Riskejä ja riskejä

Suunnittelen matkustavani yhteen Nepalin kaukaisimmista, vaikeimmin tavoitettavimmista ja kaikin puolin kehittymättömimmistä lääneistä heti Dashainin ja Tiharin jälkeen marraskuun alussa. Kyseessä on Mugu, jossa Lähetysseuralla on noin sata dalit-tyttöä kummilapsina ja lisäksi teemme läänin alueella kehitysyhteistyötä.

Muguun matkustamisessa on paljon haasteita. On lennettävä maan sisäisellä lennolla ensin yhteen paikkaan, jossa odotellaan mahdollista Muguun menevää konetta. Mugun ”lentokenttä” on juuri avattu taas liikenteelle. Lentokenttä tarkoittanee pientä perunapellon tapaista plänttiä keskellä vuoria. Lennot liikennöivät, jos sää sallii, lentokenttä on kohtuullisessa kunnossa ja jos matkustajia on tarpeeksi. On normaalia, että lentoa täytyy odotella muutaman päivän ajan. Jos tämänkään jälkeen lento ei onnistu, voidaan joko suunnitella lentoa toiseen paikkaan, josta myös voi mennä lentoja Muguun. Tai voidaan suunnitella lentoa kolmanteen paikkaan, josta voi kävellä Muguun noin neljän päivän ajan.

Kaikki Nepalin sisäiset lennot ovat EU:n mustalla listalla ja tarvitseeko vielä mainita, että maailman vaarallisimmat lentokentät sijaitsevat täällä.

Muguun avattiin viime vuonna tie. Se ei kuitenkaan ole käyttökunnossa.

Mugussa on tietysti aivan omanlaiset olosuhteet. Pehmeitä sänkyjä tai suihkuja ei kannattane odottaa. Kännykkäverkkoa ei ole, mutta kumppanimme toimistossa on lankapuhelin.

Läänistä poispääseminen on oma lukunsa, jossa pätevät samanlaiset säännöt kuin sinne menemisessäkin.

Riskien arvioiminen ja ennenkaikkea niiden ottaminen on hyvin stressaavaa. Riskin ottamisen tasoa on vaikea verrata (lennänkö lentokoneella Nepalissa vai ajanko polkupyörällä ilman kypärää) ja lisäksi jokaisen oma sietokyky lienee yksilöllinen. Ison lisänsä asiaan tuo se, että on äiti. Äitien ei kuuluisi ottaa hurjia riskejä elämässä.

Olen varmasti oikein tyytyväinen tulevaan Mugun-matkaani. Kunhan vain selviän siitä hengissä.

Kuvakaappaus Wikipediasta. Punainen lääni on Mugu.