Siiri on aloittanut tanssin Mintun filippiiniläisen opettajan baby ballet-ryhmässä. Siiri on tanssista niin innoissaan! Innoittajina toimivat meidän omat tanssijatar-serkkumme, jotka ovat nyt selkeästi Siirin roolimalleja. Ja tietysti Minttu. Meillä saattaa arki-ilta kulua niin, että tytöt laittavat musiikin soimaan (mm. Eriniä), tanssivat tuntitolkulla ja Santtu soittaa mukana joko kitaraa tai rumpuja.
Ei hassumpaa.
Minttu sai kutsun koulun uintijoukkueeseen. Olimme tietysti siitä ylpeitä, mutta pitkän pohdinnan - ja tietysti Mintun oman mielipiteen - jälkeen päädyimme siihen, ettei Minttu osallistu uintijoukkueeseen vielä tänä syksynä. Ryhmä olisi vaatinut sitoutumista jokaisena arki-iltana ja useana viikonloppuna. Minttu halusi aikaa myös muille harrastuksille, joten päädyimme tähän ratkaisuun. Ehkä keväällä tai ensi vuonna voi ryhmään osallistumista harkita uudelleen.
Minttu valitsi koulun harrastuksista tenniksen, tyttöjen "partion" (vähän brittipartiotyyliin), voimistelun ja tanssin. Lisäksi hänellä on baletti-flamenco-tanssi koulun ulkopuolella.
Santulla on jalkapallo, kitaransoitto ja tennis. Ja hyönteisten keräily. Nytkin on laatikossa karvamato, joka näyttää voivan hyvin.
Siirillä on nyt kaksi tanssia: sekä koulun että tuo oma balettiryhmä. Lisäksi Heikki onneksi jaksaa ja tykkää käydä lasten kanssa uimassa lähes päivittäin.
Harrastukset kuulostavat paljolta, mutta arjessa ne eivät sitä niinkään ole. Kitaransoittoa ja tanssia lukuunottamatta kaikki harrastukset tapahtuvat koulun jälkeen puoli kolmesta puoli neljään.
Lähdössä kouluun:
Siirin tanssi. Ryhmässä on vielä mukana ystäväperheemme ihana Nyima Rose.
Minttu:
Mintun flamenco on mahtavan näköistä mutta oih, niin vaikeaa tallentaa kameralle!

Tyttöjen puvut on upean väriset! Tsemppiä arkeen! t. aaah
VastaaPoistaHarrastamine kouluäivä jälkeen on tlsi hyvä juttu. Aina joskus mietin, että miksi sellaista mahdollisuutta ei ihan kauheasti ole täällä Suomessa tarjolla. Siinä ratkeaisi pienten koululaisten iltapäivien pitkät tunnit j aperheen yhteisen ajan lisääntyminen iltaisin. Mutta kai siinä on joku juttu, jota ne ymmärrä. Pisti silmään, että uinti voiis jatkua keväällä tai ensi vuonna. Tarkoittaako tämä samaa asiaa vai onko suunnitelmat jatkon suhteen Nepalissa muuttuneet. K
VastaaPoistaPS: Onnea hääpäivänne johdosta!
Kiitos tsemppauksista ja onnitteluista! Ja niinpä, kyllä meidänkin mielestämme harrastukset koulupäivän jälkeen ovat tosi hyvä juttu. Monesta asiasta pääsee helpommalla, kuten kuljettamisista ja tosiaan ei ole sitä huolta, miten koululaisten pitkät iltapäivän tunnit saa kulumaan. Toisaalta toki lastemme koulupäivät harrastuksineen ovat kovin pitkät. Jaa, tarkkasilmäiset lukijat - se uintilause tuli kirjoitettua sen enempää miettimättä. Tulevaisuus on meille yhä avoin. :)
VastaaPoista