten olemmekin jo trekistä toipumassa Pokharassa. Meiltä puuttuvat uintikuvat kokonaan. Tällä kertaa uintikuvat olivat harvinaisen hauskoja, sillä Heikki ja Lauri innostuivat lasten kanssa uimahyppykisaan.

Olen varma, että ystävämme nauttivat tämän jälkeen taas vähän aikaa ravintolaillallisista ilman lapsia, vaikka hauskaahan meillä oli. Korttipelien lisäksi taiteiltiin mm. monet piirustukset ja origamit.

Kävimme ratsastamassa tutuilla hepoilla.

(Kyllä, olimme varautuneet vain yhdellä kypärällä... No onneksi oli tällä kertaa taluttajat kaikille.)

Minähän olen tunnetusti vaarallisiin tilanteisiin etsiytyjä:

Ei vaiskaan, tässä kävi taas niin, että porukan "no voin mä sit ehkä tulla mukaan kun te meette" -tyyppi olikin sitten ainoa, joka paraglidingin pääsi kokemaan. Aurinkoinen aamu muuttui yllättäen sateeksi, joten edes takanani valjaissa ja täydessä lähtövalmiudessa seissyt Heikki ei päässyt hyppäämään.

Paragliding oli oikein miellyttävää. Ainoa jännittävä kohta on kielekkeeltä hyppääminen!

Takaisin Kathmandussa.

Toki Kathmanduun kuului paljon muutakin, mutta kuvien otto jäi näköjään vähiin. Tässä sitten taas jo lentokentällä... :(

Ystäväni on siis muotitoimittaja, siitä kaikki ne kosmetiikkaputelit. Ja kyllä meidän tyttöjen nyt todella kelpaa!

Takon tyttöjen kynsilakat :)

Sain myös kirjatuliaisia (tai -vinkkejä), ja olen nämä jo ahminut.

Ystäväni lehti - uusimmasta bongasin niin koiramme kuin maininnan Nepalistakin!

Olipa mainiot kaksi viikkoa. <3